Tuliaishelemet

Kauniina kesäsenä pyhäaamuna äiti touhus kyllään lähtöä. "Minä tiskaan nämä astiat, laita sinä ihtes valamiiks että päästään lähtemään ennen ku joku vieras ehtii pistääntyä tuppaan", se sano. Sain pujetettua ihteni retonkimekkoon ja vejettyä valakoset polovisukat jalakaan. Äiti autto helemet kaulaan. Nyt saisin näyttää niitä Maikille, parraalle leikkikaverilleni. Varmaan se ihimettellöö.

Justiin ku oltiin valamiita lähtemään, myö nähtiin lasista ku meille käänty pyöräilijä. Emäntä kauempaa järven takkaa siinä posotteli vaaleassa perperissä ristirantunen huivi päässä. Se jätti pyöräsä aitan seinää vasten nojalleen ja lähti reippain askelin tulemaan tuppaan. "Päivää, ollaanhan täällä kotona!" se huuteli ilosesti tullessaan. "Tuli niin kaunis ilima, että aattelin lähteä ajelemmaan ku oot niin monesti käskeny", se toimitteli. Ruskeasta kantopussista se kaivo voipaperiin käärityn ruisleivän, kehu eellisenä päivänä leiponeesa. Äiti käski vierasta riisumaan takkia pois ja kahtelemmaan istunta. Kahavipannun se kolisteli esille ja rupes järijestämmään rahteeria. Minä istun suu mutrussa sängyn kannella ja seurasin sitä häilämistä. Mites nyt käy meijjän kyläreissun? Menin kyöhnäämään äitin kylykeen ja supisin:"Millon myö lähetään?" Äiti ei vastannu, käski mennä kammariin vähäks aikaa leikkimään.

Ei se aika tahtonu oikein kulua vaikka vaihto muutaman kerran nukelle mekkoa ja letitti ja kampas sen tukan viiteen kertaan. Tuvassa kuuluvat puhuvan lehemien tilluusta, niijjen poikimisista ja maijjon rasvarosentista. Sitten joku pariskunta oli justiin vasta vihitty ja nyt oli jo lapskin tullu maalimaan. "Tuleppas sinäkin ottamaan tiikerikakkua!" äiti huuteli mulle kammariin. Vierasvaraks oli leivottu taas nisukukkoa, Hanna-tätin kakkuja ja tiikerikakkua. Pitihän kahavin kans olla kastelua, ei sitä nyt palijasta kahavia ilenny tarijota. Minäkin sain kahavia ja siihen niin palijon kermaa, että se oli het ku vasikanjuomista. Minua iletti. Emäntä oli juonu jo kolome kuppia, tais olla mieluinen vieras ku äiti tarijos vielä nelijättä. Ei taijja meijjän kyläreissusta tulla mittään, aattelin pettyneenä. Vielä piisas emännillä juttua, minä en niistä palijon perustanu. Viimen vieras alako tekemään lähtöä. Äiti rupes het estelemmään:"Eihän sulla mikkään kiire, pannaan perut kiehumaan ja syyvvään, johan tässä alakaa olla näläkä." Se alako tekemään lihapullia ja pesemään peruja. Juttelivat asioitaan, nyt oli vuorossa sukuselevitykset. Minulla toivo hiipu pikkuhilijaa.  Oisin niin halunnu esitellä Maikille kauniita Ruotsista tuotuja helemiäni.

Livahin pihalle. Söpö istu aitan portaalla ja naukas ku näki minut. Istahin viereen ja silitin sen mustavalakosta turkkia. Tassuteltiin sitten yhessä pellon reunaa, tutkittiin löytyskö jo vesmansikoita. Ei löytyny yhtään, tais olla vielä liian aikasta. Äiti huuteli syömään. Ovella lehahti hyvä lihapullakastikkeen haju nennään. "Aletaanpas myö jo syömään, miesväki ei oo vielä tullu järveltä", äiti touhus. Mulla oli hyvä annos lihapullia ja peruja lautasella, istun vierasta vastapäätä. Se huomas minun helemet ja rupes niitä ihhailemmaan ja kehumaan. Kyseli mistä oon ne saanu. Selostin tärkeänä, että het oikein ulukomailta Ruotsista ne on mulle tuotu. Kyllä se päivitteli. Pistelin hyvällä halulla ruokaa poskeen. Äitin lihapullat maistu nyt mahottoman hyvältä.

Tuulikki Rauma