Sätkyukko ja nappihyrrä

Hyvin säilyny 50-vuotias, puku päällä ja nallihattu päässä. Minä ite oon sen nakkisormillani rustannu. Olin sillon apulaisena ja pientä serkkuani paimentamassa. Myö piirrettiin ja askarreltiin aika palijon. Ei ollu olemassa röykkiöittäin leikkikaluja niinku nykyään.

Ku olin pikkutyttö, isä teki minulle sätkyukon. Se oli minusta ihan Jännä Jussin näkönen. Jännä Jussi oli sarijakuvalehti, joka ilimesty sillon 1950-luvun puolivälissä. Teuvolla oli niitä muutama, oli vissiin Maripan kirijakaupasta ne ostanu. Totta isä oli ottanu siitä sarijakuvasankarista mallia. Isompana opettelin itekkin tekemään sätkyukon. Se pantiin roikkumaan seinälle kommuutin viereen. Ei se kovin kauan säilyny ehijänä. Pikkuveli halus enemmän liikettä niveliin ja kisko narusta het niin, että se katkes ja pahaviset ketarat repes.

Hyrrä oli heleppo tehä. Kalastajalanka pujotettiin oikein ison napin reijistä. Sitten vain narruun pyöritettiin hyvät kierteet ja alettiin nykimään narun päistä. Mukava surina siitä lähti ja vielä jos anto napin koskea pöyvvän kanteen, tuli kova ääni. Tuli kyllä pöyvvän kanteen naarmut, mutta onneks ei ollu mittään rokokoota tai emppiiriä. Oli vain talonpoikaisantiikkia, jonka voi vakstuukilla peittää.

Monenlaista leikkiä keksittiin, ei ollu televisioita eikä muitakaan seurustelukonneita. Varijokuvia tehtiin käsillä seinille. Siinä oli lammasta, koiraa, kissaa ja joutsenta. Kerran tehtiin Viertolan tyttöjen kans oikein varijokuvateatteri. Leikattiin vanhasta sanomalehestä ihimisten kuvia, taloja ja muita sopivia lavastuksia. Kahen tuolin välliin viritettiin naru, jolle ripustettiin kuvat. Pimmeässä kammarissa näytettiin taskulampulla varijokuvat valakoselle seinälle. Lamppua heiluttamalla ihimisiin sai liikettä. Yks kerto tarinan mitä niille henkilöille tapahtu. Seoli oikein kammariteatterin näytös.

Linija-auto saatiin ku laitettiin tuolit peräkkäin. Piirongin laatikosta otettiin äitin käslaukku. Seoli sopiva rahastajalle ku siinä oli napsahtava lukko. Sitten ajettiin kirkolle, eli Karstulaan tai Jyväskyllään ja Kokkolaan. Hyvin pääs matkustustunnelmaan ku kuski huristeli ja kiihytteli, suhhautti oven auki ja kiinni ku uus matkustaja tuli kyytiin. Mutkissa kallistettiin kuskin mukana.

Leikkikaluja on iänpäivän keksitty ja tehty ite. Melekein jokkainen on kersana tillannu käpylehemiä. Niitä Martti-setäkin kehu lapsena lypsäneensä. Honkalehon Hilta-mummu oli antanu tyhyjiä kanelipurkkia, niijjen sirottelukansilla sai käpylehemien maijjot hyvin siivittyä. Honkalehon Kievarissa kortteeras siihen aikaan palijon matkustavaisia, oli kauppamiehiä, mehtäherroja ja muita viskaalia. Herrat halus puurosa päälle kanelia. Tyhyjentynneet purkit jouti kersolle leikkikaluks.

Kuulemma kerran joku herra oli valittanu,että on huonoa puuroa ja jättäny syömätä. Tomera Hilta-emäntä oli tokassu:"Ku kala ei syö, ni mato säästyy." Totta se arveli, että oli joutavanpäivästä valittaa jos nyt puuro maistuu vähän pohojaanpalaneelta. Oli sitä mahasa joutunu täyttämään huonommillakin evväillä. Tähän vain hyvät kierteet ja hyrrä surisemmaan. Vielä ku ois isompi ja värikäs nappi, ois palijon näyttävämpi.