Onnelan upea pihapiiri yhdessä aurinkoisen iltapäivän kanssa tarjosivat upeat puitteet Jouko-isännän tasavuosien juhlistamiseen lauantaina Peuranlinnassa.
Runsaskukuinen ystävien joukko ja yhteistyötahojen edustus ympäri maata ja maakuntaa olivat kuulleet kutsun ja saapuneet onnittelemaan monessa mukana olevaa päivänsankaria. Helteisestä säästä huolimatta kahvin ohella monipuoliset ja maukkaat tarjoilut tekivät hyvin kauppansa.
Kyyjärven kunnan puolesta onnittelutervehdyksen toivat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johanna Humalajoen johdolla valtuuston vpj:t Antti Tuukkanen ja Lauri Lahtinen, k-hallituksen vpj. Jari-Pekka Uusisalo, valtuutetut Lasse Sauramäki ja Mauri Pölkki sekä kunnanjohtaja Eero Ylitalo.
Johanna Humalajoki kiitteli onnittelupuheessaan Joukoa aktiivisuudesta ja yhteistyöhalukkuudesta. Hän antoi myös tunnustuksen Joukolle siitä tuesta, jonka hän on saanut uudessa vaativassa tehtävässä kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Johanna päätti puheensa lukemalla Joukolle Kasimir Leinon runon "Kunnon mies." Puheen päätteeksi päivänsankarille ojennettiin kunnan lahjana verivaahteran taimi ja syntymäpäiväsankarin nimellä varustettu istutuslapio.