Ristipistoja

Vähän päälle kakskymmenvuotiaana äiti oli ompeluopissa Finnen Olokalla Jyväskylässä. Siitä opista olikin hyötyä elämän varrella.

Äiti neulo erräätkin vaatteet niin omalle väille ku kylläänkin. Silläkeinon sai vähän lisätienestiä. Soan jäläkeen oli pula kaikista tarvikkeista. Vaatteet käytettiin tarkkaan. Vanhasta päällystakistakin sai ratkomalla ja kääntämällä kersollekin vaatteita. Amerikasta tuli sillon tällön vaatepaketti. Minä pijin vielä ammattikoulussa vuonna 1971 Amerikan serkun vanhaa liivihametta. Se oli ruskeaa vakosamettia ja liekkohelemanen. Tykkäsin siitä kovasti. Se roikkuu varmaan jossain aitan orrella tai on leikelty matonkutteiks. Totta se ois kitistyny niin palijon, ettei ennää mahtus meikäläisen päälle.

Äiti neulo enimmäkseen leninkiä, mutta kyllä siltä synty päällysvaatteitakin. Mullekin se teki toppatakin. Kaikilla muilla oli kaupasta ostettu, mulle sai kelevata äitin tekemä. Mitenkähän kävis nykypäivänä. Koulun kuus-ja kevätjuhulien eellä oli melekonen rulijanssi ku piti saaha monta juhulamekkoa valamiiks.

Asiakkaat tuli kangas kainalossa ja siitä alako suunnittelu. Äitillä oli mallilehtiä, joista valittiin kankaaseen ja asiakkaan ruppiin sopiva malli. Lehtiä äiti osti Maripan kirijakaupasta, niitä ilimesty nelijä kertaa vuojessa. Pitihän sitä olla muotitietonen. Lehissä oli kaava-arkit, joista piirrettiin kaavat valittuun malliin. Minäkin piirsin niitä isompana aika palijon. Sovittaminen tapahtu kammarissa. Äiti ajo meijät kersat pois eestä. Se sano:"Menkääpäs nyt, täällä alakaa patsaan palijastus."

Minun ensimmäisiä muistikuvia äitin ompelutyöstä on siltä aijjalta ku leuka yletty pöyvän reunalle. Oli tekkeillä meille tyttösille liivihammeet punasesta popliinikankaasta. Äiti ja setänemäntä Kaarina-täti hääräs pöyvän ympärillä ja arssiloi miten kellohelema leikataan. Piti kangas saaha piisaamaan monneen hammeeseen.

Sitten tuli muotiin levveät helemat ja pönkkä-alushammeet. Kangasta meni palijon. Anita-serkulle äiti teki muutamia hammeita. Meillä oli polettava Tikka, siinä ei ollu siksakkia eikä muitakaan erikoisuuksia. Heleman käänteet neulottiin käsin ristipistolla. Anita oli ussein auttamassa ompelussa. Se sanokin, että tuli tehtyä ristipistoja het kilometrikaupalla. Minäkin jo siinä kymmenen vanhana ylittelin saumanvaroja. Se piti tehä ettei kangas ruvennu kovin pärkööntymmään. Myöhemmin rupesin tekemään ristipistojakin. Lanka pyyhkästiin saippuapallaan ni luisti paremmin eikä tullu solomuja. Kerran Anita neulo Tikka-konneella sormeesa het niin että neula meni poikki. Neulanpätkä saatiin jollakin keinon pois. Onneks ei menny luuhun, verta tuli jonku verran. Ei vissiin tapahtunu sillä kertaa, mutta myö joskus huvikseen ku sormesta tuli verta, immeytettiin sitä sanomalehen kulumaan. Siitä muka näki onko hyvä vai huono veri. Mitä punasempi, sen parempi.

Äiti ompeli minkä muilta töiltään kerkis. Senpä takia aikataulut tuppas aika ajon pettämään. Kerran oli het hirveän tiukka tilanne. Martti-setä perheineen oli lähössä Perhoon häihin. Niijen piti mennä sinne lauantaina linija-autossa nelijän aikaan. Äiti neulo Kyllikille juhulaleninkiä, vaaleasta pellavaisesta kankaasta hiaton kotelomekko ja lyhyt jakku. Se oli perijantai-iltana vielä vähän keskitekkeinen, ainakin vetoketju neulomata ja helema kääntämätä. Ne ehtis tehä lauantai-aamuna. Meillä oli sillon jo sähkökone. Lauantai-aamuna navettatöijen jäläkeen äiti alako mekkoa viimestelemään. Miten sattukin, sähöt oli poikki! No, vielä ei ollu hättää, kaipa ne kohta tulis takasin. Ootellessa äiti neulo heleman käsin ristipistolla. Silittäminen ois ollu seuraava homma, mutta meillä oli sähkösilitysrauta ja sähöt oli poikki. Äiti käski minun juosta Lehtolaan hakemaan hellalla kuumennettavaa rautaa. Eihän siellä ollu ku samallainen sähkörauta. Kyllikki sano, että sitä oli kuumennettu hellallakin, niinpä minä juoksin kottiin Lehtolan sähkösilitysrauan kans. Siinä vaiheessa alako olla jo hättää myyväkkin.Leninki saatiin kutakuinkin siloseks ja sähkö tuli vähän ennen kolomea. Siinä oli reilu puoli tuntia auton tulloon. Äiti sai vetoketjun ja muutaman pikku sauman neulottua. Minä lähin het ku ammuttuna tormuuttammaan mekkoa Lehtolaan. Auto laskeutu jo Honkalehon mäkkeä Kummun kohalle. Martti-setä ja Juhani seiso maitopukin vieressä valamiina pyssäyttämmään auto. Kyllikki seiso tuvassa keskellä lattiaa muuten valamiina lähtöön, vain mekko puuttu. Ei muuta ku mekko pujotettiin päälle, jakku kassiin ja juoksu autoon. Setä oli pyssäyttäny sen ja pyytäny oottamaan vielä yhtä matkustajjaa. Ennen hääjuhulan alakua mekkoa oli vielä silitetty ja mallattu peilin eessä ettei kovin palijon roikkunu langanpätkiä.

Martti-setä kehu, että poro vain pölis ku minä juoksin tuhatta ja sattaa mekko kainalossa. Ois tullu varmaan vähintään piirinmestaruus kuuvellakymmenellä metrillä alle 15-vuotiaijen sarijassa.