Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogit

Irja Mäntynen täytti 90 vuotta

Virkeä ja huumorintajuinen Irja Mäntynen vietti syntymäpäiväänsä Maija-tyttären luona. Paikalla oli lapset, lastenlapset sekä muita sukulaisia ja ystäviä.


Salme Liski täytti 90-vuotta

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Eeva Saarenketo täytti 90 vuotta

8.10.2008 Olavi Vallivaara

Mikkelinpäivänä Eeva Saarenketo juhli 90-vuotispäiviään lähipiirin kanssa.

Eeva Inkeri Saarenketo e. Niskala syntyi Kumpulassa 5.10.1918. Eeva kertoi käynensä kansakoulun Kumpulan Kankaalassa. Siellä pidettiin myös pyhäkoulua. Vanhemmilla oli kauppa. Hän varttui suuren sisarussarjan mukana ja lapsena opittiin tekemään kaikenlaisia töitä. Nuorena hän muutti palvelukseen Jyväskylään. Sieltä hän tuli Kyyjärvelle takaisin. Jalosen kaupassa ja leipomossa hän oli vuosia töissä. Oikarilla oli kaupan yhteydessä leipomo. Monet ruisleivät Eeva on käsillään valmistanut. Ei ollut koneita vaivaamassa taikinaa. Kaikki tehtiin käsivoimin. Uunit oli ensin lämmitettävä puilla ennen kuin pääsi paistohommiin. Muita työntekijöitä Eevan lisäksi leipomossa ei ollut. Leipomon loputtua hän työskenteli kaupan puolella. Avioliitosta Pekka puolison kanssa syntyi kolme lasta. Äitinä ja maatalon emäntänä ovat työt jatkuneet kauppatöiden päätyttyä. Eeva on korkeasta iästään huolimatta pirteä, vaikka vanhuuden myötä on ollut sairauksia. Kotona on hyvä asua yhdessä puolison kanssa, joka on tukemassa.  Toivotamme Eevalle Onnea ja Siunausta tuleville päiville.