Laina Ahlqvist täytti 90 - vuotta
10.1.2007 Olavi VallivaaraLaina on tyytyväinen ja kiitollinen elämästään. Merkkipäivää vietettiin Kivirannassa torstaina 10.1.2007.
Laina Maria Ahlqvist e.Luomala syntyi Vehkaperällä 10.1.1918. Laina kertoi, että hän oli puolitoistavuotias, kun isä kuoli. Yhdeksän vuotiaana tyttösenä oli lähdettävä "piikomaan" eli palvelukseen taloihin.Ensin omalle kylälle Ansaharjuun ja sitten muualle aina Pohjanmaalle saakka: Lapualle ja Vähäänkyröön. Rippikoulun hän kävi Karstulassa rovasti Vesamaan ja pastori Saarnivaaran opetuksessa. Kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä. Karstulassa oltiin korteerissa rippikouluaika. Hän muisteli, että rippikoulusta tullessa käveltiin paljain jaloin, ettei kengät kulu. Avioliittoon hänet vihittiin saman kylän pojan Jalmari Ahlqvistin kanssa keväällä 1940. Vihkitilaisuuteen Laikan Pappilaan Karstulaan mentiin pyörällä. Kuusi paria vihittiin samalla kertaa. Vihkimisen jälkeen tuore aviomies palasi rintamalle, kun elettiin sodan aikaa. Tuoreen aviovaimon oli yksin lähdettävä pyörällä kotiin Vehkaperälle. Matkalla Laina kertoi saaneensa Lahtiselta häälahjaksi lampaan karitsan, jonka pyörällä toi Vehkaperälle. Jalmari puoliso haavoittui sotahommissa kolme kertaa. Hän rakensi oman kodin ja työskenteli sekä joutui paljon sairastamaan sotavammojensa vuoksi. Hän oli vasta 55-vuotias kuollessaan. Lainalla onkin riittänyt töitä elämässä. Hän on ison perheen äiti. Yhdeksän lasta hän on synnyttänyt, josta Kari nukkui pois jo kaksikuukautisena vauvana. Perheen lisäksi on pitänyt hoitaa karjaa ja hankkia niille ruoka. Työt eivät ole Lainaa lannistaneet. Hän suhtautuu elämään positiivisesti. Psalminkirjoittajaa muistellen hän sanoi: "Jumala on minunkin päivät nähnyt jo ennen syntymääni." Voimien vähetessä Laina siirtyi muutama vuosi sitten vanhustentalolle ja nyt syksystä lähtien Kivirantaan. Juhlaa vietettiin Kivirannan asukkaiden ja muutaman muun henkilön seurassa. Esteri tytär oli äitin tukena, rovasti Vallivaara puhui, veisattiin virsiä ja mukana ollut kansanedustaja Aila Paloniemi lauloi Lainalle onnittelulaulun. Oma suku kokoontuu lauantaina viettämään juhlaa. Silloin on paikalla lapset,lastenlapset lastenlastenlapset ja muut läheiset. Toivotamme Lainalle Onnea ja siunausta tuleville päiville.