Talouden tasapainotus alkaa tuottaa hedelmää,
ensimmäinen osavuosikatsaus näyttää hyvältä!
Toimintatuotot ovat toteutuneet lähes taloussuunnitelman mukaisesti (24 %). Toimintakulujen toteutuma on 23,7 %. Käyttötalous eri osastojen osalta on toteutunut lähes talousarvion mukaisesti. Henkilöstökulut ovat pienentyneet edellisvuodesta 4,8 %, mistä suurin kiitokseni henkilöstöllemme. Kyyjärven kunnassa on mahtavat työntekijät, jotka joustavat eri tilainteissa ja ovat varsinaisia moniosaajia. Kyyjärven kunnan käyttökulut ovat asukkaisiin nähden erittäin pienet, me tuotamme kuntalaisten palvelut edulisemmin kuin verrokkikunnat.
Toimintakatteemme oli - 2 118 472,58 euroa eli (23,6 %) 41 099 euroa edellisvuotta paremmin.
Verotuloja kertyi 27 % talousarvion 4 698 000 eurosta eli 1 270 172 euroa. Valtionosuudet ovat toteutuneen talousarvion mukaisesti (25 %).
Vuosikate on 306 052 euroa, jossa on 220 553 euroa kasvua v. 2019 vastaavaan aikaan verrattuna. Poistojen 85.515 euron kirjauksen jälkeen tulos on 220 537 euroa.
Uutta lainaa ei ole nostettu ja käteiskassa on kasvanut kyseisenää aikana 175 231 euroa.
Investointien nettomenot 31.3.2020 mennessä ovat 4.379 euroa.
Työttömyys lisääntyi maaliskuussa ollen 12,6 %. Kyyjärven kunnan asukasluku 31.3.2020 oli 1 307 henkilöä, joka on 6 henkilöä vähemmän kuin 31.12.2019.
1. osavuosikatsaus kuten myös vuoden 2019 tilinpäätös käsitellään tulevassa valtuustossa ma 15.6 klo 19:00.
Tilaisuus videoidaan, joten voit seurata sitä kotisohvaltasi.
Tulehan kuulolle!
Ystävällisin terveisin,
Tiina Pelkonen