Vihta oven päällä

Joskus ku myö kersat oikein nahisteltiin keskenämmö, jouvuttiin hakemaan pihakoivusta vihta oven päälle muistutukseks. Ei se siinä kauan saanu olla, joku sen hävitti ku vanhempien silimä vältti. Joulun eellä peloteltiin , että joulupukki tuo vain risuja jos ei olla kilttiä. Muistelen pukilla kerran olleen pieni nippu vihtoja vyöllä, mutta ei se niitä meille antanu, ne oli varmaan johonkin toiseen talloon. Isällä oli jämäkkä tyyli komentaa. Se vain osotti käillä, mulukas totisena ja tokas terävästi:"Ko!" Sillon ties, että nyt kannattaa asettua. Kyllä se kerran läimäytti minua rimalla persuksille, ku olin ehkä ollu osasyyllisenä pikkuvelijen sormitapaturmaan. Oli minun kohalla yks vähältäpiti selekäsauna.Olin kartanolla leikkimässä, ei ollu lupa lähteä siitä mihinkään. Minä kumminkin juosta kipasin pellon poikki mummulaan. Äitillä oli tietysti het hirveä hätä ja huoli ku laps oli hukassa. Syvän kurkussa se kahteli minua ja viimen löys mummun luota. Minulle tuli lentävä lähtö kottiinpäin. Kotona äiti meinas lyyvvä silitysrauvan joholla takapuolelle. Minä ketterästi istahin lattialle enkä nostanu siitä persuksia. Ei se saanu minua kuritettua ja niin tilanne muuttu huvittavaks. Siinä tuli pahimmat höyryt, huoli, peleko ja suuttumus purettua ilimolle.

Minun vanhempi veli, Teuvo oli päässy äitin kans arvokkaaseen tillaisuuteen. Sankarihauvalla oli juhula, hartaus, juhulapuhe, virrenveisuuta ja muuta mussiikkia ja vissiin seppeleenlaskukin. Juhulallisuuvvet oli täyvvessä käynnissä ja pikkupoijjalle tuli aika pitkäks. Se rupes samanikäsen tytön kans hyppäämään pittuutta. Totta siinä oli hyvä hiekkakäytävä, mihin sai hyvin merkittyä ponnistuspaikan ja hyppyjen pittuuven. Äiti oli naama punasena monta kertaa kähissy sitä lopettammaan ja olemaan ihimisittäin. Eihän jännittävvää kilipailua voinu keskeyttää. Viimen äiti oli raimaantunu ja hairassu poikaa käspuolesta, lennättäny kirkonmäkkeä alas, pyörän rissalle istumaan ja tormuuttanu kottiin. Ei muuta ku koivusta vihta, housut kinttuun ja pittuushypystä palakinto takapuolelle. Oli se ollu kirvelevä kokemus. Ei oo kuulemma sen jäläkeen tullu sankarihauvvalla pittuushyppykilipailuja pijettyä.

Pikkuveli oli kova keksimään uusia tempauksia. Kerran se rupes puottelemmaan voileipää pöyvvän reunalta lattialle. Vissiin se halus nähä tippuuko se usseammin oikeinpäin vai voipuoli alaspäin. Isä komenti sitä monta kertaa lopettammaan. Ei totellu, tutkimus oli kesken. Isä otti hellankoukun ja läpsäytti sitä perseelle. Siihen loppu se tutkimus. Poijjan naama oli totisena ison aikaa.

Ne oli senaikusia kasvatusmenetelmiä. Varmaan on ollu ihan hyvä, että välillä on joku pannu suitet kantoon. Eihän sitä saa ellää niinku Ellun kanat, ainakaan kovin ussein. Eikä elämä oo pelekkää juhulaa, se on liijjon ruusuilla tanssimista. Ruusuissa vain  on harmittavasti piikkiä, monenkokosia ja ne saattaa joskus pistellä.