Suuniitun Maija ja Kainun Seija katsoivat Kotikylänpuiston tyhjää hirsikatosta sillä silmällä, että jotain tarttis tehdä.
Pienen tuumailun jälkeen he päättivät kalustaa katoksen viihtyisäksi kahvittelupaikaksi, jossa myös teenjuonti käy laatuun. Tai vaikka kirjan lukeminen tai rupattelu pienellä porukalla, kunhan vain muistetaan pitää sopivat turvavälit ja siivota jäljet.
Penkit on Eeron peruja ja kunnan laitosmiehet toivat muutaman käytöstä poistetun tuolin ja pöydän lisäkalusteeksi. Pöytäliina, pari mattoa ja muutama muu sisustuselementti, niin a-wot, tyhjänä seisova katos muutti muotonsa viihtyisäksi tilaksi kylän keskustassa. Lopulta aika pienestä se on kiinni viihtyvyyden parantaminen.
Vielä tällä hetkellä voimassa oleva kokoontumsirajoitusten mukainen kymmenen henkeä on katokseen joka tapauksessa liikaa, mutta 4-6 on oikein sopiva määrä.
Tervemenoa tutustumaan - satoi tai paistoi!