Sinulle pienokainen
2.7.2008 Tuula Härkönen / ELEL:n Kyyjärven yhdistys lahjoitti neuvolalle vauvansukkia.
Ompeluseuraväki kävi pe 27.6. viemässä laatikollisen vauvan sukkia annettavaksi pienille kuntalaislle - tervehdys isovanhempisukupolvelta. Kevään aikana on pidetty kerran kuukaudessa ompeluseuroja, joissa ei suinkaan pyöritelty peukaloita, vaan tikattiin/kudottiin = neulottiin, naurettiin, juteltiin, muisteltiin, jumpattiin ja herkuteltiin. "Puikoissa" oli kaiken kaikkiaan 16 käsityön harrastajaa.
Ensimmäinen projekti oli vauvansukkien valmistaminen uusille kuntalaisille. Sukilla on tarina.
Talvisodan aikana tammikuun alussa 1939 Etelä-Pohjanmaalla äiti oli junassa 2 kk ikäisen vauvansa kanssa. Juna oli pysähdyksissä pommitusten takia. Eläkkeellä olevan käsityönopettajan kävi sääliksi paljasjalkaista pienokaista ja hän purkasi valkoista villatakkiaan ja kutoi siitä lapselle sukat. Alkuperäiset sukat ovat vielä tallessa ja sen jälkeen samalla mallilla on sukkia tehty -
myös Kyyjärven eläkeläisten ompeluseura.
Niin suloista ei mikään päällä maan
kuin ihos tuoksu pehmoinen ja vieno,
kuin pieni kuoppa poskes ruusuisen,
kuin tukka ruskea ja silkinhieno.
Ja koko sydämeni värisee
katseesi alla, pieni lemmikkini,
yhtaikaa haavoittaa ja hyväilee
tuo viaton ja säteilevä sini.
Aale Tynni