Tapahtumakalenterin täyttö- ja käyttöohje
Ohjeistuksella pyritään yhtenäiseen toimintaan ja siihen, että kaikki tapahtumat pääsevät tasapuolisesti etusivulla esiin silloin kuin niiden pitääkin. Pääkäyttäjäryhmä tulee tarvittaessa tekemään korjauksia merkintöihin mikäli aihetta ilmenee.
Tapahtumakalenteri on jaettu viiteen ryhmään ja kirjaukset tehdään allaolevan jaottelun mukaisesti
- Tapahtumat (lyhyitä, alle 7 päivää kestäviä)
- Ostos- ja menovinkit (tarkoitettu lähinnä yrityksille)
- Hengelliset tapahtumat
- Kokouskutsut
- Pitkäkestoiset (kurssit, piirit, kerhot jne. yli 7 päivää)
Perussääntöjä tapahtuman kirjaamisessa.
- Pääsääntöisesti vain yksi tapahtuma yhteen ilmoitukseen. Tapahtuma merkitään sille kuukaudelle, jolloin se tapahtuu.
- Tapahtuman alkamispäivämäärä merkitään aina sille päivälle ja kellonajalle, jolloin tapahtuma todellisuudessa alkaa. Ei ennen. Päättymisaika merkitään joko samalle päivälle tai useamman päivän kestävissä tapahtumissa viimeiselle päivälle.
Jos päättymiskellonajasta ei ole tarkkaa tietoa, arvio riittää. Muista aina tarkistaa päättymisvuosi.
- Jos tapahtumaan liittyy esimerkiksi ennakkoilmoittautuminen, varauksia tai vastaavaa sen voi merkitä tapahtumaan, mutta ennakkoilmoittaumisaikaa ei kuitenkaan saa merkitä tapahtuman kestoksi. Ennakkoilmoittautumisesta, varauksista jne. on tehtävä erillinen uutinen kyseisen aihealueen alle.
Tapahtuman tiedottajallahan on mahdollisuus nostaa uutinen pääuutiseksi vaikkapa ennen ennakkoilmoittautumisajan päättymistä.
- Ennakkouutinen ei saisi olla kopio tapahtumakalenterista vaan siinähän voi kertoa asiasta enemmänkin.
- Näillä kirjausohjeilla turvataan se, että Nopola Newsin Etusivu toimii siten kuin se on suunniteltu eli nähdään suoraan ne tapahtumat, jotka todellisuudessa tapahtuvat tänään tai lähipäivinä. Etusivulla näkyvvää poimintaa tapahtumakalenterista ei saa siis "halvaannuttaa" eikä käyttää sitä tapahtuman pitempiaikaseen markkinointiin. Markkinointi on tehtävä omana artikkelinaan aiemman kuvauksen mukaan.
|
|