Se oli jottain 60-lukua ku Pohojosen Eino toi meille kokkeiltavaks television. Se oli semmonen esittelykone ja tellättiin tuvan pöyvvälle. Ei mahtunu oikein ruokailemmaan ku se vallotti puoli pöytää. Ei se meillä kauan ollu, sen verran, että kiinnostus heräs. Ohojelmia ei ollu palijon, mutta ne katottiin kaikki, virityskuvat, vapun ja juhannuksen sääennustukset eli lumisatteet.
Ensimmäisiä televisioita oli naapurissa, Viertolassa. Siellä myö kersat käytiin kahtomassa lasten ohojelmia. Äiti vannotti, että pittää pyytää lupa saako tulla ja lähteä het pois ku ohojelma loppuu. Totta se joskus isäntäväkkeä harmitti ku vähän ennen lähetyksen alakua kylän raitilta alako lapikkaan läiske kuulumaan. Yks tuttu kerto, että heijjän kylällä muuan isäntä oli komentanu kersat peruja lajittelemaan. Palakaks sai kahtoa televisiosta ku Kylli-täti piirteli keijun ja oravan kuvia.
Kankaanpäässä, mummun ja Vieno-tätin luona oli tupa täynnä väkkeä kahtomassa hiihtoa ja mäkihyppyä. Huone oli täynnä savua ku melekein joka ukolla kärys tupakki suupielessä. Savuverhon takana Veikko Kankkonen leiskautteli tyylikkäitä hyppyjä ja myö kannustettiin äänekkäästi. Lassie-koiran seikkailut piti päästä kahtomaan. Henkeä pijätellen jännitettiin ehtiikö koira pelastammaan ihimisiä millon mistäkin pulasta. Kerran oli Honkalehon Ilimikin kahtomassa. Se elläyty niin voimakkaasti, että nous het seisomaan ja kannusti:"Koita nyt Lassi leuhkasta!" Lassie kerkes aina pelastammaan viime hetkellä.
On jääny mieleen ku oltiin äitin kans yhtenä syysiltana käymässä Kankaanpäässä. Televisiosta tuli myöhällä Kuuma kesä-niminen ameriikkalainen sarija. Minä halusin sen nähä mutta äiti lähti jo kottiin, kyseli vain tohinko minä tulla yksin pimmeässä kottiin. Totta kai tohin, Kuuma kesä oli nähtävä, pimmeä kotimatka oli sitten sen ajan murhe. Ohojelma loppu ja lähin pimmeässä talsimaan. Elä huoli, äiti tuli minua Honkalehon mäissä vastaan. "Lähin kahtomaan ku sinua ei alakanu kuulumaan. Honkalehon hevonen oli karannu ja lompsotteli tässä keskellä tietä, pelekäsin, että on tullu yhteentörmäys,"äiti toimitti. Hevosta ei ennää näkyny. Kyllä ois vähintään syvän pysähtyny jos hevonen ois pimmeästä laukannu vastaan.
Pölökin Voitolta meillekin viimen ostettiin televisio. Oikein pöytäkin sille oli, jossa oli pyörät alla. Antenni asennettiin katolle. Kansan suussa se oli konkurssiharava. Televisiot oli kalliita ja arveltiin, että joutuu het pois mökiltä jos semmosen ostaa. Se kyllä aina pantiin merkille ku naapurin talon katolle harava ilimesty. Antennia piti suuntailla, että saatiin lasisilimään elämää. Toinen seiso katolla kääntelemässä, toinen huuteli tilannetietoja. Sitten yhessä arvioitiin, että eikös tuossa näy niinku ois elehvantti. Vissiin siinä joku iso hahmo seiso lumisatteessa.
Ei ollu väritelevisio vielä sillon. Tai oikeastaan kolomivärinen, musta, valakonen ja harmaa. Ei ollu kaukosäätimiä eikä muita vempaimia. Ei niitä kyllä tarvittukaan, oli vain yks kanava. Ison aikaa sen piti antaa lämmetä, että alako jottain näkymään.
Lauantai-iltana tuli Däni Kei-sou. Myö sitä katottiin. Äiti ois jo halunnu alakaa nukkumaan mutta myö huuvvatettiin televisiota. "Taasko se naurava ukko siellä hyppii ja poukkii", se sano harmissaan. Vanhemmille ihimisille televisio oli varmaan ihimeellinen keksintö. Kankaanpään Alliina-mummu huiskutti aina Teija Sopaselle hyvän yön toivotuksen ja otti esliinan pois eestä ku alako kahtomaan jumalanpalavelusta. Aina-mummu taas paheksu palettitanssia. Oli niin lyhyset hammeet, oikeastaan ei hammeita ollenkaan. Ja ne nostot oli vielä asia erikseen. Mitähän mummukullat tuumais näistä nykypäivän ohojelmista.