Savosta Shanghaihin

Mitähän sitä sanoisi tästä maasta? Saavuin tänne helmikuun viimeisinä päivänä, oli vielä kylmä ja taivaalta satoi kissoja ja koiria. Liikenne oli sekasorto, vain viidakon lait pätivät. Italia, Ranska, Amerikka, mikään ei vetänyt vertoja. Täälläkin saa kääntyä oikealle punaisilla ja ”sulassa sovussa” ovat niin autot, bussit, pyörät, mopot kuin jalankulkijatkin. Mennään mistä mahdutaan ja ehditään (toivoen parasta). Pelkäsin henkeni edestä! Puristin turvavyötä ja toivoin etten joutuisi soittamaan kotiin sairaalasta, ensimmäisenä päivänä ainakaan. Ensivaikutelma: valtava kaaos.

Paljon ihmisiä, niin paljon ettei osaa edes kuvitella saati sitten kuvailla. Pian huomasi, että ne miljoonat ihmiset ovat ystävällisiä, mutta samalla todella töykeitä. Omat puolet on osattava pitää (ja vähän enemmänkin), muuten jäät jalkoihin. Apua kysyessä useimmat kuitenkin yrittävät kaikin keinoin. Soittavat sukulaisille, jos eivät itse tunne seutua. Lähtevät saattamaan, jos  eivät osaa selittää englanniksi. Länsimaalainen on täällä enemmän nähtävyys kuin itse nähtävyydet. Kamerat käyvät kuumina, yhteiskuvissa hymyillään joka päivä. Kiinalaiset kävelevät käskynkässä, hihittelevät ja tuijottavat estoitta. Ihmisten yksityisyys- no, sitä ei oikeastaan ole. Ruuhkametro on sekin jo itsessään kokemus, ensimmäisen kerran jälkeen pitää vähän puhallella. Shanghai: moderneinta, mitä Kiinasta löytyy, silti niin kiinalainen. Peking puolestaan niin paljon perinteisempi. Ruoka: riisiä, riisiä, riisiä! Paljon öljyä, paljon riisiä. Yksi kysymys: kuinka nämä ihmiset pysyvät niin hoikkina?!

Asun siis Shanghaissa Kiinan itärannikolla, maan suurimmassa kaupungissa. Ihmisiä lähteestä riippuen 23-28 miljoonaa. Siis noin viisi Suomea. Viisi kokonaista Suomea yhdessä kaupungissa, huh, hieman pyörryttää! Shanghai on Kiinan talouden, kaupan ja viestinnän keskus, kun taas pääkaupunki Peking, Pohjoinen pääkaupunki, politiikan, koulutuksen ja kulttuurin keskus. Molemmat myös saastekeskuksia, välillä ilma on niin huono, että se peittää läheiset kerrostalot saastesumuun. Olen reissussa kahden kurssikaverini kanssa, yksin hurjempaakin hirvittäisi. Kävimme reissussa Pekingissä, halusimme ehdottomasti Kiinan muurille. Olo oli hieno, nöyrä ja surullinenkin. Mitä kaikkea ihmiset ovatkaan saaneet aikaan, hyvässä ja pahassa. Söimme ankkaa ja rakastuimme Kesäpalatsiin. Shanghaissa olemme harjoittelussa sairaalassa ja teoriaopeissa koulullamme, Shanghai Institute of Health Sciencesissa. Meille opetetaan yrttioppia, perinteistä kiinalaista lääketiedettä, tai-jitä ja kiinan kieltä. Kiinalaiset ovat hyvin ylpeitä perinteisestä lääketieteestään ja yrteistään. Heillä on (meidän mielestämme) mitä omituisimpia tapoja parantaa sairauksia meille suomalaisille hyvin tutuilla kasveilla. Kuulemma piharatamo auttaa iho-ongelmiin, voikukka nuhaan ja flunssaan, raparperin juuri ummetukseen. Yrttiopettajamme Mr. Wu onkin hyvin ihastunut Suomeen, hän on käynyt siellä luennoimassa ja matkustelemassa. Olemme tutustuneet myös akupunktioon, jota harrastinkin jo Jenkkilävuotena. Tällä kertaa pääsin itsekin pistelemään! Minulla on täällä vielä 1,5 kuukautta aikaa jäljellä. Ensimmäinen puolikas meni vauhdilla, teimme mm. retket Hangzhouhun ja Pekingiin, tutustuimme Shanghaihin ja kävimme kannustamassa Räkää Shanghain GP:ssä. Tunnelma oli katossa ja lämpöä riitti: lähemmäs 30 astetta.

Paljon on tarttunut oppeja ja kokemuksia matkaan. Saa taas tulla nöyrempänä ja kiitollisempana takaisin kotiin, sopivasti yo-juhliin. Meillä on Suomessa asiat niin hyvin. Tiesittekö, että kolmen kuukauden oleskelu Shanghaissa lyhentää elinaikaa viikolla? Vain koska täällä on niin valtavat saastemäärät. Kyllä on Suomen puhtautta ikävä.