Me ollaan juotu viinii Wienissä..
16.7.2008 Roosa LautanenVaikka kaikki lähtikin iskän ajatuksesta, päätimme jättää miehet Suomen kylmyyteen ja lähteä tyttöporukalla Wieniin kahviloita kiertämään. Kahviloiden lisäksi ehdimme kiertää paaaljon muutakin.
Matkamme alkoi perjantai-iltana 4.7. kun ajoimme Helsinkiin, aamuyön tunteina hipsimme lentokentälle ja suuntasimme koneen nokan kohti Itävaltaa. Wienin lentokentällä meitä odotti Aurinkomatkojen opas järkyttävän helteen kanssa. Lauantain pyhitimme pehmeälle loman alulle kiertelemällä paikkoja, kävimme ostamassa juomista ja evästä paikallisessa ruokakaupassa Billassa ja kävelimme mm. läpi kaupungin isoimman kirpparin, joka oikeastaan koostui ruokakojuista ruokakojujen vieressä. Kävimme syömässä neljään pekkaan wiener schnitzelin, jota tuskin yksin olisi jaksanut, niin iso pihvi se oli.
Sunnuntaina pääsimme vauhtiin ja matkasimme metrolla 22. kaupunginosaan (yhteensä kaupunginosia on 23). Jonkin aikaa kierreltyämme päädyimme vahingossa etsimäämme pyörävuokraamoon, josta jatkoimme matkaa fillareiden selässä. U-käännöksiä kertyi niin monta, että laskuissa ei olisi pysynyt mukana Poppanenkaan. Päätimme käydä katsomassa miltä Euro 2008-stadion näyttää ja kuinkas ollakaan eräs kiva huoltomies sattui kohdallemme, jonka ansiosta pääsimme ihastelemaan stadionia sisäpuolelta. Pyöräreissulla kävimme vielä katsastamassa maisemat kuulun Bond-maailmanpyörän kyydistä. Illalla kävimme Mozart-kahvilassa syömässä ensimmäiset suussa sulavat Sacherit.
Maanantai toi tullessaan hellettä ja retken Bratislavaan, Slovakian pääkaupunkiin. Kierrokseen kuului pakolliset nähtävyydet, paikallinen "ostoskeskus", joka vastasi meidän Prismaa monessa kerroksessa, sekä pienten kojujen kiertelyä sekä kahvit & leivokset paikallisessa kahvilassa -tietenkin. Iltapäivästä matkasimme takaisin noin 70 kilometrin matkan Wieniin, jossa vanhukset päättivät nukkua pienet päiväunet, kun me taas kiertelimme keskustaa.
Tiistaina lähdimme tutustumaan Beldeveren linnaan, jossa muutama tunti vierähti helposti. Ylä-Beldeveressä nautimme leivoskahvit, jonka jälkeen teimme pikakäynnin Schönbrunnin linnassa, josta suuntasimme Stefansdomin kirkolle ja Mozartin talolle. Teimme vähän helmiostoksia, kävimme syömässä ja päätimme vielä iltayöstä käydä katsomassa Mozartin patsasta keskustan puistossa. Ajattelimme mennä hotellille raitiovaunulla ja hyppäsimmekin muka oikeaan raitsikkaan, jonka seurauksena etsimme naurun säestämänä hotelliamme vajaan tunnin. Ainakin tuli nähtyä kaupunkia..
Keskiviikko koitti ja museot oli kiertämättä! Eipä auttanut kuin hypätä Ringiä kiertävään raitsikkaan ja matkustaa taidehistorialliseen museoon, jossa tutustuimme taiteen lisäksi erilaisiin leivoksiin. Tunnettu ostoskatu Mariahilferstrasse sijaitsee aivan museokorttelin vieressä, joten ajattelimme kiertää myös sen. Jonkin ajan kuluttua lähdimme vanhaan kaupunkiin kiertelemään ja We Will Rock You-musikaaliin lippuja kyselemään. Hirveällä kiireellä ja pitkän päivän jälkeen erittäin hehkeinä, mutta sentään pirteinä, hyppäsimme metroon ja ajelimme katsomaan Queenin musiikkin perustuvaa musikaalia. Kokemus oli mieletön, vaikkakin hauskimmat kohdat jäivät pimentoon pienten kieliongelmien vuoksi. Taas oli oltu reissussa reippaasti yli kellonympärys, jonka saattoi päätellä tauottomasta naurusta.
Torstaille suunniteltu Salzburgin reissu menikin puihin, joten luvassa oli shoppailua Mariahilferstrassella, josta mukaan lähti mm. vanhojentanssimekko ja kilon verran Mozartin kuulia. Olihan se pakollinen kahvilahetkikin toteutettava, joten nyt on Marihilferillä yksi kahvila vähemmän käymättä. Vanhan kaupungin shoppailut tehtyämme kävimme syömässä ja lähdimme puolenyön aikoihin hotellille nukkumaan.
Perjantaille sovittu opastettu Salzburgin reissu peruuntui sekin, joten omatoimisina hyppäsimme junaan ja auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta kiersimme Salzburgia. Näimme todella taitavien katutaiteilijoiden lisäksi kiertävän nuorisokuoron esiintymässä kirkossa sekä Mozartin syntymätalon. Illalla saavuimme takaisin Wieniin matkustettuamme puolet matkasta ykkösluokassa, jonka nahkapenkit olivat huomattavasti huonommat kuin kakkosluokan penkit! Kävimme vielä kerran nauttimassa leivoskahvit Mozart-kahvilassa (vaikka Sacherit olikin myyty loppuun!) ja enemmän tai vähemmän piti se viinilasillinenkin nauttia..
Lauantai koitti ja matka kotiin alkoi, vaikka ainakin allekirjoittaneelle toinen viikko Wienissä olisi ollut mieluisa. Lentokoneen ruisleipä kuitenkin maistui ja viime hetken ostoksia kentältä ja koneesta ei voinut olla välttämättä..