Suksi suihki

Viimeisimmän kilpailun järjestysnumero on 61. (LXI), joka on liki käsittämättömän paljon. Takavuosikymmeninä ne noteerattiin maassa ihan tuon päivän ykkösurheilu-uutisiksi ja tulokset kerrottiin aina radion ilta-seitsemän uutisissa, myöhemmin television tultua jopa sielläkin. Vain keskieurooppalainen mäkikisa kilpaili kuuluisuudessa, siis silloin kun suomalaiset siellä vielä menestyivät.

Omia muistikuvia on ainakin kaksista hiihdoista. Toinen sijoittuu Oikarin kentälle, jossa myös hiihtoja järjestettiin. Silloin ei vielä ollut nykyistä "uutta valtatie 13:sta", joten ladut saattoi vetää suoraan Sormiharjun maisemiin ja Haaviston mäelle saakka. Muistaakseni se oli keskisuomalaisittain Tapio Mäkelän, Huhtalan veljesten ja Tauno Sipilän parasta aktiiviaikaa. Tietysti kerman kuori kuitenkin maan parhaimmisto, joka Veikko Hakulisen ja Eero Mäntyrannan johdolla oli usein kisoissa mukana. Sama päti myös naishiihtäjiin, maan kärkinimiä oli aina mukana, eräänä "tuoreimmista" kansainvälisestikin menestynyt Helena Takalo.

1960-luvun puolenvälin tienoilla kisat oli siirretty kirkonkylälle ns. Lahtisen pellolle, silloisen TVH:n tukikohdan ja tallirakennuksen lähettyville. Siellä muistan nykyisen vaimoni kanssa jännäilleeni ja kylmettyviä varpaita potkiskelleeni. Tuiskutti ja kisojen jälkeen kävelimme Honkalehdon mäelle Kankaanpäähän iltapäivän mäkikisoja seuraamaan.

Palkintojen jako ja -tanssit pidettiin yleensä noina vuosina maamiesseuran talolla. Nurkkakamina toi tilaan tarvittavaa lämpöä. Kisoissa oli eräs erikoisuus; Matti Kyrönlahti. Sitkeän väittämän mukaan, jonka uskon, hän oli huikea päässälaskunero - sen aikainen tietokoneaivo. Hän oli mukana tuloslaskennassa ja kerrotan että kun tuloaika oli selvillä, Matti katsoi listasta lähtöajan ja sanoi samantien loppuajan. Siinä vähän kannustusta nykyajan kännykkälaskijoille.

Noiden vuosikymmenten kyyjärveläistä hiihtomainetta piti yllä montakin valtakunnalliselle ja piirikunnalliselle huipputasolle yltänyttä. Nimekkäin oli varmasti naishiihtäjämme Eira Huumarkangas, (nyk.Mäntynen), joka ylsi urallaan aina naisten maajoukkueen jäseneksi. Miehistä on jäänyt mieleen ainakin Allan Karstunen, Arvo Ahola ja Varma Saramäki, Osmo Mäkelä - kaikki sieltä liikunnalliselta Kumpulan kylältä. Jollain Keskisuomalaisen eläkeläisreissulla muuan Olavi Häkkinen tuli kysymään tunsinko sellaista hiihtäjää kuin Arvo Ahola, sanoin toki tuntevani. Olavi kertoi hiihtäneensä samoissa kisoissa hänen kanssaan ja olleensa silloin Kinnulan Kimmojen väreissä.  

Oma Harsunkangas säilyy mielessä vaativana mäkihyppypaikkana. Kotkanperältä meni latu sinne. Ensin Kuuselan autiomökin pihan kautta Hyvänperän saroille ja siitä metsän läpi Harsunkankaalle "Karjakujan" päähän. Kuja jatkui linjana mäen päälle ja tarjosi mainion ylämäen vauhtiladun. Siihen kinkamalle tehtiin hyppyri ja alastulo tuli jyrkkään myötäleeseen. Silloin hypättiin tervatuilla puusuksilla. Sidemalleja oli ainakin neljä, metsäsuksissa mäystimet, muissa "rotankoukut", Voitto- tai Y-siteet. Itse hyppääminen oli tällaiselle pohjanmaan tasankojen kasvatille ns. haastava homma. Pisin lensi 6 metriä, joku kertoi kylän poikien hypänneen jopa kahdeksan.

Lähes samanmoinen hyppyrikokemus tuli Kalliorannasta, jossa oli sielläkin mukava avoin linja ylös mäelle ja vauhti ainakin Harsunkankaan luokkaa. Hyppyri oli rantapenkassa ja alastulo siten tasaiselle järven jäälle. Lennot olivat täällä metrin tai pari lyhyempiä kuin Harsunkankaalla, mutta ns. turvalleen menoja tapahtui ymmärrettävästi paljon enemmän. Liekö sitten noista olosuhteista tai varusteista johtuvaa, mutta ketään mainittavan veroista mäkikotkaa meistä kenestäkään ei valtakuntaan tullut.

Maakuntaviesti on maakunnallisesti yksi hiihtourheilun vuosittaisista merkkitapauksista. Vastikään Kyyjärvi isännöi Harsunkankaan maastossa tuon tapahtuman. Aikanaan viesti tuli nimensä mukaisesti pitäjien läpi. Saattoi olla 1950-luvun loppuvuosia kun se päättyi Kyyjärvelle. Siitä muistan kuinka lauantaiaamuna vielä pimeän hämärissä tuollainen kymmenisen henkeä käsittänyt hiihtäjäjoukko lähti tekemään latua tuosta Kauniston tiehaaran paikkeilta sähkölinjaa pitkin Oikarille. Vesurilla raivattiin puskat ja kaipa se Ähtyrinpurokin jotenkin "täytettiin" ja ylitettiin. Päivän aikana latu Oikarille syntyi ja asia tuli hoidettua viime tipassa mutta kuitenkin. No, eihän se lopulta kenellekään kelvannut, vaan jokainen sen osuuden hiihtänyt lipsutteli Kyyjärven kirkolle maantietä pitkin.

Tiedän että näissä hiihtomuisteloissa on paljon aukkopaikkoja ja monta sen ajan hyvinkin menestynyttä jää mainitsematta. Hiihtoharrastus pitäjässä oli kuitenkin kova ja jopa kylien välisiä viestihiihtoja hiihdettiin. Kerran muistan itsekin hiihtäneeni jonkun osuuden tällaisessa viestissä Peuralinnassa. Tämä on tällainen henkilökohtainen muisto ilman virallisia tuloslistoja, joten puutteet minulle anteeksi annettakoon.

Taisto Kotka