Vielä 70 luvulla postiautoja liikkui Suomen maanteillä ristiin rastiin.
Kuvassa Kyyjärven postin ilmoitustaulu josta muoviset kirjaimet olivat jo häipyneet mutta päivät olivat polttaneet lähtemättömän jäljen tauluun. Maija oli taltioinut taulun talliinsa Säästötalon kellaria siivotessa joten tämäkin lähihistorian dokumentti julkisen liikenteen tasosta on taltioitu. Kyyjärveltäkin postiautoja lähti 6 vuoroa joka päivä ja tietenkin muut linja-autovuorot päälle ja kirjelaatikko tyhjennettiin viisi kertaa päivässä.
Muutaman kerran tuli postiauton kyydissä matkustettua joskus 70 luvulla, autossa oli kuljettaja ja rahastaja jonka tehtävä oli myös jakaa se posti aina kylän postilla pysähdyttäessä. Rahastajan tehtävänä oli myös päivälehtien jako heittolaatikoihin joiden rakenne tuli olla vahva sillä postiauton peräovelta kun vauhdissa heitti sunnuntain "hesareita" ison nipun heittolaatikkoon niin kyllä tömähti. Joskus saattoi laatikon peräseinä antaa periksi tai heittäjän sihti oli pielessä ja lehtinippu pyöri pitkin ojanpenkkaa.
Pikkuhiljaa postin siirtyessä lajittelukeskusjärjestelmään alkoi nämä keltaiset postilinja-autot hävitä kylien ja kaupunkien liikenteestä ja jäljelle on jäänyt vain haalistunut postin ilmoitustaulu ja muistot menneistä ajoista.
Näinhän se on käynyt myös muille valtion järjestämille palveluille jotka työllistivät suuren joukon ihmisiä, oli TVH, Tele ja Poliisi jotka tulevat näin äkkiseltään mieleen.