Moni asia sujjuu palijon paremmin ku käyttää vähän mielikuvitusta. Kersolla se on ylleensä vilikkaanpuoleinen. Kyllä muistaa omastakin lapsuuvesta miten leikkiessä mielikuvitus sai siivet selekään. Yksin leikkiessä voi kuvitella itelleen kaverin, jolle voi toimitella ja jota voi komennella.
Äiti kerto miten ne oli Meeri-tätin kans tyttösinä leikkineet kotia Lehtolan pikku metässä. Siellä oli pellon reunassa iso tasanen kivi. Sitä ne oli luuvvalla lakassu, puhistanu ja koristellu sammalilla ja kauniilla kivillä. Yks olikin nokinen kivenmurikka, vissiin riihen kiukaasta. Siitähän nokkeentu tyttöjen kaunis koti. Meeri oli raimaantunu ja innonnu: "Riivatun Riihi-Riitu ja sotkumoukari!" Niin oli törkymöykky saanu lentävän lähön. Tytöt oli hakenu ojasta vettä ja ruvennu hiessä päin jynssäämään kotia puhtaaks.
Samolla tantereilla on tullu itekkin leikittyä. Sillon oli jo puimalarakennus pikku metän reunassa. Rantatöyräällä oli iso kivi, joka oli mieluinen paikka. Siinä loikoiltiin auringossa, istuttiin, kateltiin järvelle päin ja haaveiltiin. Ison kiven juureen, tuulelta suojaan tehtiin kivistä ja sammalista leikkipaikka. Kivi oli lehemän aituuksessa. Meitä pelotti ku Martti-setän lehemät tuli nyysäämään ja töllistelemään meijjän leikkipaikkaa. Kiivettiin äkkiä kivelle turvaan, oli ne lasten mielestä niin vaarallisen isoja elukoita. Siinä seisottiin kivellä het ku seittemän velijestä. Onneks lehemät lähti rompottelemaan kauemmaks pellolle syömään.
Olli-paimen oli jo siihen aikaan karijaa paimentamassa. Raija-serkku kerran vahingossa hairas kiinni paimenlankaan ku siinä oli virta päällä. Sai het semmosen tällin, että lens perseelleen. Ei pysty kuvittelemmaan minkälaisia tuntemuksia poijjat sai ku urheilivat heittämällä vesiään langalle Olli-paimenen käyvvä lonksutellessa.
Puimalassa myö näyteltiin. Siinä oli suuri oviaukko ja se oli het ku oikea näyttämö. Meitä oli enemmän porukkaa koolla, serkuksia ja naapurien lapsia. Oli oltu jo pari vuotta koulussa ja saatu vähän essiintymiskokemusta. Ylleisö seiso näyttämön eessä ulukopuolella. Näyttelijät meni ensin puimakonneen taakse supisemmaan ja käskirijotusta rustaamaan. Eihän siinä kauan nokka tuhissu ku näytelmä oli valamis. Harmi vain ettei esityksistä oo jääny yhtään tallennetta kenenkään muistiin. Ei ne varmaan ollu mittään maalimaa mullistavia teoksia. Ylleisö kyllä osotti suosiota, mutta se kuulu leikin järijestykseen.
Koululaisilla oli kolomen kuukauvven kesäloma. Maaseuvvulla kesä on kiireistä aikaa ja kersosta oli suuri apu maatalloustöissä. Ei sitä passannu päiväsaikaan laiskotella. Meijjän naapurissa, Välilässä oli minun ikäsiä tyttöjä. Ois teheny monta kertaa mieli mennä käymään niijjen luona mieluummin ku harventaa porkkanaa tai nykiä saviheinää ja karporria perumaasta. Illat ja pyhät oli vappaat leikkiin ja touhuamisseen. Välilässä oli kanoja. Kerran myö tyttöjen kans löyvvettiin pesästä het hirveän pieni muna. Arveltiin, ettei sen syömisestä palijon parta parane. Niinpä vietiin se lähheiseen harakan pessään. Harakka vois joutessaan hautoa siitä kananpoijjan. Älytöntä touhua! Voi olla, että lintu hylykäs koko pesän. Vieläköhän tästä luonnonsuojelurikoksesta joutuu linnaan tai jalakapuuhun, saa nähä.
Sirkan kans on muisteltu yhteisiä lapsuuvven leikkiä. Olivat keksineet hyvän leikkivälineen. Pellon ojan päälle oli viritetty vanha renkaaton polokupyörä. Voi istua satulassa ja polokea menemään vaikka minkälaisiin maisemiin. Sirkalla oli mielikuvituskaveri nimeltään Perja Kaarteinen.
Maantien toisella puolella, Ruuskan pellolla oli Rintakokon lehemät laitumella. Aulikki-tytär kävi joka päivä ne lypsämässä. Sirkka muisteli leikkineesä Rintakokon Aulikkia lypsylle menossa. Poloki vimmatusti sillä renkaattomalla pyörällä hinkki pyörän sarvessa ja pyörän rissalla istu Perja Kaarteinen.