Terveesiä Kanarialta

Joku varmahan kyselöö, notta mikset sää ennemmin oo lähteny, kun kerran valamihin piletin sait. No olisinhan mää lähteny, mutta ku tuli heti eläkkeelle jäätyä haaveri. Mää kaarun tuos roskiksen tykönä ja löin pääni ja huomisin valakeni, että mä olin lyöny vielä selekänikin. Onneksi oli kova pää ja sekään ei halijennu, mutta mä jouruunkin takajalakaani vetämähän koko kesän ennen ku loppusyksystä tämä meirän lääkäri totesikin sen lonkkaviaaksi. Leikkaus oli keväällä ja siitähän mä selevisin hengis. Yhtäkkiä mä muistin kotona, kun toivuun leikkauksesta, notta mihinäs se mun piletti on? Mää aika äkkiä löysin sen, kun mun tavarat ja tärkiät paperit on hyväs oorninkis. Mää kattelin sitä pilettiä ja havaattin, että kohta sen voimassaolo menöö umpehen. Siitä paikasta motin telefoonin käteheni ja soitin sinne matkatoimistohon. Mää sanoon, notta ei täs oo keriinny mihinkää matkustamahan, ku on ollu niin maharottoman kipiä. Emmää vieläkää oo friskis kunnos, mutta lääkäri sanoo, jotta mä tästä selekiän, ku vähän aikaa menöö. Siellä puheli sellaanen mukavanoloonen naisihiminen ja sanoo, notta kyllä sää voit myöhemminkin matkustaa, mutta matka pitää ny päättää ja pikoohin maksaa. Se käski mun kattomahan niiren sivulta matkoja ja sitte valittemahan oikian ja ilimoottamahan niille. Näi mää teinkin. Mää valittin ajaksi tämän syksyn aluun, ku funteerasin, notta eikähän tuo kipiä koipi jo pelaa ja se uusi laakeri. No lomapaikaksi mä valittin Kanariansaaret, kun en oo siellä koskaa käyny. Kaikki tutut on siellä käyny ja krossannu, notta siellä vasta lämpööstä ja komiaa on, voi ku sääkin joskus pääsisit sinne käymähän?

No sinne mää pääsin ja ei ne turhaa oo mulle sitä kehunu. Mulla oli kamraattina pari omaa flikkaa. Ne tuli vähä vaarin perähän kattojiksi, nottei se sekua väärille teille. Hyvin ne pitiki musta huolta. Ei mun tarvinnu ku peräs kulukia ja sanua, notta "holaa, holaa" tai "jees, jees". Joka päivä syötihin erilaasis ruokapaikoos erilaasia ruokia ja hyvää oli. Ei tullu halakoperunat eikä maksaloora mielehen. Kolomantena päivänä flikat sanoo, nottei me koko aikaa tällä samalla rannalla norkoolla. Vuokratahan auto ja sun ei tartte muuta ku peräpenkillä istua ja kattua niin me hommatahan kaikki muu.  Heti ensin lähärettihin jotakin luonnonpuistua kattomahan. Toinen flikka ajoo ja toinen toimii kartturina. Ei oltu palijuakaa menty, ku noustihin vuorenreunalle ja kapia tie kiemurteli ympärihinsä ja juluma rotko toisella pualella. Mää en pystyny muuta ku lujasti pitämähän penkistä kiinni ja jarruttamahan. Välillä pirätettihin kaffeelle ja ku autosta noustihin niin jalaat oli pleikinä, ku piti niin kovaa painaa auton laattiaa. Matka jatkuu ja tietenkin piti päästä justihin sinne korkeimmille paikoolle. Auto pirätettihin johonkin vuoren rinteeseen ja mulle sanottihin, että mennähän vähä jaloottelemahan. Ei se aiva pikkuunen jaloottelu ollu, ku kiivettihin kattomahan kahta kiven murikkaa parin tuhannen metrin korkeutehen. Mää siellä vuoren päällä ajattelin, notta mitähän se mun jalaka tykkää tästä vuorikiipelystä. Mutta lääkäri sanoo jäläkitarkastukses, jotta kaikkia muuta saat urheella, mutta joogaa hän ei suosittele. Tultihin me ehejin nahoon ja jaloon takaasi.

Saaren pääkaupunkis Las Palmasis ei kereetty ku kahavit ryyppämähän ja istua kirkkua ihaalemahan, ku joku roisto särki autosta sivulasin takaa. Sen silimis oli vissiin palanu flikan kangaspussi, joka oli takapenkillä. Sen se vei, mutta ei saanu ku yhyren suomenkielisen kirijan ja naisten huivin. Autonvuokraaja kovasti pahootteli ja sanoo, notta siellä pääkapungis on pahoja ihimisiä, mutta niin niitä oli kuulemma Maspalomaasiskin. Meille annettihin uus auto ja lisää aikaa. Me jatkettihin Puerto Ricoon, jossa käytihin uimas. Sitten mentihin illaksi Kanarian Venetsiaan, joka vasta komia paikka oliki. Viimeseksi me ajeltihin saaren pohojoos-ja länsiosissa. Siellä jäi mieleheni vanha pieni kalastajakylä. Loppuaika oltihin siellä Inglesin rannoolla. Siellä oli lämpimis vesis mukava teutaroora.

Ku mentihin lentokentälle mää funtsasin, notta mitenkähän mä pääsen konehesehen, ku Helsingis metallinpalijastin huusi niin kovasti. Mä yritin selevitellä sille ihimiselle Helsingis, nottei mulla oo asetta eikä muutakaa metallia ku longas. Kyllä se mun kourii ja vielä sellaasella nuuskalla haravoo ennenku päästi konehesehen. Kyllä se palijastin huuti Kanariansaarillakin ku ammuttu. Mää sanoon sille virkaalijalle ja näytin lonkkaani "metallic hipsteri". Se sanoo kohta: "Jees, Jees." Tuntuu mukavalta ku se heti ymmärti mun ähkyni.

Piletit on ny käytetty ja rahat kulutettu - mutta mukavaa oli!  Kiitoksia vielä kaikille palijo!