Kyllä minun mielestä silimälasit on mahottoman hyvä keksintö. Johan ne 1200-luvulla Italiassa alako niijjen esiastetta kehittämmään. Ite en pärijäis yhtään iliman. Niin menisin päin nurkkapieliä, että kolina kuulus ja ihimisiä en tuntis muuta ku äänestä.
Jo kolomannella luokalla kansakoulussa minulla alako silimissä hämärtymmään. Ei tahtonu nähä, mitä taululle oli kirijotettu. Ylleisessä näkötarkastuksessa ilimaantu muitakin huononäkösiä. Meijjät vietiin het pirssikyyvvillä Jyväskyllään syyniin. Sitä en muista mentiinkö lääkäriin vai optikolle, mutta melekein jokkaiselle laitettiin silimätippoja pupillia laajentammaan. Jäläkeenpäin mentiin kahavilaan, ostettiin jottain herkkuja mitä vähäsillä kolikoilla sai. Meitä nauratti ku ei nähty sumenneilla silimillä minkä arvosia kolikoita oli kourapohojassa. Yks tipottamaton sai olla opaskoirana, että saatiin limunaatit maksettua. Silimälasit mulle sillä reissulla määrättiin ja siitä asti ne on nenällä keikkunu. Oli se suuri helepotus ku ei rengänny ennää tihirustaa.
Kerran leikittiin Lehtolan vintillä hienoa naista, vai oisko ollu näytelmän puvustus tekkeillä. Vintin lattia oli osittain irtolautoja sahajjauhon päällä. Rupesin jottain retonkia sovittelemaan päälleni ja laiton uuvvet silimälasit lauvvan päälle ettei ne menis rikki. Nehän lipsahti lautojen välliin ja siihen ku sopivasti astu ni toinen linssi pätkähti keskeltä halaki. Palaset pysy kyllä kehyksessä, mutta halaki mikä halaki. Kyllä hermostutti, että miten tohtii sannoa kotona. Tulihan siitä melekonen saarna ja sain jonkun aikaa katella halakinaista maalimaa.
Sitten äiti yhytti sen aikusessa veispuukissa, eli Jalosen kaupassa Majalan Irijan, joka oli lähössä Jyväskyllään asioille. Se lupas ottaa minun silimälasit völijyyn ja viijjä korijattavaks. Se toi ne saman tien takasin ja taas alako maalima kirkastummaan. Sillon linssit oli vielä lasia, nythän ne on muovia eikä paina selekää kumaraan.
Äitiä vähän järkytti ku se kuuli, että minulle tulloo silimälasit. Tais ihan silimäkulumat kostua. En tiijjä aatteliko se, että lähtöö näkö pikkuhilijaa vai meinasko, että tyttären ulukonäkö pillaantuu rumilla silimälasilla. Sillon äitin nuoruuvessa silimälasit oli kyllä aika ronskin näkösiä. Ei sunkaan se mittään missiä minusta kuvitellu. Missit kyllä kiinnosti kovasti tyttöjä. Ahaneesti katottiin kilipailuja televisiosta.
Myö Tuulan ja Teijan kans pijettiin Linijalassa omat missikisat. Otettiin paperia ja kyniä ja tuvan pöyvvän ääressä piirrettiin itekukin muutama ehokas. Yhen tehtävänä oli piirtää yks oikein ruma riihen seinästä repästy, joka sitten putos het alakukarsinnassa. En kyllä nyt oikein ymmärrä mitä ideaa siinä oli. Ehkä vain tykättiin haukkua jonkun ulukonäkköä. Nykysinhän sitä tehhään somessa, meillä vain oli kotikutoset vehkeet. No, sitten arvosteltiin meijjän piirrosneitoset ja valittiin kaunein Miss Suomeks. Yks sai kunnian piirtää ruunajaiskuvan. Missille hieno iltapuku, nauha, viitta, pokkaali ja kukat. Ei myö perintörinsessoja valittu, oli vain yks missi ja sillä siisti. Mukavat ruunajaisjuhulatkin oli, Kerttu keitti hyvät kahavit, kasteluna oli oikein herkkuja, rasvarinkuloita ja sokurikakkua.