Pullopostia

Meitä oli Lehtolan kankaalla liuta melekein samanikäsiä serkuksia. Usseimmiten retkipaikka oli keskellä kartanoa. Ensin piti pyytää saisko ottaa viltin alustaks. Eihän nyt hyviä petivaatteita saatu, joku vanha pökkiintyny viltti ja pari matonpätkää sai kelevata. Ne levitettiin kartanolle. Uimapuvut laitettiin päälle ja mitä muita varusteita sattu olemaan. Ruvettiin lekottelemaan ja ottamaan aurinkoa. Oltiin retkellä. Ei siinä oikein aika kulunu, nuorimmaiset kyllästy ensimmäisenä. Ne alako juoksennella pitkin kartanoa ja heittelemmään palloa. Pian pantiin matot rullalle ja retkeily sai piisata sillä kertaa.

Joskus mentiin retkelle Lehtoniemeen. Matonpätkät kainalossa mentiin polokua pitkin. Oli oikein evväätkin, mehua ja voileipää. Sen aikaa viivyttiin, että evväät tuli syötyä.

Minun Anita-serkku oli luvannu viijjä meitä pikku-tyttöjä, Riittaa, Maritaa ja minua Kalliorantaan uimaan. Lehtolan pyykkirannassa oli kyllä pulikoitu mutta Kallioranta oli het ku jossain ulukomailla. Marita oli tullu meille jo aamupäivällä oottamaan lähtöä. Meille tuli siinä leikkiessä syvä erimielisyys jostain, en muista ees mistä asiasta. Myö istua mökötettiin tuvan rappusilla selät vastakkain naamat totisina. Äiti tuli siihen sovittelijaks. Se oli lähössä kauppaan, oli luvannu meille punasta limunaatia völijyyn uintiretkelle. Äiti sano, ettei Kalliorantaan lähetä ennenku riita on sovittu. Piti ottaa het kaulasta kiinni ja pyytää anteeks. Olihan se tehtävä, punasen limunaatin ja Kalliorannan houkutus oli niin suuri. Vissiin meitä pyörän rissalla vietiin sinne rantaan, sitä en oikein muista. Mukavaa oli ja vähän jännittävvää. Kalliot näytti mahtavan suurilta. Oli aurinkoinen, kuuma päivä. Anitalla oli kamera ja se otti meistä valokuvan. Sitten syötiin Marie-keksiä ja limunaati maistu hyvältä ja oli niin  hapokasta, että nenässä pisteli ja het veet tuli silimiin. Ei semmosta limunaatia saa ennää nykysin.

Oltiin jo vähän toisella kymmenellä ku mentiin tyttöjen, Tuulan ja Teijan kans retkelle Pikkusaareen. Saari on aika lähellä rantaa. Venneeseen lastattiin onget ja kahavivehkeet. Ves oli niin matalalla, että myö talutettiin venettä ja kahalattiin saareen. Nuotio tehtiin het ens töiks ja ruvettiin kahavin keittoon. Rinkuloita oli evväänä ja niitä kastettiin kahaviin.  Ongella tuli muutama särensintti, niistä ei ollu ku lokille maistiasiks. Mukavasti kulu kaunis aurinkoinen pyhäpäivä. Kahavia keitettiin niin monta pannullista ku poroja piisas.

Tuulan kans souvvettiin pari kertaa Pajusaareen. Sillon oltiin jo melekein rippikouluikäsiä. Sinne ei päässy kahalaamalla, piti oikein soutaa hetken aikaa että pääs perille. Teltta meillä oli völijyssä, kahavivehkeitä ei sillä kertaa. Evväänä tais olla voileipiä, nisua ja limunaatia. Teltta pystyyn, siellä oli hyvä tuulen suojassa popsia evväitä, lekotella ja lueskella. Limunaatipullot tyhyjeni ja niin keksittiin, että lähetettään pullopostia. Sen verran oli eväspaperin kulumaa ja kynäkin löyty, että saatiin kirije rustattua. Siitä tuli jonkullainen rakkauskirije. Nimet laitettiin alle.  Myö tietysti haaveiltiin, että jotku mukavat nuoret poijjat löytäs sen. Kirije rullattiin pulloon ja se heitettiin laineille keikkumaan.

Aikaa kulu monta viikkoa, eikä myö ennää muistettu koko pullopostia. Yhtenä päivänä äiti sitten rupes puhumaan, että yks sukulaismies, isän serkku, oli löytäny meijän postin. Se oli naureskellu, että ruvetaankohan tässä nyt sitten seurustelemaan. Minua hävetti het hirveästi. Oispa maa nielassu! Pitikin laittaa oikein nimet alle! Nimettömänä tai nimimerkin takkaa ois ollu niin heleppo huuvvella.