Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Eläkeliiton syyskausi alkoi

22.9.2008 Tuula Eerola /EL Kuvat:Tuula Härkönen

Seniorit aloittivat syyskauden reippaasti retkeillen

Kesätauon jälkeen ensimmäinen syyskokous pidettiin Pölkissä. Aira ja Ilmari Toivanen olivat kutsuneet koko porukan mökilleen viettämään 3.9. keskiviikkoista iltapäivää. Kutsu oli otettu innokkaasti vastaan, sillä 31 jäsentä kokoontui isäntäväen lisäksi rantahuvilalle. Epävakaisesta säästä huolimatta osa oli uskaltanut lähteä pyöräillen matkaan. Airan keittämä maukas keitto lisukkeineen odotti tulijoita. Kahvileivät kuitenkin veimme itse. Saunankin iloisen reipas isäntäväki olisi luvannut, jos halukkaita saunojia olisi ollut.
Keräännyimme sentään kuulemaan puheenjohtajan kokousasioitakin. Lähinnä ne käsittelivät syksyn toimintaa, joka on niin monipuolista, että siitä pitäisi jokaisen löytää itselleen jotain aktiviteettia syystöiden jatkoksi. Yksittäisistä tapahtumista tiedotetaan aina erikseen. Lopuksi vielä arpajaiset ja sitten väki lähti kohti kotia ja jätti Airan ja Ilmarin tiskivuoren keskelle. - SUURET KIITOKSET virkistävästä iltapäivästä sekä isäntäväelle että eläkeläisten puuhaihmisille, jotka yhdessä tämän olivat toteuttaneet.

Tiistaina 9.9. oli vuorossa Keski-Suomen piirin järjestämä liikuntapäivä Peurungassa. Sinnekin oli ilahduttavan moni lähtenyt itseään ja kroppaansa liikuttelemaan. Aamu alkoi Tapani Kiminkisen luennolla. Hän ravisteli väkeä hereille horroksesta. Tunnin luentoa kuunteli mielenkiinnolla koko täysi auditoriollinen keskisuomalaisia.
Luennon jälkeen oli vaihtoehtoisia liikuntamuotoja. Itse olin keppi/kuminauhajumpassa. Osa oli keilaamassa, osa kuntosalilla ja kuka missäkin. Uimahalli oli käytössä koko päivän, sinne sai mennä milloin halusi. Jos ei muuta, niin ainakin upeat maisemat kauniissa säässä saivat kävelemään. Ruokailu oli määräaikana. Hyvän ruuan jälkeen osa jäi saliin harrastamaan liikuntaa iltapäivätanssien muodossa.
Kotiin lähdettiin ajallaan. Oli virkistävä ja rentouttava päivä. Tästä on hyvä jatkaa kunkin omaa liikuntalajiaan, kun sai hyvän alun.