NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Taisto Autio sateltiin haudan lepoonTaisto Autio sateltiin haudan lepoon

Taisto Autio sateltiin haudan lepoon

20.2.2016 Kyyjärven seurakunta / Olavi Vallivaara

Taisto Autio siunattiin Kyyjärven kappelissa lauantaina 20.2.2016. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus oli Nurmijoen Eräkartanossa.

Taisto Matias Autio syntyi lauantaipäivänä 8.9.1945 Kyyjärven Mäntyniemessä Aino ja Otto Aution perheen esikoispoikana. Hän varttui ison perheen vanhimpana lapsena ja kävi kansakoulun. Perhe asui useammassa paikassa Kyyjärvellä ja lopuksi Nurmijoella. Taisto aloitti metsätyöt 14-vuotiaana poikasena. Varhaisnuoruudessa tulivat tutuiksi raivaukset, istutukset, tukin ja propsin teko. Myöhemmin Taisto siirtyi autonkuljetusalalle. Hän ajoi ensin kuorma-autoa ja sittemmin rekkaa ristiin rastiin Suomessa ja jopa Norjan puolella. Hän ajoi viimeksi pitkään Betsetin betonituotteita. Taisto oli työssään ahkera, tunnollinen työtä pelkäämätön taitaja. Taisto oli luonteeltaan sosiaalinen, auttava, luotettava ja rauhallinen myötäeläjä.

Taisto piti luonnosta. Hän harrasti syksyisin marjastusta ja nuorempana metsästystä ja syyskesän sorsastus oli mielekästä puuhaa. Taiston monet kyyjärviset muistavat lahjakkaana urheilijana. Hän hiihti Suomen mestaruustasolla ja hänet valittiin kaksi kertaa 1960-luvulla Kyyjärven parhaaksi urheilijaksi. Kesäinen lempilaji oli suunnistus, Hän oli urheilun moniosaaja. Lapsena hiihdon lisäksi oli yleisurheilu ja joukkuepelit sekä myöhemmin hän oli innokkaasti mukana puulaki joukkueissa. Iso palkintokaappi jäi muistoksi Taiston urheiluharrastuksesta jälkipolville.

Avioliittoon Taisto vihittiin 1960-luvun lopulla. Avioliitosta Tuulan kanssa syntyi Tapani poika. Tapanille on jäänyt isästä muistoon monet hyvät asiat: isän neuvot ja opit, jotka hän näytti esimerkillään. Isä opetti myös Tapanin rekkakuskiksi ja he ajoivat yhtäaikaa Betsetin tuotteita. Taisto tuli toimeen ihmisten kanssa ja koti oli aina avoinna vieraille, ystäville ja sukulaisille. Sukulaiset olivat lähellä sydäntä. Monesti hän muisteli lapsuuden ajan jouluja. Viimeisen joulun Taisto vietti Saarijärven palvelukodissa. Taiston poismeno ei tullut sairauden jälkeen yllättäen, mutta silti äkkiä lauantai-iltana 30.1.2016. Taistoa jäivät suremaan Tapani-pojan perhe, veljien ja siskojen perheet, edesmenneen veljen perhe sekä muut sukulaiset ja ystävät.

Taiston siunasi Kyyjärven kappelissa khra Olavi Vallivaara, kanttorina toimi Minna Erkkilä ja suntiona Alpo Noponen. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus oli Kyyjärven Eräkartanossa. Täällä Taiston perhe asusti pitkään Kyyjärvellä olon aikaan. Kirkkoherra puhui ja luki adressit, yhdessä veisattiin virsiä Lotta Vallivaaran säestyksellä ja sisarukset yhdessä muistelivat Taistoa sekä lapsuuden vuosia Pölkissä, Kantolassa ja Salmelassa.