Katso lisäkuvat

Elämä ei ole tavanomaista

Voimavarani ovat lapsenlapset, ystävät ja lukeminen, sanoo Sillanpään Terttu.

- Minulla ei ollut mahdollisuutta isovanhempien läheisyyteen, ja se on luonut tietynlaista orpoutta. Siksi kai nautin suunnattomasti 12 lapsenlapsestani. Joulun aikaan kaikki kävivät meitä tapaamassa, kertoo Terttu-mummu. - Haaveeni täyttyi, kun he kaikki olivat mukana 70-vuotisjuhlassani, hän jatkaa. Mari 28v on vanhin ja 3 kuukauden ikäinen Kaarlo Artur on nuorin ja 10 siinä välillä - joka lähtöön. On hienoa seurata heidän kasvamistaan  ja kehittymistään.
Kahdeksanvuotiaana Terttu itse joutui lähtemään uuteen, vieraaseen paikkaan. - Jotenkin tajusin, että se on mahdollisuus: mahdollisuus päästä kouluun, ja annan sille arvoa, hän muistelee. Olisi hän opiskellut pitemmällekin, mutta silloin 50-luvulla maailma oli kovin erilainen: Jos ei ollut rahaa, olisi tarvittu takaajia, mikä ei ollut itsestään selvyys. Elämän tilanne asetti muutenkin omat vaateensa. - Vaikeudet vahvistivat jollain tavalla. Opin ja osaan tehdä kaikkea, mitä vaan, Terttu pohtii.
Kun Terttu käy synnyinseudullaan Lounais-Suomessa, tapaa sukulaisiaan, puhe muuttuu paikalliseksi murteeksi kuin levyn kääntäisi eikä se ole tietoista. Oma perhe kehottaakin helposti: "Puhu kunnolla."

Terttu on aina ollut tekemisissä ihmisten kanssa: työssä kirjastossa, eri järjestöissä... Hän kertoo oppineensa sen myötä aina uutta ja saaneensa siten perspektiiviä. Ihmisiä on mukava nähdä ja tavata. Terttu oli 7 vuotta eläkeliiton paikallisyhdistyksen sihteeri, jolloin hän sai paljon uusia ystäviä ja oppi ymmärtämään monia asioita uudella tavalla. - Sihteerin työrutiinit olivat joskus ihan mukaviakin, hän tuumaa. (Lisäkuvassa taustalla olevat kansiot ovat lähdössä uudelle sihteerille!)
Terttu on sotaveteraanien naisjärjestön sihteeri, joka hoitaa yhdistyksen käytännön asioita. Samoin hän on mukana lähetyksen käsityöpiirissä: tutut kahvipussikassit ovat sieltä. Tertulla on aina neule TV:n ääressä, useimmiten sukka. - Ennen tein villapaitoja, hän kertoo.
-Sitä on oppinut halaamaankin, ei ennen vanhaan sopinut. Kyyjärvellä on mukavia ihmisiä!

- Nykyään en pidä pikalähdöistä, vaikka monta kertaa olen joutunut lähtemään. 'Lähdetkö nyt tai sitten et', kysyi Penttikin v.1955, kun naimisiin mentiin ja Kyyjärvelle muutettiin.
Ja minä lähdin!
PS. Ja hyvä niin!!!