Moslaapoikia

Meitä oli melekonen lauma samanikäsiä serkuksia ja naapurien lapsia. Aina löyty kaveri. Ylleensä leikit suju sopusasti. Äiti kehu meitä kersoja joskus: "Työhän ootto oikein moslaapoikia." Se sana tarkotti vissiin hyvvää kaveruutta ja ystävyyttä. Joskus tietysti sukset meni ristiin ja tarvittiin sovittelija. Se määräs kummankin osapuolen pyytämään anteeks ja ottamaan kaulasta kiinni. Välillä tympäs antaa jäläkeen ku ties olevasa oikeassa.

Serkkutyttöjen leikkimökki oli suojasa paikka leikkiä. Se oli tuotu Päivälästä Lehtolan kartanolle pihilajan alle. Päätettiin pittää leikkimökkijuhulat. Ei meitä juhulijoita tainnu olla ku nelijä eikä tarijoilua ollu ku Pax-aski ja sekin oli vajjaa.  Pöyvvällä oli kahavikupin lautanen. Lautasella oli jonkun löytämä musta irtonappi. Jätettiin se siihen reunalle, kaajettiin Paxit tarijolle ja ruvettiin juhulimaan. Ei aikaakaan ku lautanen oli tyhyjä ja pastillit imeskelty. Nappi oli kans hävinny. Kuka sen oli nielassu? Sen piti antaa olla lautasen reunalla, mutta hämärässä mökissä joku oli erehtyny. Myö katottiin toisiammo totisina. Mitä, jos se mennöö umpisuoleen. Oli varotettu, ettei saa nielasta purukumia eikä luumun kivveä, ne voi jäähä umpisuoleen. Vissiin nappi seilas aikasa jonkun suolistossa ja poistu omia aikojaan, ei asiasta puhuttu sen koomin. Muistan kerran pienenä syöneeni omenan siemenkotineen päivineen. Pelekäsin, että minun mahassa alakaa kasvamaan omenapuu. Kohta tursuaa omenapuun oksat kurkkutorvesta. Ei näkyny mittään, oli vissiin huonosti itävää lajiketta.

Martti-setä oli pikkupoikana hyvä kaveri minun Vilho-enon kans, joka oli jo aikuinen ja sotilas. Martti ihhaili Vilhoa ja puhutteli sitä "minun herra korhaali". Aikuiset tykkäs jututtaa Marttia, ja se oli jo poikasena innostunu soittopelistä. Soitti pientä kanteletta, jonka Toivo-velijesä oli tuonu joululahajaks. Kankaanpään Jussilta Martti sai joskus lainaks ison kanteleen, kävi sen potkukelekalla hakemassa. Vilholla ja Martilla oli vakavat keskustelut ja suunnitelmat. Tekivät sopimuksen, että "myö ei sitte akosta välitetä!" Elä huoli. Kävi niin, että Vilho kihilas itelleen morsiammen ja toi Martille kihilakuvasa muistoks. Poika suuttu het niin hirveästi, että viskas kuvan takkaan. Onneks äitisä kerkes pelastaa sen valakeasta. Suuri oli pettymys ku "minun herra korhaali" ei pitäny sopimuksesta kiinni.

Kyläläiset kävi mielellään Honkaleholla. Siellä oli välillä vilikasta ku matkustavaisia pelemahti kartanolle. Ne kortteeras kievarissa ja olihan se vaihtelua arkeen ihimetellä herrojen oloa ja eloa. Naapuri, Kankaanpään Jussi kuulemma kävi melekein joka päivä Honkaleholla toimittelemassa. Hilta-emännän kans sillä oli ussein kiivaat keskustelut väittelyt, mutta aina oli huumori mukana. Antti-isäntä oli hilijanen mies, istu sängyn laijjalla ja poltti tupakkia. Hilta poltti valskaavaa piippua. Piippu oli niin monta kertaa taikinalla paikattu,että seoli het ku myky. Jussikin oli piippumiehiä. Vaikka Hiltalla ja Jussilla oli välillä ankaratkin keskustelut, väittelyt ja mustaakin huumoria, oli ne kuitenkin ystäviä keskenään. Het niin hyvät ystävät, että olivat valamiiks laatineet värssyt toistesa seppelenauhaan. Hiltan värssy Jussille: "Tässä lepää vanha herrashärkä, syynä kuoloon työttömyys ja nälkä." Jussin värssy Hiltalle oli jonkun verran lempeämpi: "Nyt ompi Hilta poissa, hän muutti taivaaseen. Siel Isän asunnoissa on Hilta pienoinen. Aamen."