NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kuntaliitto palkitsee ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunnanKuntaliitto palkitsee ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunnan

Kuntaliitto palkitsee ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunnan

21.8.2018 Kirjasto / Maarit Ohranen

Vuoden kirjastokunta- kilpailuun liittyen Kirjastokiertue starttaa syyskuussa. Kirjastokiertueen tiimoilta Kyyjärven kirjastossa vierailijoita ti 4.9. klo 17:30.

Kyyjärven kunta on mukana järjestämssä kirjastokiertuetta yhdessä Kuntaliiton, Lukukeskuksen ja Julkis-ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry:n kanssa. 

Kyyjärvellä tilaisuus tiistaina 4.9. klo 17:30. Kirjailijavieraana Satu Vasantola, joka on julkaissut tänä vuonna esikoisteoksensa: "En palaa takaisin koskaan, luulen". Tilaisuudesssa mukana myös Kuntaliiton edustaja. Jyty ry tarjoaa tilaisuudessa kahvit.

Kiertue pohjustaa lokakuussa huipentuvaa Vuoden kirjastokunta -kilpailua, jonka Kuntaliitto järjestää ensimmäistä kertaa. Alla Kuntaliiton julkaisema tiedote kilpailusta:

Kuntaliitto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunta -palkinnon. Palkinto myönnetään kunnalle ja sen kirjastotoiminnalle. Kilpailun avulla Kuntaliitto yhteistyökumppaneineen haluaa nostaa esiin ja juhlistaa kirjastojen tekemää työtä.

Kuntaliitto palkitsee ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunnan

Kuntaliitto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunta -palkinnon. Palkinto myönnetään kunnalle ja sen kirjastotoiminnalle. Kilpailun avulla Kuntaliitto yhteistyökumppaneineen haluaa nostaa esiin ja juhlistaa kirjastojen tekemää työtä. 

Kuntaliiton yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa järjestämä kilpailu on tunnustus Suomen kunnallisille kirjastoille. Kilpailu antaa kunnille ja kirjastoille mahdollisuuden kertoa omasta toiminnastaan ja onnistumisistaan.

Kriteereinä toiminnan monipuolisuus ja uudet toimintatavat

Vuoden kirjastokunnassa kirjasto on paljon käytetty ja kuntalaisten rakastama paikka ja palvelu.

- Kuntien ylläpitämät kirjastot ovat suosituimpia julkisia palvelujamme. Käyttäjäkyselyjen mukaan kirjastoja arvostetaan, niihin ollaan tyytyväisiä ja niihin halutaan panostaa, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliiton Opetus ja kulttuuri -yksiköstä.

Vuoden 2018 kirjastokunnan toiminnassa nousevat esille toiminnan monipuolisuus, kirjaston käyttötavat sekä kuntalaisten toiveiden kuunteleminen. Toiminnan monipuolisuus voi liittyä kirjaston perustehtäviin ja tilojen hyödyntämiseen. Toimintatavat taas uusiin tapoihin tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa sekä kuntalaisten kuulemiseen ja mukaan ottamiseen.  

-  Hyvä kirjasto ei ole kunnan tai kirjaston koosta kiinni. Maamme on täynnä loistavia, erilaisia ja erikokoisia kirjastoja. Tulevassa sivistyskunnassa kirjaston merkitys kaikkien kuntalaisten osaamiselle ja hyvinvoinnille on suuri, sanoo Kuntaliiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Esa Nieminen.

Voittaja julkistetaan lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta valitsee hakijoista viisi finalistia, jotka paljastetaan Turun Kirjamessuilla 5.10.2018. Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 27.10.2018 klo 13.00. Kilpailun tuomarina toimii Duudsonien Jarppi Leppälä. Lisäksi Suomen kirjastoseura järjestää verkkoäänestyksen, jossa finalistien keskuudesta valitaan yleisön suosikki. Yleisöäänestykseen voi osallistua Suomen kirjastoseuran Facebook-sivuilla osoitteessa www.facebook.com/kirjastoseura

Kilpailun voittaja palkitaan kunniakirjalla sekä taiteilija Esa Toivasen taideteoksella.

Lisätietoja kilpailusta: kuntaliitto.fi/kirjastokunta.