Sormi poikki

Mulle meni se lapsen ammaaminen niin verriin, että olin kävelly unissani ja nostanu nukkuvan lapsen kettasängystä vaunuun. Äiti oli heränny ja ihimetelly, että mitä tapahtuu. Aamulla se kysy, minkä takia minä siirtelin lasta keskellä yötä. En tienny asiasta mittään.

Kerran sitten tapahtu paha vahinko. Tarmo oli kesällä oppinu kävelemmään. Into oli tietysti kova ku pääs tutkimaan joka paikkaa. Oli täys työ pittää sitä aisossa. Yhtenä päivänä syksypuolella kessää äiti lähti iltalypsylle ja käski minut ulukoiluttamaan poikaa. Eihän siihen aikaan ollu mittään rattaita millä ois lykelly lasta kartanolla. Se ulukoilu tapahtu niin, että äiti kääri lapsen Kerttu-tätin virkkaamaan vaaleanvihireään villapeitteeseen, minä laiton päälleni villatakin. Istun poika sylissä tuvan portaille, sai siinä ainakin hengitellä raitista ilimaa. Meleko pian alako tulla vilu siinä simenttiportaalla istuissa. Poikakin alako rimpuilemmaan. Lähettiin tuppaan siitä värijöttelemästä.

Tuvassa poika intaantu juosta leuhkasemmaan ja pyrkimään takasin ulos. Minä laiton tuvan oven hakkaan ni se ei päässy ees porstuaan asti. Teuvo oli kammarissa lukemassa ja ovi oli raullaan. Seuraavaks poika yritti mennä kammariin. Minä tormasin laittamaan ovvea kiinni. Kuulu het hirveä huuto ja rääkyminen, se oli jo kerinny työntää sormesa oven välliin. Tästä etteenpäin en oikein muista mitä tapahtu, vissiin olin niin säkkeennyksissä ja sokissa. Teuvo oli juossu navettaan äitille sanomaan ja olivat huutaneet isälle, se oli pellolla lehemien aituusta siirtämässä. Kyllikin oli joku hakenu naapurista hättiin. Minun seuraava näky oli ku Kyllikki istu hetekan reunalla Tarmo sylissä. Se ei ennää itkeny, hynkkäs vain. Valakosta kangasta oli kääritty käin ympäri ja yhen sormen pää roikku nahan varassa. Vihasia olivat isä ja äiti, tietysti. Ois vain pitäny pysyä pihalla niinku oli käsketty ni tätä ei ois tapahtunu. Lähin ulos, isä tavotti minut portailla ja läimäytti rimalla persuksille. Se oli mulle kova paikka, piti juosta tuvan taakse itkemään.

Lähtivät sitten kiireesti viemään poikaa Karstulaan lääkäriin, minut vietiin siks aikaa Lehtolaan. Iltasella ku meijän väki oli kottiutunu Karstulan reissulta, Kyllikki saatteli minut kottiin. Menin tuppaan ja seisahun arkana oven suuhun. Tarmo istu keskellä pöytää ja joi tutipullosta maitoa. Käs oli kääritty vankasti sieharsoon. Isä luki sanomalehteä, äiti istu penkillä pöyvän vieressä. "Onko sulla näläkä, tuu ottamaan palasta", se sano.

Sormesta oli katkennu pää kynnen puolivälistä, ei ollu menny luuhun asti. Se oli neulottu ja parani aika äkkiä. Minä pääsin völijyyn Karstulaan ku Tarmoa vietiin jäläkitarkastukseen ja tikinpoistoon. Jäin ootoshuoneeseen istumaan. Töllistelin varmaan suu auki ku siinä istu nelijä ihimistä ja niillä törrötti rassit nenänreijistä. Aikuisten kuulin toimittelevan, että niiltä aukastiin röörit ja otettiin mättää pois.

Sormi tuli kuntoon, arvet vain jäi muistoks. Poijjasta varttu kekseliäs puuhailija. Ussein se istu lippulakki päässä ojan penkalla tai perukuopan katolla haaveilemassa ja suunnittelemassa seuraavia touhuja. Äiti sitä aina varotteli ja kielteli tekemästä mittään luvatonta. Vakiovastaus oli: "Enhän minä oo ollenkaan meinannukkaan!"

Kyllä tuosta sormitapaturmasta on väännetty vitsiä ja naurettu monet kerrat, mutta sillon yli viiskymmentä vuotta sitten se oli totinen paikka.