Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Ihailen Kyyjärven kaukonäköisyyttä

1.4.2008 kansanedustaja Anne Kalmari

Meillä on nyt pari tuhannen taalan paikkaa seutukunnallamme. Ensimmäinen on se, että onnistumme sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen toteuttamisessa.

Sen myötä voimme kaikki tunnustaa, että meidän on tulevaisuudessa järkevää pitää vain yksi hallinto seudullamme. Silloin voidaan Kivijärven perukoille jatkossakin järjestää mahdollisimman paljon oikeita lähipalveluja. Hankkeen on turvattava potilaan tarvitsema nopealähtöinen sairaankuljetus, vanhuspalvelut sekä terveyskeskuslääkärin, hammaslääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotto tarpeen mukaan.
 
Kun ajattelemme palveluntarpeen lähtevän kuntakeskuksesta, saamme oikeudenmukaisen ajattelutavan. Jos kyyjärvinen hakee palvelunsa vaikkapa Saarijärveltä asti, se maksaa hänelle bensan ja menetetyn ajan vuoksi enemmän, kuin jos sen saisi omasta kuntakeskuksesta. Siksi Kyyjärven ei tule maksaa samaa hintaa palvelusta muualla kuin palvelusta omassa pitäjässä. Luotan Mikael Palolan kykyyn johtaa uudistustyötä tällä sektorilla.
 
Terveydenhuollon ja perusturvan palvelujen järjestämisvastuu on yhdellä toimijalla, joten on loogista, että hallintokin kyseisillä sektoreilla on yhteinen.  Onkin sitten näytön paikka, miten työntekijät voivat fyysisesti työskennellä missä vain ja tieto siirtyy linjoja pitkin. Kun valtaosa kuntien toiminnoista on yhteistä, tullaankin seuraavaan askeleeseen. Mitä ydinkunnat tekevät jatkossa? Hallinnoivat sivistyssektoria, teknistä puolta ja omaa hallintoa?
 
Kyyjärven päättäjät näkevät ihailtavan kauas. He heittävät löylyä PARAS-hankkeeseen ja pärjäävät yhteisellä kunnanjohtajalla Kannonkosken kanssa.
 
PARAS-hankkeen eteenpäinmenon lisäksi on toinenkin asia, mistä olen innoissani. Olen iloinen, että saimme Saarijärven - Viitasaaren seutukuntana yhteisen näkemyksen Vapon biodieseltehtaan sijoittamisesta Pohjoiseen Keski-Suomeen. Vapo hakee parasta kannattavuutta, mutta on asioita, jotka puhuvat puolestamme. 
 
Meillähän raaka-ainetta riittää. Metsät kasvavat vauhdilla ja täällä on puolet Keski-Suomen turvetuotannosta. Tiedossa ovat ne toimet, joilla turpeen noston vesistövaikutuksia voidaan minimoida jatkossa. Näihin toimijat on myös sitoutettava. Myös osaavan työvoiman saatavuus on taattu Tarvaalassa annettavan koulutuksen myötä. Kiskotkin Äänekoskelta Haapajärvelle saavat lisärahoituksen. Arvelen, että valtiokin kantaa oman kortensa kekoon, kun ala, jolle meillä on luontaisia edellytyksiä, hakee paikkaansa. Merkityksellistä on kuitenkin, että 300 megavatin laitos saisi sivutuotteensa hyödynnettyä. Nyt vain miettimään, mitä käyttömahdollisuuksia meillä olisi lämmölle ja höyrylle.
 
Olen jo hieman odottanutkin, mistä löytyy se hanke, jota yhdessä tuuppaisimme eteenpäin. Nyt se on löytynyt. Bioenergia-asia ei saa jäädä tähän. Mukaan vauhdittamistyöhön kutsun yrittäjäjärjestöt, metsänhoitoyhdistykset, kuntapäättäjät ja kaikki, joille elämisen ja toimeentulon edellytysten parantaminen seutukunnallamme luonnosta huolehtien on sydämen asia.
 
PS. Olen meidän maakuntamme syrjäisin kansanedustaja. Siksi kannan erityisesti huolta tieverkon kunnosta maaseudulla. Se on elinvoiman ehto. Se takaa puu- ja energiakuljetukset. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että saimme viimeinkin hieman lisärahaa alempiasteisen tieverkon kunnossapitoon. Siitä saanevat Kyyjärven soratietkin osansa. Ehkäpä jo ensi syksynä huristelen teille Kumpulan kautta ilman pelkoa siitä, että rengas jää routamonttuun…