Mauri Pekkarisen kolumni syyskuulle

Koko Keski-Suomen viennistä viime vuonna 41,5 % oli metsäteollisuuden tuotteita. Puu on Keski-Suomessa myös suuri energialähde.

Suomalainen metsäteollisuus ja sen tuotteiden kilpailukyky haastetaan tänään monelta suunnalta, myös raaka-aineen näkökulmalta.

EU:ssa on valmisteilla uusiutuvalle bioenergialle ns. kestävyyskriteerit. Niillä on tarkoitus määritellä millainen ja missä kasvanut puu on uusiutuvaa ja samalla energiakäytössä päästöjä aiheuttamatonta raaka-ainetta. Jälleen kerran voi valmistelun sanoa tapahtuvan pariisilaisen tai berliiniläisen näkökulmasta. Metsänkasvatusta arvioidaan vähän niin kuin puistojen kunnossapitoa ja kasvatusta. Jokaisen metsäomistajan tulisi direktiiviluonnosten mukaan laatia metsän kasvatuksen, hoidon ja hyödyntämisen kuvaava suunnitelma, jonka valossa puuraaka-aineen ns. kestävyyttä, päästöttömyyttä tai päästöllisyyttä sitten arvioitaisiin. Seurauksena olisi valtava byrokratia. Tällainen on estettävä.

Samassa direktiivissä määritellään myös muun muassa se, millaisessa maassa kasvatettu puu on uusiutuvaa raaka-ainetta. Suolla, jolta turve on nostettu, kasvava puu ei täyttäisi direktiivin mukaan kestävyyskriteerejä, vaikka se sitoo tosiasiassa hiilidioksidia.

Esimerkit osoittavat, että Suomella riittää valvottavaa. Epäonnistuminen asiassa merkitsisi sitä, että Suomi joutuisi maksamaan päästömaksuja ainakin osasta puun energiakäyttöä.

* * *

Durbanin ilmastokokouksen tulokset puolentoista vuoden takaiset tulokset ovat esimerkki, kuinka hullusti voi käydä. Hallitus ja ministeri Niinistö kehuivat tuloksia Suomen kannalta.

Minun mielestäni Durbanin tulokset olivat Suomen kannalta onnettomat ja huonot. Metsät kasvavat Suomessa yli 100 miljoonaa m3. Enimmillään tästä kyetään kansallisen metsäohjelman mukaan käyttämään 68 - 75 miljoonaa m3. Suomen metsissä kasvaa kaiken aikaa ja valtavasti ns. hiilidioksidinielu. Metsät siis sitovat yhä enemmän ja enemmän hiilidioksidia; kymmeniä miljoonia tonneja.

Suomen hallitus meni ja hyväksyi kuitenkin mallin, jossa nielun sanotusta todellisesta kasvusta riippumatta hiilidioksiditaseessa nielun kasvuksi vuodessa hyväksyttäisiin kuitenkin vain noin 2, 5 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Nielunmenetykset lasketaan kuitenkin aina vuodesta 1990 lähtien ja ne ovat päätöksen mukaan yhteensä noin 4 miljoonaa tonnia. Laskelma perustuu tilastoihin, sen mukaan Suomessa siirtyy vuosittain keskimäärin noin 20.000 metsähehtaaria erilaisiin yhdyskuntatarpeisiin.

Lopputulos edellisestä on, että Suomessa, missä metsät kasvavat valtavasti enemmän kuin niitä hyödynnetään, syntyy noin 1,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä tänä vuonna ja vuonna 2016 jo noin 4 miljoonaa tonnia.

Ratkaisu on käsittämätön ja Suomelle kallis. Sitä kornimmaksi lopputulos muodostuu, kun otetaan huomioon, että millekään toiselle teollisuusmaalle ei käy näin. Ei vaikka monet niistä ovat metsänsä jo hävittäneet! Uuden Durbanin päätökseen meillä ei ole enää varaa!