Kehu, kiitä ja kannusta

Koko Suomi on surullinen ja järkyttynyt viime viikon tapahtumista Kauhajoella.

Hämmentää ja kiukuttaa, että tekijä jätti perheitä ilman äitiä ja isää, ilman lasta, siskoa tai veljeä. Ihmetyttää, miksi hän päätyi tällaiseen ratkaisuun. Pelottaa, olemmeko todella näin välinpitämättömiä toisiamme kohtaan.

Kahden pienen pojan äitinä tunnen suurta vastuuta. Tuntuu, että juuri pojat ovat nykyajan ilmapiirissä lujilla. Monissa kaveriporukoissa joutuu mukaan touhuihin, joista olisi viisainta pysyä kaukana. Jos taas jää kaveriporukan ulkopuolelle, voi edessä olla kiusaaminen ja syrjiminen. Varmasti jokainen vanhempi miettii, miten säilyttää yhteys omiin lapsiinsa riittävän tiiviinä? Miten auttaa ja tukea riittävästi?

Nyt on peräänkuulutettu yhteisöllisyyttä. Sitä todella tarvitaankin. Sellaista henkeä, että koko kylä kasvattaa kaikkia lapsia. Kaikki aikuiset puuttuvat tilanteeseen, jos näkevät kiusaamista, haukkumista tai tönimistä. Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin pahan olonsa kanssa.

Nuorisotutkija Leena Suurpää kirjoitti Helsingin Sanomissa (27.9.), että nuoret aikuiset ovat vaarassa jäädä yksin nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa. On varmasti totta, että vaihdettaessa paikkakuntaa opintojen perässä, yhteydenpito vanhojen kavereiden kanssa voi jäädä eikä uusia ystäviä löydetäkään helposti tilalle. Jos ei ole ketään kenen kanssa puhua siitä, mitkä asiat pelottavat tai suututtavat, voi kenen tahansa mieli järkkyä. Aikuisten hokema, että sinullahan on koko elämä edessä, voi monesta nuoresta aikuisesta tuntua suorastaan ahdistavalta, jos tulevaisuus pelottaa eikä asiasta voi edes jutella kenellekään.

Olipa kyse lapsista, nuorista, nuorista aikuisista tai kenestä vaan lähimmäisestä, tarvitsemme lisää välittämistä, puhumista, yhteisyyttä ja läheisyyttä. Liian usein kiusattujen lasten ja nuorten vastassa on noidankehä, jossa kaikki kielteinen alkaa vahvistaa itse itseään. Järjestelmä ei läheskään aina tule apuun. Tämän kierteen tilalle, tarvitsemme hyvän kehän, jossa kaikki kanssaihmiset ovat nykyistä paremmin läsnä.

Miksi emme tekisi tietoista päätöstä, että joka päivä vaadimme itseltämme jonkin konkreettisen teon lähimmäistemme hyväksi? Kyse voi olla naapurin kutsumisesta kahville tai työkaverin iloisen ilmeen tai hyvän mielipiteen kehumisesta. Ei kiitoksen antamisen tai voinnin tiedustelemisen tarvitse olla tarkoitushakuista.  

Jos jokaisen lähipiiri voisi nykyistä paremmin, me kaikki jaksaisimme varmasti olla hiukan enemmän lähimmäisinä toinen toisillemme.

Susanna Huovinen

Kirjoittaja on kolmannen kauden demarikansanedustaja Jyväskylästä.