Säikäyksiä

Hyvin on jääny mieleen minun ensimmäinen säikäys. Olin ihan kelevoton kersa vielä sillon. Leikin kaikessa rauhassa naapurissa, mummulan pihamaalla. Sillon joku ajjaa posotteli pyörällä portista sissään. Sillä oli ihan mustat vaatteet ja lakki, naama ja käit oli likasen mustat. Musta köysvyyhti olokapäällä ja pyörän sarvissa ja rissalla monellaista harijaa ja häkkyrää. Se oli kommea sissääntulo. Minä säikähin het hirveästi, pomppasin pystyyn ja juoksin pellon poikki kottiin että hippulat vinku. Nuohoojahan se oli kierroksella talojen korsteenia puhistamassa. Seuraavaks se tuli tietysti meille. Piileskelin siinä vaiheessa kammarissa Porin Matti-uunin takana. Nuohooja oli kysyny, että juoksiko se tyttö tänne, tuolla naapurissa emäntä kahteli sitä jo kaivostakin. Oispa se ollu tappaus, säikähti nokikolaria het niin että hyppäs kaivoon.

Taisin olla jo koululainen ku sattu taas jottain erikoista. Oltiin veli-Teuvon kans päineen kotona. Minä askaroin tuvassa, Teuvo heitteli keihästä tuvan takana pellolla. Yhtäkkiä tuppaan pistäänty mies. Muistan het tarkasti minkälainen telli sillä oli päällä. Pussihousut, kumiteräsaappaat, ristirantunen ruskeavaltanen sarkapusero ja päässä ruskea nahkanen lentäjänlakki, jonka liepeet lepatti auki. Se ei tervehtiny eikä selitelly mittään vaan kysyä töksäytti:" Missä se teijjän pyssy on?" Minä säkkeennyn ja tormasin itku kurkussa kammariin. Aukasin kammarin lasin ja huusin Teuvolle:"Tuu het paikalla tänne! Joku ukko tuli ja se kyssyy missä meijjän pyssy on!" En oikein muista, vissiin Teuvo tuli selevittämmään asiaa, minä pysyttelin kammarissa. Kyllähän se oli isälle tuttu mies ja niillä oli pyssykaupat tekkeillä. Isä oli sopinu, että sitä voi käyvä kahtomassa millon vain. Mies oli päivitelly, että tais tyttö säikähtää pahemman kerran. Totta se kuuli kaikki, mitä minä huusin Teuvolle kammarin lasista. Syntykö kaupat, sitä en muista, mutta esittelytillaisuus ei alakanu kovin luppaavasti.

Kerran säikähettiin, että nuoremmalta velijeltä oli pää halennu. Käväs jopa mielessä, oliko se ennää elävien kirijossakaan. Karijalato oli meleko täynnä heiniä. Poika oli hyppiny navetan päältä siihen pehemoseen heinäkassaan. Mikäs sen hauskempaa. Oven suussa oli tyhyjä avonainen peltitynnöri. Yks hyppy vilskahti vähän sivvuun ja poika putos pää eellä alas.  Pää kumahti tynnörin reunaan ja ohta auki. Päästä voi tulla palijonkin verta jos ossuu sopivaan kohtaan. Isä oli onneks lähellä, rantteella puita pienimässä ja tuli äkkiä auttamaan. Ulukoa kuulu meteliä ja myö äitin kans mentiin kahtomaan. Isä tuli saunalta päin Tarmo sylissään. Oli hairassu saunan porstuasta jonkun hurstin ja kääriny poijjan siihen. Elottoman näkönen laps pää veressä, olihan se kauhea näky. Selevittiin siitä onneks säikäyksellä, ei rengänny lääkäriinkään lähteä. Verentulo lakkas, haava puhistettiin ja se parani itekseen. Arpi vain jäi muistoks.

Joskus voi säikäyksestä jäähä ikkuinen peleko ja kammo. Äiti oli nuorena tyttönä joutunu salaman kans silimäkkäin. Mustia piliviä oli alakanu kerrääntymmään taivaalle ja nisutaikina oli nousemassa. Se piti saaha leivotuks ennen ukonilimaa. Äiti kiirehti tuppaan ja samalla ku aukas oven salama iskeä pätkäytti sissään ja sytytti ikkunaverhon palamaan. No vähemmästäkin ihiminen mennöö hervottomaks. Siitä äitille oli vissiin jääny ukkosenpeleko. Jos isä ei ollu kotona ja ukkospiliviä alako nousemaan, äiti otti meijjät kersat völijyyn ja niin mentiin naapuriin ukkosta pakkoon. Tarmo-veli seuras pienenä äitin esimerkkiä, tarkkaili mustia piliviä. Puhuminen sillä oli vielä vähän opetteluvaiheessa eikä kaikki sanat ollu ihan hallussa. Mutta kyllä osas komentaa:"Pilivi soisoo, äkkiä Lehtolaan!" Äiti suojautu ukkoselta kumisaappailla. Jyrähteli ja salamoi, äiti seiso hilijaa nurkassa mahollisimman kaukana ikkunasta, kumisaappaat jalassa. Kuulemma jossain oli sohovan jalakoihin tellätty kumisaappaat ja koko porukka siihen istumaan. Se oli joukkoturva. Miten lie, mahtoko suoja olla riittävä.