Polokupyörällä marijaan

Kyllä mentiin erräänkin kerran Konttikankaaseen puolukkaan. Suppusuiset hinkit pyörän sarvessa, palluumatkalle niihin kannet päälle, että pysy marijasaaliit völijyssä.

Kalle-vaarilla oli Kyyjärven ensimmäisiä polokupyöriä. Hevosella ja pyörällä se ajo postia ja sai siitä nimen Posti-Kalle. Sillon piti olla oikein polokupyöränajokortti. Se oli nimismiehen myöntämä ajolupa. Ei se vissiin ollu totistus ajotaijjosta, ei istunu inssi pyörän rissalla syynäämässä sujjuuko ajo mallikkaasti.

Kerran ku oppii ajamaan pyörällä, se taito säilyy lopun ikkää. Vanhemmalla iällä jalaka ei taho ennää nousta niin keppelästi ja välillä viemistää, ettei tohi nousta pyörän selekään. Minä opettelin ajamaan vasta kaheksan vanhana. Vähän hävetti, ku melekein kaikki luokkakaverit osas jo kouluun tullessaan. Joskus olin kokkeillu veivata isän pyörällä rungon välistä. Pellolla, aitan takana minä sallaa opettelin, ettei vain kukkaan nää jos siitä ei tuu mittään. Oli se aika epätasanen alusta. Vanhempi veli oli naapurin tytön opissa. Purolan pihatiellä ne harijotteli. Siinä oli kappea silta puron yli ja Teuvoa hirvitti, että jos sattuu horijahtammaan pää eellä purroon.

Äitillä oli nuorena Hokki-merkkinen vihireä pyörä. 1940-luvulla oli puute vähän kaikista tarvikkeista. Äiti oli rohkassu luontosa ja kirijottanu Ameriikkaan serkulleen oisko sillä lähettää vanhoja pyörän kumia, joilla vois vielä ajjaa. Ei oo tietoa tuliko ikkään Ameriikasta vanhoja pyörän kumia. Vaatepakettia sieltä tuli kyllä usseita.

Pyörällä kulettiin pitkiäkin matkoja, toimitettiin asioita. Ei ollu autoja ja hevoset oli pelto- ja mehtätöissä. Kerttu-täti on kertonu, miten se kolomentoista vanhana vuonna 1941 tammikuussa ajo 15 kilometriä Ohoramäkkeen asiaa toimittammaan. Vilho-enon perheeseen ootettiin lissäystä ihan viimesillään. Ne joutu lähtemään Ohoramäkkeen hautijaisiin. Sillä reissulla synty potra poika. Ei ne ollu hoksannu ottaa lapsen vaatteita völijyyn, niinpä Kerttu-tyttö pantiin pyörällä niitä viemään. Alliina-äiti oli laittanu mukkaan vielä ruokatavaroitakin het kermapullosta lähtien. Tyttö poloki 15 kilometriä talavipakkasessa. Hevosella oli vissiin raskaampia kuormia vejettävänä ku lapsen nutut ja kermapullot.

Kesäsinä pyhäpäivinä ruukattiin ussein lähteä kylläilemmään. Kauniilla ilimalla pyörällä oli mukava posotella. Kerran taas ajettiin äitin kans Järvenpään Meerin ja Onnin tuvalle kestinkiin. Puolimatkassa äitin pyörästä paukahti kumi puhki. Se meinas het ajjaa ojjaan. Se sano, että meijjän pitäs vaihtaa pyöriä. Minä ajasin äitin pyörällä ku olin kevysempi. Eihän se mulle passannu, pelekäsin, että se toinenkin kumi puhkioo ja minä oon nurinniskon ojassa. Lähin vain ajamaan etteenpäin ja äiti joutu taluttammaan pyöräsä perille. Se oli aika äkäsellä päällä, eikä se vierailupäivä ollu oikein onnistunu. Sitä en muista, miten myö päästiin Järvenpäästä kottiin. Ehkä Onni paikkas sen pyörän kumin.

Häihinkin on joskus nuorena tullu ajettua pyörällä. Serkun vihkiäiset oli Karstulassa. Jo eellisenä päivänä meitä lähti nelijä henkeä ajamaan häätalloon. Tie oli paikkapaikon  rapanen. Sulhasen vihkipuku oli vaatetusliikkeen laatikossa. Pyörän sarvessa se sitä kuletti. Niin siinä vain eturengas vippas ja laatikko lens rapakkoon. Aukeshan se laatikko ja myö porukalla tarkastettiin oliko rapa roiskahtanu puvulle. Hyvin oli säilyny, ei rengänny ruveta pyykille. Seuraavana päivänä vietettiin mukavat häät ja kaikki suju hyvin. Ilimakin oli kaunis ku morsian.