Peräpohdintaa

Minun nuoruuteni mieluisimmat muistot 50- ja 60-luvuilta saa Mäntyperä. Siitä Varvikon ja Lautakankaan seudulta lähti tie kohti rantaa. Leppälä, Luoman sisarusten kotitalo, Majala ja Mäntyniemi. Sitten pitkää myötäistä kohti rantaa. Se oli hyvin matala, kova, liki savipohjainen. Kauniina kesäpäivänä oli mahtavaa kahlailla ja uida, mennä ihan Rautasaareen saakka. Meillä oli Luoman veljesten kanssa oikea klaani joka pitää sisällään mieluisia muistoja läpi vuosien.

Merkillisin näistä peristä on ihan Kyyjärven keskustassa sijaitseva Hyvänperä. Alunperin se mielestäni tarkoitti kylän laiteilla ollutta Kainujen kytöaluetta. Nyttemmin nimi kattaa myös pääosin Lintulahden pelloille sijoittuneen asuntoalueen. Kerrotaan että sisareni mies Helsingistä, palasi pyörällään ihan takaisin katsomaan lukiko viitassa tosiaan Hyvänperä. Oli kuulemma päätään pyöritellyt.

Minun muistoni sijoittuu tapaukseen jolloin olin Kainuilla maahommissa ja levittelin kuokalla vasta vedettyjen ojien rapoja keskemmälle sarkaa.Työelämässä ehti pitkään uraan sijoittua jos jonkinlaista työnantajan värkkäämää kahvihetkeä. 60-vuotiskahvilla päällikkö lateli taas ne tavalliset ylistelyfraasit - millaiset ne yleensä olivat jokaiselle. Kiittelin puheesta ja tunnustuksesta, mutta sanoin että kuitenkin minun saamistani tunnustuksista ykkösenä toistaiseksi pysyy isäntä Olavi Kainun kehaisu "ettei ole milloinkaan nähnyt näin tasaisesti ja hyvin levitettyjä ojarapoja."

Muita Kyyjärven periä on ihan kylä, Vehkaperä ja Peuraperä, joka nykyään lienee muokkautunut Peuralinnaksi. Lapsuusmaisemani Kotkanperä saattaa myös ulottua lerintäalueen seuduille saakka jossa on Kotkanniemi. Kotkanperään liittyy olennaisesti Honkalehto kievareineen. Sieltä muisto 50-luvun alkuvuosilta. Pihan laidalle oltiin rakentamassa uutta navettaa. Asiassa oli vain yksi mutta, aitta jökötti tulevan navetan paikalla. Se piti saada pihan yli toiselle (nykyiselle) puolelle - ja ehjänä. Muuanna kevätkesän sunnuntaina kokoontui kymmenlukuinen miesjoukko - me nassikat päälle, talon pihapiiriin. Oli hankittu monta pitkää kuorittua männynrunkoa joita sitten työnneltiin aitan alle ja tehtiin niistä hyvä liukualusta yli pihan. Sitten vain kymmenet miehen kankeineen nuljuttamaan aittarakennusta uuteen paikkaansa. Ja se meni, vähän kerrallaan mutta kuitenkin. Ovet osoittivat kuitenkin Karstulan suuntaan, joten aitta piti vielä kesken matkanteon kääntää ja nykyisinhän voi ihan katsomalla todeta että se onnistui! Sotien jälkeisellä talkoohengellä tuokin hyvin kävi, kuten vaikkapa niin monen pärekatonkin teko noina vuosina. Siellä istui katolla rotilaudan takana ukkoja kuin pääskysiä puhelinlangalla syksyn muuttoaikoina. Varustuksenaan vasara ja vieressä lippalakki johon pärekattonauloja laitettiin.

Jos livahdetaan vähän naapurikunnan puolelle, niin siitä löytyy heti Kieräperä ja Karstulan kirkonkylän keskustassa on Heikkilänperä. Valtakunnallisesti varmaan kuuluisin on Jaakko Tepon Ruikonperä. Kaikkinensa sitkeä tämä kielikukkanen -perä. Joskus sitä on ainakin puhekielessä väkisin yritetty tunkea "normaalinimien" jatkoksi, vaikkapa Oikarinperä, Kumpulanperä, Nopolanperä. Mutta jos se jonkun tietyn alueen erityisyyttä korostaa, niin siitä vain.

Taisto Kotka