Syömäjärijestys

Toinen naapuri, Ojala, oli palijon likempänä. Siinä asu Ojalan Leena yksin, ja sen aikuinen poika sillon ku ei ollu muualla töissä. Ojalaan juoksin pellon poikki. Siinä oli pihassa kaivo, sen kans oli aika hutera. Äiti oli siitä varottanu, niinpä kiersin sen kaukaa. Tuvassa Leena tuusas jottain hellalla. Istun pikkusen aikaa penkillä ja seurasin sen touhuja. Ku se kääns selekäsä, livahin ovesta pihalle ja juoksin kiireesti takasin kottiin. Äiti ei varmaan ees huomannu, että tyttö oli pyörähtäny naapurissa.

Leena oli kova toimittelemaan. Meilläkin se kävi sillon tällön tarinoimassa. Kerran se oli taas tullu käymään. Pikku-veli oli istunu lattialla leikkimässä ku se pistäänty ovesta. Poika oli tokassu: "Mummu muisti, juttu luisti." Äiti oli aatellu, että Leena loukkaantu, mutta se oli vain naureskellu. Lehtolassa se kävi kuuntelemassa ratiota. Ku uutiset alako, se komenti: "Kersat hilijaa, nyt tulloo uutiset!"

Yhtenä kesäpäivänä myö leikittiin pihalla serkun kans. Leena huuteli tupasa nurkalta, että tulukaapas tytöt käymään. Myöhän mentiin uteliaina. Istuttiin penkille ja se rupes komuammaan ruokakomerolla. "Ostin kauppa-autosta kaks jäätelöpurkkia, työ saatto nämä, ku se vieras ei tullukkaan", se sano. Myö otettiin purkit, niiattiin ja kipastiin kottiin. Ruvettiin aukomaan niitä purkkia. Äiti ihimetteli mahtaako jäätelö olla ennää syöntikunnossa. Kauppa-auto oli kulukenu eellissä päivänä. Ei siihen aikaan vielä kellään ollu jääkaappia sen paremmin ku  pakastintakaan. Sitä ei varmaan oltu keksittykkään. Jäätelöt oli ihan vettä ja pinnalla oli paksu keltanen kerros. Pikkusen kumminkin maistettiin, oli siinä vaniljan makua, mutta siihen piti jättää. Jonkun verran meitä harmitti.

Leenalla oli piharakennuksessa muutama kana. Kerran se värväs minut niijjen hoitajaks ku lähti tyttäresä luo Pihtiputtaalle muutamaks päiväks. Olin sillon jo melekein kymmenen vanha. Äiti oli minua neuvomassa ku vähän jännitti se tehtävä. Hyvin se suju, kävin niitä ruokkimassa ja sain kaikki munat mitä ne pyöräytti. Leena toi minulle tuliaisiks kauniin huivin. Valakosella pohojalla punasia ja sinisiä palloja.

Se tytär tuli muutamana kesänä perheineen viettämään lommaa äitisä luo. Niillä oli minun ikänen tyttö. Ootin tietysti niijjen tulloa het ku kuuta nousevaa. Olihan se mukavaa ku tuli kaveri lähinaapuriin. Meillä oli monenlaista touhua, urheiltiinkin. Esa, sen isä teki korkeushyppytelineet, ni päästiin sitäkin lajia harijottelemaan. Yhtenä päivänä Esa vei koko kersalauman soutelemmaan. Varmaan turvallissuussyistä se souti rannan suuntasesti. Eihän se kovin vauhikasta kyytiä ollu ku vähänväliä saatiin pohojakosketus.

Kerran menin vielä iltasella käymään Ojalassa. Olivat justiin ottamassa palasta. Muut söi keitettyä kananmunnaa, tyttö oli halunnu vatkata oman osasa sokurin kans vaahoks ja syyvvä semmosennaan. Kyllä minä sitä mielessäni ihimettelin. Sehän oli melekein ku kakkutaikinaa. Mahto tulla ytelä olo.

Jo pienenä kersana ruukasin tarkkailla ihimisten touhuja. Olin taas Ojalassa käymässä, istun penkillä ja heiluttelin jalakojani. Se aikuinen poika oli tullu töistä ja rupes syömään. Minä vahtasin varmaan suu auki ja saattelin joka suupalan. Ihimettelin, ku sillä ei ollu syömisessään mittään järijestystä. Kyllä ensin ois pitäny haukata leipää, sitten öysätä lusikalla peruja ja viimeks ryypätä maitoa. Mutta se pisteli menemään ihan sekasin. Varmaan sillä niin kova näläkä ettei se ruvennu mittään lukujärijestyksiä nouvvattammaan. Ei se vissiin vaivaantunu siitä vahtaamisesta, oli ehkä enemmänkin huvittunu. Ruotsista se toi sitten minulle tuliaisiks kauniit helemet. Ens alakuun en hannonu niitä pittää. Piirongin päälle laiton ja kävin välillä ihhailemassa.

Kuva on "vähän" epäselvä. Siinä on Ojalan väkeä vuonna 1961.