Alatippa

Tuommosta lastenlaulua soitettiin ratiossa aika ussein. Minä ihimettelin, mikä on se alatippa, joka arkenakin näkkyy hienona. Viimen selevis, että se sana olikin alatipa eikä alatippa.

Pikkutyttönä leikittiin välillä hienoa naista. Otettiin mallia isommista, jo melekein aikuisista. Punasilla makkeilla sai huulet maalattua ja jos oli hajuvespulloon jääny tippa, siitä laitettiin enkelin pissiä korvan taakse. Joskus harrastettiin oikein korkeakulttuuria Lehtolan ulukoetteisessä. Laittauvuttiin hienoks, värikästä aamutakkia päälle ja hapsullista pöytäliinaa hartioille. Siinä meinas mummun suuri ruukkuoleanteri saaha kyytiä ku oikein tanssittiin ja häilättiin. Ja laulettiin oopperaa. Ruotsiks.

Kerran koluttiin piirongin laatikoita ja löyvettiin huulipunahylsy ja siinä oli vähän jälellä. Pian oli tyttöjen huulet punasina. Sepä ei ollukkaan mittään karamelliväriä. Se oli tahameaa ja hais kummalta. Tuli hätä saaha pyyhittyä se pois. Sylellä yritettiin pestä, minäkin hätäpäissäni pyyhin tikkatakin helemaan. Se oli vielä meleko uus, kauniin sinisestä villalangasta tikattu. Kyllä myö saatiin satikutia. Ei ollu kersolla lupa penkoa aikuisten tavaroita, eikä varsinkaan ruveta vielä naamaasa pakkeloimaan. Minä sain oikein erikoismaininnan hyvän tikkatakin sotkemisesta. Huulipunahan ei lähe vaatteesta palijon muuten ku leikkaamalla. Korvat punasena kuunneltiin ja pysyhän ne saarnat vähän aikaa mielessä.

Anita-serkulta sain kynslakkapullon. Siinä oli vähän vaaleanpunasta lakkaa pohojalla. Kyllä minä olin onnellinen! Lakkasin kynteni ja oli ne vain niin kauniit ja kiiltävät. Ei lakkaa ollu ku yheks kerraks, niinpä päätin tehä sitä ite. Muistin, että äiti ruukas voijella paistetut nisukukot sokuriveellä. Ei niitä vielä siihen aikaan voijeltu ennen paistamista kananmunalla. Se sokurives oli paksunpuoleista ja kiiltävää. Otin vähän lämmintä vettä kuppiin ja rupesin öysäämään siihen sokuria ja sekottelin että se liukenis. Kukkapenkissä kasvo vaaleanpunasia malvoja. Yritin terälehistä puristaa väriä kynslakkaan. Ei niistä tullu ku sormenpäät vähän punertaviks. Intoa oli enemmän ku tietoa ja taitoa. Intokin lopahti ja vähin äänin tuli lakantekele kaajettua likasankoon.

 Äiti ei käyttäny liiemmälti kosmetiikkaa. Kylälle lähtiessään se ovella käänty näyttämään naamasa ja kysy:"Onko naama noissa?" Creme Mousonia se kyllä laitto ku lähti johonkin juhuliin ja vissiin Tummelia kässiin aina lehemien tilluun yhteyvessä. Nuorena kuulemma mustattiin hiilellä kulumakarvat ja kuumalla hellankoukulla piipattiin kiharoita tukkaan. Muistan, että äiti joskus saunan jäläkeen paineli märkään tukkaasa vookuja pinnien avulla. Permanentit tehtiin vähän erilailla ku nykysin. Ärreämmät oli aineet ja lämpökäsittely sai joskus karvat kärähtämmään. Isä oli minun tukan muotoilija. Joillakin oli pitkä tukka, joka letitettiin het niin tiukasti, että ohtanahkaa kiristi.  Mulla oli lyhyt tukka. Isä aina liippas sen samalla ku poikien tukat. Piti istua hilijaa paikallaan ku isä muotoili. Liippuukone oli käskäyttönen, terien liike ei ollu oikein tasasta ja välillä nipisti aika imelästi. Ohtatukan se leikkas puolikuun muotoseks, keskellä ohtaa se oli pitempi ja lyheni ohimoita kohen. Olihan se ihan siistin näkönen, ei ollu tukka silimillä niinku liinapollella. Silikkinauharusetti vielä sijottiin päälaille ni kelepas näyttäytyä arvokkaammassakin tillaisuuvessa.

Yks perheenäiti oli kuulemma kerrankin päättäny laittautua hienoks ku oli lähössä kylälle asioimaan. Tytär oli jo tullu siihen ikkään, että se maalas naamaasa ja käytti hyvänhajusia voiteita. Äiti siveli tyttären ihovoijetta poskiisa ja lähti pyörällä posottelemaan kylällepäin. Pian rupes poskia kuumottammaan ja kirvelemmään. Se joutu poikkeammaan yhen talon karijakeittiöön naamaasa pesemään. Kaunistautumisseen oli erreyksessä tullu käytettyä hammastahanaa. Kyllä se mahto vaahota kovasti. Siinä tuli tehtyä ihon kuorinta ja naaman valakasu yhellä kertaa.