Turvallista matkaa

Seinällä roikku lastenistun polokupyörään, 1950-luvun mallia. Se on putkesta taivuteltu häkkyrä, alakujaan punaseks maalattu nyt yltäpäältä ruosteessa. Siinä minä oon alottanu kotiseutumatkailun. Se pantiin kiinni pyörän rissaan ja vielä köytettiin narulla, että varmasti pyssyy. Pieni tyyny tai viltti pehemikkeeks ettei putket kovin palijon tuntunu takapuolen alla. Oli olemassa semmonenkin istun, joka laitettiin pyörän sarviin. Jos oli kaks pientä kersaa, sai otettua molemmat völijyyn, toinen etteen ja toinen taakse. Se oli mahtava kuletusyksikkö. Mennä posoteltiin kuoppasta hiekkatietä pitkin. Saatto olla vielä pari täyttä kantopussia pyörän sarvissa. Ehejin nahon niistä reissusta on selevitty, en ainakaan muista, että mittään pahempia haaveria ois tapahtunu. Isompana sitä istuttiin rissalla ja jalakoja piti pittää harallaan ettei ne jääny puolien välliin.

Liikennettä ei vielä ollu palijon. Melekein piti paikkasa se kulunu sanonta, että aamupäivällä meni yks auto kylällepäin, iltapäivällä oli vähän hilijasempaa. Linija-autovuoroja oli Kyyjärvellä enemmän ku tänäpäivänä. Postiautokin ajo monta kertaa päivässä. Vaikka onkin hilijanen liikenne ei se sitä kato etteikö onnettomuuksia sattus. Siihen aikaan ku koko kylällä oli vain kahella miehellä polokupyörä, ni ne oli kuulemma onnistunu kolaroimaan keskenään. Ne oli pimmeässä ajjaa posotellu ja törmänny toisiisa. Totta ei ollu pyörissä valoja siihen aikaan. Toiselta pyörämieheltä oli het etuhammas katkennu ja toiselta vissiin revenny tiakonaalihousut. Se hampaasa katkassu oli minun Kalle-vaari. Sillon tais pyykkipoika housunlahkeessa olla ainua turvalaite. Kypärät, turvavyöt ja kaikenmaaliman huomio- sun muut pelastus- ja kelluntaliivit oli kaukana tulevaisuuvvessa.

Lapsuus oli kuuskytä vuotta sitten seesteistä aikaa. Vaarat oli toisenlaisia ku tänä päivänä. Isommat sisarukset paimenti pienempiään. Järvi oli houkutteleva paikka. Kuumana kesäpäivänä mentiin Lehtolan pyykkirantaan uimaan. Ihimeittäin sai kersat päineen iliman vahtia uijja ja lotrata järvessä tuntikausia. Se ranta on niin matala ettei siinä oo hukkumisvaaraa, pystyy uijja töpöttelemään käspohojaa melekein kaislikon reunaan asti. Uimataitoa ei kyllä palijon karttunu. Sillon, ku äiti näky ajavan pyörällä rantapolokua pitkin ristirantunen huivi hulumuten, ties uintireissun venähtänneen liika pitkäks. Totta sillä oli jo huoli kersosta. Huulet sinisenä lähettiin nöyrästi kipittämmään kottiinpäin. Joskus teki mieli lähteä soutelemmaan, vaikka se oli kiellettyä. Piti vähän kumminkin kokkeilla, souvvettiin lähellä rantaa Lintulahteen päin. Monta kertaa jäätiin pohojaan kiinni ku oli niin matalaa ja vene täynnä porukkaa. Airolla sitä sitten irroteltiin "karilta". Kerran olin katiskoita kahtomassa isän kans. Yhtäkkiä se alako kurillaan heiluttammaan venettä. Minä säikähin het hirveästi, kilijun vihasesti ja tarrasin kiinni venneen laijjosta. En tiijjä oliko tarkotus opettaa minkälaista on olla tuulisella ilimalla venneessä. Ei ollu minun mielestä mukava tempaus.

Kerran jouvun pelottavvaan kyytiin. Kankaanpäässä ajettiin heiniä lattoon. Meitä oli monta serkusta siinä mukana pyörimässä. Vilho-eno nosti meijät kaikki viimesen kuoruman päälle, päästiin kyyvvissä pois pellolta. Oltiin pelottavan korkealla, mulla oli varmaan nenäpielet valakosena. Eno käski meijän istua ringissä syltäkaulaa.  Alakuun mentiin meleko tasasesti, sitten hevonen vettää rytkäytti kärryt vauhilla ojan yli. Koko kuoruma heilahti vaarallisesti ja myö mukana. Oli tuuria, ettei koko serkkurinki tullu nurinniskon tantereeseen. Ois voinu käyvä köpelösti. Syvän hakkas tuhatta ja sattaa vielä ison aikaa jäläkeenpäin. Sinä päivänä otettiin valokuviakin. Äiti ja Vieno-täti rupes poseeraamaan. Ne telläs mummun ja vaarin silimälasit päähän ja istu ojan penkalla muka lehteä lukemassa. En tykänny yhtään siitä kuvasta. Minusta äiti oli siinä niin ruman näkönen. Teki mieli het repiä koko kuva, mutta en tohtinu. Vähän piti kumminkin leikellä reunoja mutkalle. Heinätöijen jäläkeen ruvettiin syömään. Vieno-täti öysäs minulle lautasen täyteen maitoperuja. Se levitti vankasti voita ruisleivän päälle ja pieni sitten sen voileivän perujen sekkaan. Se oli viisvuotiaalle taas uus asia elämässä. Ennenkokematon tapa syyvvä maitoperu-ateria. Hyvältä maistu!