Einari Pölkin toinen tervahaudanpoltto sujui mallikkaasti. Sytytyshetkeä seurasi paikanpäällä n. 40 henkilöä.
Perjantaina 11 heinäkuuta huipentui kovan työn tulokset, kun tervahauta sytytettiin palamaan. Paikalle oli saapunut monipäinen joukko kyläläisiä, sekä Kyyjärvisiä kesämökkiläisiä seuraamaan suhteellisen harvinaista tapahtumaa. Nykyisin tervahautoja poltetaan järjestöjen yms toimesta, mutta ykityisen henkilön suorittamana tämän kokoluokan hautaa ei ole lähiseudulla viimevuosina poltettu.
Einari kertoi aloittaneensa tervaksien keruun jo muutama vuosi sitten ja kannot, sekä tervarosopilkkeet on tehty kuivamaan viime kesänä.
Ensimmäisen tervahaudan Einari on polttanut v. 2006 loppusyksystä. Nopolanewsin arkistosta ko. juttu löytyy: 2006 marraskuu. Kulttuuri/Hatunnoston arvoinen teko
Yleisöä paikalla kävi lähes sata henkilöä vklopun aikana ja tervaa 13 motin tervahaudasta irtosi rapiat 200 litraa.
Einari kiittää kaikkia mukana olleita ja tapahtumasta kiinnostuneita.
Lisäkuvien teksteissä selostan tarkemmin eri vaiheita ja tapahtumia.
Pääkuva: Janika Honkanen
Muut Kuvat: Elias Pölkki / Janika Honkanen ja yllekirjoittanut.