Jalakapatikassa

Mulla ei ollu matkaa ku reilut kaks kilometriä, mutta monella lähes kymmenen. Siinä oli talsimista varsinkin talavipakkasella. Kerran äiti turijusti minut oikein kunnolla. Se kääri ison harmaan saalin ympärille ja laitto vielä liepeet lukkoneulolla kiinni. No, kyllä minä köpöttelin kouluun siinä saalikapalossa. Opettaja, Pennasen Lempi joutu sitten aukomaan lukkoneulat ja kaivamaan minut ihimisten ilimolle.

Monesti kovalla pakkasella Rauhalan ja Salamelan lapset kävi meillä lämmittelemässä. Niillä oli jo monta kilometriä takana ja vielä pari eessä. Niijjen käit oli ihan kontassa ja sormia vissiin kynnisteli. Äiti laitto silimikooliin haaleaa vettä, siinä ne lämmitteli käsiään. Jalakoja lämmiteltiin muurin kuppeessa.

Suksilla kulettiin palijon. Kerttu-täti kerto, että hänenkin lapsuuvessa 1930-luvulla hiihtivät Kotkanperältä järven jäätä pitkin kouluun. Matka lyheni huomattavasti. Minä en hiihtäny kouluun muuta ku sillon jos oli joku urheilupäivä. Ei ollu hiihtäminen minun lempiharrastus. Oisin halunnu hiihellä hilijakseen ja välillä ihhailla kauniita talavimaisemia. Niinpä tulin ylleensä hiihtolenkiltä viimesenä, suunnilleen seuraavana päivänä illankuhujassa.

Joskus matka taittu potkurilla. Kerran oli het niin hyvä kelekkakeli, että pyyhkäsin kottiin vajjaassa vartissa. Vauhti oli kova, tuntu niinku ois ollu siivet selässä. Äiti ihimetteli, että mites sinä nyt jo tulit. Mulla ei ollu ommaa polokupyörää. Isän pyörällä opettelin ajamaan, rungon välistä veivasin. Äitin uutta pyörää ei hannonu käyttää. Vähän vanhempana sain pari kertaa mennä sillä kouluun. Pysäköinti ei oikein onnistunu, pyörä pyllähti nurin. Pyörän jalaka väänty ja minä sain palata jalakamieheks.

Matkalla sattu ja tapahtu kaikenlaista. Olin ensimmäisellä luokalla ku Kokon kauppa palo. Kouluun kulettiin raunioijen ohi. Oli se surullinen näky, mustat  savuavat rauniot, korsteeni vain pystyssä. Jätkän lato oli vähän pelottava hämärän ja pimmeän aikaan. Sen kohalla piti tihentää askelia eikä yhtään vilikuilla sinne suuntaan.

Poijjat joskus tapella nahisteli välineen. Kaks poikaa oli kuulemma tykänny samasta tytöstä. Kerran ne oli koulumatkalla ruvennu väittelemmään kummalle se kuuluu. Ei se sillä väittelyllä selevinny, piti ruveta lyömään turpaan. Sen verran kova ottelu oli, että veret turskahti nenästä eikä asia vissiin tullu siitä siihen. Voi olla ettei tyttö ois kelepuuttanu kumpaakaan.

Keskisuomalaisessa julukastiin Teräsmies-sarijakuvvaa. Myö yhen luokkakaverin kans seurattiin sitä innokkaasti. Varsinkin Teräsmiehen ja sen morsiammen Irma Mannerin suhteen vaiheita. Kaverin kottiin haittiin lehet ja kirijeet ite viereisestä postista. Myö lähettiin koulusta aina puolijuoksua suoraan postiin lehteä hakemaan. Postin portailla sitten istuttiin ja selattiin  sarijakuvat esille ja luvettiin ahaneesti Teräsmiestä. Oli se niin jännittävvää ja romanttista.

Riitta-serkun kans lähettiin yhtenä aamuna talsimaan kouluun. Riitalla oli taskussa muutama kolikko. Poikettiin Tiehaaran Auliksen kahavilaan ja se osti pitkän viinerin. Matkalla mutusteltiin viineriä ja tutkittiin tienpenkat ku näky kiiltäviä makkeapaperia ja muuta mielenkiintosta. Viimen päästiin koulun pihalle, siellä ei ollu kettään, myö oltiin myöhässä. Minä hättäännyn het hirveästi. Riitta juoksi vanhalle puolelle ku se oli ylemmällä luokalla, minä olin alakoulussa. Juoksin sisälle, luokan ovi  oli auki ja sieltä kuulu puhetta. Tormasin luokkaan paltto päällä ja lakki vinossa. En vissiin hoksannu tervehtiä ja pyytää anteeks. "Menepä riisumaan päällysvaatteet ja tule sitten istumaan paikallesi," opettaja sano rauhallisesti. Kyllä helepotti. Huokasin syvvään ja tein työtä käskettyä. Selevisinpä tästä rikkeestä hengissä. Reippaammin suju kävely siitä lähtien, ainakin jonkun aikaa.