Tapahtui koulumatkalla

Tikka hakkasi seinähirttä aterian toivossa. Terävä, rytmikäs koputus herätti pojat, jotka nukkuivat selät vastakkain vällyn alla lämpimässä. Ovi aukesi narahtaen. Äiti tuli jo lypsyltä höyryävää maitoämpäriä kantaen. Hän kaatoi maidon siivilään ja alkoi varustaa poikia kouluun. Eväät ruislimpusta ja maitoa pulloon. Oli lähdettävä ajoissa sillä koulumatka oli pitkä, ensin metsäpolkua ja vielä monta kilometriä maantietä. Pojat pukeutuivat verkkaisesti. Hämärässä tuvassa olo tuntui unisen raukealta.

Vaiteliaina pojat lähtivät matkaan. Jo ovella vastaan hulvahti painostavan kostea syysaamun synkeä hämäryys. Vanhempi veljeksistä talsi edellä nuoremman kompuroidessa perässä. Selkäreput seilasivat edestakaisin askelten tahdissa. Oli aivan tyyntä. Tumma kuusikko seisoi mykkänä ja ryhdikkäänä. Riihen kohdalla pojat tihensivät askeliaan. Se häämötti pellon laidalla mustin oviaukoin heitä tuijottaen. Polku jatkui suon laitaa. Usva nousi suosta sakeana ja uhkaavana. He lähestyivät notkelmaa, jossa kauan sitten muuan nainen oli joutunut surman suuhun. Yhtäkkiä voimakas tuulenpuuska nosti suosta usvapyörteen, varvikossa joku iso lintu rääkäisi ja säntäsi lentoon voimakkain siiveniskuin. Pojat säikähtivät rääkäisyä ja katsoivat taakseen. Henki salpautui ja he jähmettyivät paikoilleen. Jonkun matkan päässä heitä lähestyi outo kulkija, mustakaapuinen nainen. Olento kulki äänettömin askelin ja kutoi sukkaa kävellessään. Hätäinen, tukahtunut huudahdus purkautui kurkusta ja pienet jalat karkasivat juoksuun. Raskaat, suutarin neulomat varsikengät olivat tarttua juuriin ja mättäisiin. Pelokkaasti he vilkuilivat taakseen. Mustakaapuinen nainen seurasi heitä ikään kuin leijuen. Itku kurkussa nuorempi veljeksistä tarrasi toista hihasta kiinni. Silmät kauhusta selällään he pakenivat muukalaista. Juoksu lennätti risut ja kävyt kanervikkoon. Raskaasti huohottaen pojat selviytyivät maantielle. Loppumatkan he etenivät puolijuoksua, saapuen koulun pihalle hengästyneinä ja kasvot pelosta kalpeina. Luokkatovereilleen he saivat moneen kertaan vakuuttaa nähneensä metsässä kummituksen.

Koko päivän pyörivät ajatukset aamun tapahtumissa. Koulupäivän päätyttyä pojat lähtivät hidastellen kotimatkalle. Metsäpolulle päästyään he kulkivat lähekkäin, välillä toisiinsa törmäillen. Harmaat pilvet kerääntyivät taivaalle sadetta enteillen. Puuskainen tuuli lennätti viimeisiä keltaisia lehtiä sammalikkoon. Pelokkaina pojat lähestyivät aamuista kohtaamispaikkaa. Jo kaukaa he näkivät jonkun istuvan kivellä. He seisahtuivat paikoilleen. Istuja alkoi sytytellä piippuaan, pian hehkui piipun pesä punaisena ja savu purkautui suupielestä. "Sehän on Kustaa-vaari!" vanhempi pojista huudahti. Kustaahan siinä istui harmaassa sarkapuserossaan vanha hattureuhka päässä. Oli käynyt poikansa tuvalla kuulumisia kyselemässä ja kertoilemassa. Juoksujalkaa pojat kiirehtivät vaarin luo ja istahtivat viereen kivelle. Suulaampi alkoi kertoa sanoihinsa kompastellen aamun kummituksesta. Kustaa kuunteli mietteliäänä välillä korahtelevaa piippuaan imaisten. Alkoi sitten kertoa verkkaisesti. "Tuossa muutaman kilometrin päässä metsälammen rannalla asuu yksin mökissään eräs Lammintaustan Maijastiina. Kovia kokenut, jo nuorena leskeksi jäänyt. Hyvä käsityöihminen. Kylän emännät toimittavat Maijalle lankoja, joista hän kutoo sukkia ja lapasia, saa vähän tuloja henkensä pitimiksi. Harvoin hän lähtee mökistään kylälle. Lintu-Jussi oli kerran näillä main parkkuulla ja näki Maijastiinan kulkevan tästä ja kutovan sukkaa kävellessään. Matkaan kulunut aika ei mennyt hukkaan."

"Kyllä se varmaan oli Maija, jonka työ näittö", päätti Kustaa kertomuksensa. "Ei sitä tarvihte pelätä, se on ihan oikea ihiminen eikä mikkään kummitus." "Juoskaapas nyt kottiin, siellä jo hyvä ruoka oottaa. Minä sitä jo söin mahani täyteen."

Hiirenhiljaa pojat olivat kuunnelleet kertomusta. He nousivat, heittivät reput sekään ja tekivät lähtöä. "Tulukaa pyhänä käymään, sitä varsaa kahtomaan!" vaari vielä kehotti lähtiessään.
Matka jatkui polkua pitkin kotiin päin. Mieli oli vähän huojentunut, mutta silti he vielä vilkuilivat epäluuloisesti ympärilleen. Kapealla kotipihan polulla askel nousi jo kepeästi. Ovi aukesi narahtaen. Hyvä ruoan tuoksu tulvahti tulijoita vastaan. Kohta pojat jo kävivät ruokapöytään. Ruokailu keskeytyi kun tupaan astui naapurin Iida-täti. Hän oli käynyt kylällä asioillaan. Hän kertoi kuulleensa, että Lammintaustan Maijastiina oli löydetty mökistään lattialle tuupertuneena. Oli maannut siinä kuolleena jo useita päiviä.

Tuulikki Rauma

(Tämä on perimätietoon löyhästi perustuva fiktiivinen kertomus. Vanhassa koulukuvassa edessä toinen oikealta Vilho Aksela (s. 1916) , edessä ensimmäinen vasemmalta Vieno Kotka (Kemppainen) s. 1913.)