Kästyönumero

Siinä oli kieli keskellä suuta ku kasto kynän terrää musteeseen ja yritti saaha kaunokirijaimet pysymään viivojen välissä. Joskus tippu mustetäplä keskelle sivua, pahimmassa tappauksessa kaatu koko pullo vihon päälle. Paikkapaikon tahto teen viivat ja ään merkit unehtua. Niinpä erräässä kevätaineessa luki: "Minä nain eilen kollaraisen." Ei oo varmaan ennää vuoskymmeniin opetettu semmosta kaunokirijotusta. Nuoret ihimiset ei tänä päivänä välttämätä ossaa lukkea käsin kirijotettua vanhanaikasta tekstiä. Jos mummulta on tullu onnittelukortti ja siinä on vähän pitempi värssy, ni ollaan ihan ulalla. Mitä se mummu on korttiin räntänny?

Vieläköhän lapset koulussa opetettaan virkkaamaan patalappuja ja tikkaamaan lapasia. Myö tehtiin ensimmäisellä luokalla patalappu. Muistaakseni se tikattiin ja ympärille virkattiin koristeet. Olin aika hijas tekemään. Viimen sain sen valamiiks. Lopputulos oli hikisissä käsissä vanunu ja loppua kohen kapeneva lappu. Sitten piti vielä virkata nyppykoristeet reunolle. Ne, jotka ei kerinny tunnilla saamaan virkkausta valamiiks, voi tehä kotona loput. Minäkin vein lapuntekeleen kottiin, mutta enhän minä saanu mittään äntiin. Tuli sitten se aamu ku ois pitäny viijjä valamis patalappu opettajalle syynättäväks. Ei ollu vielä kaikkia nyppyjä virkattu. Mulla oli hättää myyvväkki ja niinpä äiti tuli kesken navettatöijen ja pisteli näppärästi patalapun valamiiks.

Opettaja tarkasti ja arvosteli työn tuloksen. Se kahto minnuun totisen ja ankaran näkösenä ja sano: "Äidillesikö minun pitää antaa käsityönumero?" Helepostihan sen huomas, että käs'ala oli vaihtunu. Eipä siihen tohtinu arka pieni koululainen mittään sannoa. Tuijottelin vain mykkänä kenkieni kärkiä. Vissiin kolomannella luokalla opeteltiin tikkaamaan lapaset. Olin pätkänmatkaa tikannu ku hoksasin yhen silimukan tippuneen. Pakko oli mennä opettajalta kysymään neuvoa. Kyllä siinä käit vähän hikos ku pelotti, että se on äkänen. Se olikin ihan hyvällä päällä ja rauhotteli. Tikkaus saahaan kyllä korijattua. Ei rengänny ees purkaa, se otti ja nosteli silimukan takasin puikolle. Olin het niin helepottunu, että veet tuli silimiin. Pääsin jatkamaan ja sain aikanaan valamiiks punaset lapaset joissa oli jonkun verran kasvunvarraa.

Kankaastakin  opeteltiin tekemään kaikenlaista. Minä tein ainakin tyynynpäällisen. Kaikki tehtiin käsin, siinä tuli pisteltyä tikkipistot sun muut koukerot. Koristeeks suunnittelin Nukku-Matin sipsuttelemassa ja nimikirijaimet viereen. Siitä tuli aika omaperäsen näkönen. Kästyötunnilla, siinä neulalla suihkiessa aatokset oli monesti muualla. Uusia suunnitelmia pyöri päässä. Neula oli sopivasti hyppysissä ja niin tuli kaiverrettua mekon malli pulupetin kanteen. Ite en huomannu teheneeni mittään luvatonta ennen ku joku ilimotti asiasta opettajalle. Sillon vasta säikähin mitä oli tullu tehtyä. Naama punasena ootin tuomiota. Ankarat rapsut siitä tuli, kaks tuntia seisomista koulun jäläkeen. Tuomio pantiin täytäntöön saman tien. Ylemmillä luokilla oli vielä oppituntia jälellä ja minun piti mennä seinän viereen seisomaan naama luokkaan päin. Hävetti het hirveästi! Vähän toista tuntia jouvvun seisomaan. Ehkä minut armahettiin hyvän käytöksen takia tai sitten opettajalla oli mennoa eikä se viihtiny jäähä minua vahtaamaan ku yläluokkalaisiltakin loppu tunnit.

Tässä yhtenä päivänä het jantuksissani kahtelin vanhan kansakoulutotistukseni esille. Kiinnosti nähä mille tasolle minun kästyötaito oli arvioitu ja oliko pulupetin kannen  tärveleminen vaikuttanu käytös- tai huolellissuusnumeroon. Nokinen totistus löyty kirijakaapista. Se on nokkeentunu koulun palossa kevväällä 1961.

Kuinka moni tohtii tunnustaa joskus sallaa toivoneesa, että koulu ois palanu. Oikein ku aamulla väsyttää, on pimmeää, räntää sattaa ja muutenkin kivestää eikä millään viihtis lähteä kouluun. Yhtenä aamuna toive totteutu. Äiti tuli herättämmään ja sano, että nyt ei tarvihte mennä kouluun ku se on palanu. Tuntu pelottavalta. Oli vielä tuoreessa muistissa eellisinä vuosina Kyyjärvellä tapahtunneet tulipalot. Koulun veistoluokka oli pahiten palanu ja koko rakennuksessa oli vaurioita, nokkea, ves- ja savuvahinkoja. Viereinen alakoulurakennus säästy palolta. Korijausten aikana käytiin koulua kahessa vuorossa. Nokista oli ja voimakas savun haju. Olikohan sisäilimaongelma?

No, nokisessa totistuksessa näkkyy kästyönumero olevan kaheksan. En tiijjä, onko se annettu minulle vai äitille. Se ei oo tullu siitä siihen koko kansakouluaikana. Muutkin numerot on pysyny tasasesti samana. Meikäläinen onkin ollu aina tämmönen keskinkertanen, keskimittanen ja vielä joku vuos sitten keski-ikän