Hokkalalaisten kulttuurin piirit osa 1 (Kertojana Hannes Keskitalo)

HENGELLINEN KULTTUURI

Lähes kaikki kuuluivat evankelisluterilaiseen seurakuntaan, joista 2 henkilöä oli lestadiolaisia. Myöhemmin tulivat helluntailaiset, nelisen perhettä. Tämän jälkeen tuli yksi adventisti. Kaikki kyläläisistä kuuluivat johonkin kirkkokuntaan. Luterilaisen uskontokunnan mukaan lapselle maallikko voi tehdä hätäkasteen, jos näyttää siltä, että pappi ei ehdi tehdä varsinaista kastetta. Hokkalassa Laina Kotanen teki hätäkasteen.

Helluntailaisilla ei ole lapsikastetta. He kastoivat aikuisia Lamminjärvessä ja Savonjoessa. Näihin tilaisuuksiin tuli yleisöä katsomaan miten se tapahtui. Kastava pappi kaatoi kastettavan selälleen umpisukkeluksiin veteen ja nosti hänet jälleen ylös. Uimataidottomilla saattoi nähdä jännitystä kasvoilla ennen kaatamista, mutta hyvin se aina onnistui.

Lapsille oli järjestetty pyhäkoulua sunnuntaisin. Sieltä sai osallistumiskerrasta uuden tähden Jeesusta esittävään kuvatauluun. Kylän taloissa pidettiin kinkereitä, missä kuulusteltiin Raamattua ja katekismusta. Rippikoulussa yritettiin opettaa lukemaan ja kirjoittamaan. Ennen kuin kiertokoulut olivat jossakin hamassa tulevaisuudessa, olivat rippikoulut ainoa kansaa sivistävä laitos, missä opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan. Koulussa piti opetella katekismus ulkoa kannesta kanteen. Rippikoulu piti käydä hyväksyttävästi ennen kuin sai kirkollisen vihkimisen tai kelpasi kummiksi. Kun rippikoulu oli käyty, sanottiin, että on aikuisten kirjoissa. Koulun loputtua käytiin ehtoollisella. Ennen Kyyjärven seurakunnan perustamista kävivät hokkalalaiset rippikoulun Karstulassa tai Alajärvellä. Koululaiset asuivat kortteerissa.

Luterilaiset ja Helluntailaiset pitivät seuroja Hokkalassa. Helluntailaisten seuroissa, saattoi joku joskus puhua kielillä. Kyyjärvi kuului aikoinaan Rautalammin suurpitäjään ja sen jälkeen Saarijärven pitäjään. Etäisyydet olivat pitkiä, niin että hevosajoneuvollakin tuli käytyä harvoin kirkolla tai ei ollenkaan. Sittemmin kun Kyyjärvi kuului Karstulaan, oli matka kirkolle jonkin verran lyhyempi. Hokkalasta Karstulan kirkolle oli maratonin verran eli vähän päälle 40 kilometriä. Hokkalasta käytiin joskus Alajärven ja Soinin kirkoissa.

Kyyjärven ensimmäiseen kirkkoneuvostoon valittiin 09.01.1914 Kalle Parkkonen Hokkalasta. Sen jälkeen on samalle paikalle valittu useita hokkalalaisia. Tunnettu maallikkosaarnaaja. Hokkalassakin oli Juho Huopana, eli Huopanan Jussi, jota mainittiinkin myös Pappijussiksi. Hän oli syntynyt vuonna 1891 Vimpelin pohjoisimmassa kolkassa Huopanan kylässä. Hän kuoli v. 1945 Kaustisen Salonkylässä saarna- ja työmatkalla sydänkohtaukseen. Hän oli itse oppinut saarnaaja, koulutus 2 viikkoa kiertokoulua. Hän kulki n. 35 vuotta alueella Nivala-Vöyri-Parkano-Karstula maatöitä tehden ja pitäen iltaisin ja sunnuntaisin seuroja. Uutta viljelysmaata sanotaan hänen tehneen kuokalla yli 30 hehtaaria ja kaivaneen kymmeniä kilometrejä ojia. Hän oli harvinaisen riski mies ja työpanoksensa vastasi kahta tavallisen miehen tehoa, jos enempikin. Hän teki mielellään kaikkea raskasta työtä. Hän oli pitkä mies ja hänen askelensa oli pitkä ja vetävä. Jos talossa jonne hän poikkesi tarvittiin työapua hän oli heti valmis auttamaan. Hänen saarnatessaan seuroissa oli saarnatyyli erityisen voimallinen. Hänen äänensä voimakkuus ja äänenpainonsa ruhjova iskevyys teki sanoman tehokkaaksi. Pitkin Pohjanmaata sanottiinkin, että kuka Huopanan papin saarnan aikana nukkuu, se ei herää viimeisellä tuomiollakaan. Huopana ei itkettänyt ihmisiä eikä viljellyt korulauseita, vaan hän pudotteli kovan totuuden mikä on oikein ja mikä väärin.   (Lähde: Juhani Huopana: Järvi-Pohjanmaa 02.01.2014).  Kun Huopana oli isomies ja ankara työmies, oli energian kulutus suuri. Niinpä Hokkalassa kerrottiin, että oli ruokaa pöydässä miten paljon tahansa Huopanan Jussi söi pöydän tyhjäksi ja jos vielä lisää tarjottiin hän söi senkin. Ennen pitkää emännät alkoivat laittaa vähän pienempiä kattauksia ja nekin riittivät. Hän ei ollut ahdasmielinen ja luonteeltaan hän oli lempeä ja Huopanan Jussin saarnaamaa oppia ei kukaan pitänyt vääränä eikä harhauttavana.

Häät pidettiin usean kerran Lamminkankaan talossa. Sen jälkeen, kun pappi oli vihkinyt nuorenparin, alkoi ruuan tarjoilu. Aterioiminen kesti pitkään, sillä pöydän antimia oli runsaasti ja vieraita oli paljon mm. kaikki Hokkalan väki oli kutsuttu. Ruokailun jälkeen mentiin ulos, pihaan oli tehty laudoista tanssilava. Kun haitarinsoittaja alkoi soittaa, pääsivät halukkaat tanssimaan, mitä kestikin pitkän aikaa. Seuraavana päivänä oli rääpiäiset, missä syötiin ylijääneitä ruokia. Eroaminen oli Hokkalassa harvinaista.

Rautalammin suurpitäjän ja Saarijärven suurpitäjän aikaan olivat etäisyydet kirkkomaille niin suuret, että ruumiit jouduttiin hautaamaan lähemmäksi kuolinpaikkaa, ja saattoi mennä vuosia, ennenkuin pappi tuli siunaamaan vainajat. Karstulan suurpitäjän aikaan Hokkalasta Karstulan kirkolle oli matka noin 40 kilometriä. Talviaikaan rekipelillä taival taittui huomattavasti helpommin kuin kesällä kärryillä huonoa tienuraa kolistellen. Hokkalan naapurikylässä Alajärven Möksyssä on vielä näkyvissä kesähaudat, joissa vainajat odottivat talvea päästäkseen reessä Pietarsaareen ja myöhemmin Lappajärvelle.

Hokkalassa oli tapana, että vainaja tuotiin ruumishuoneelta käymään kotona ennen hautaamista. Muistan eräät hautajaiset Hokkalasta. Vainajaa lähdettiin viemään Kyyjärven kirkolle kuorma-autolla. Auton lavannurkkiin oli naulattu pienet kuuset. Kopin takaseinän viereen oli laitettu penkki, jolla kolme miestä, selkä menosuuntaan istuen, lauloivat virsiä koko 14 kilometrin matkan ajan. Vainaja oli arkussaan keskellä lavaa. Tyrsyvänpuro tulvi tuohon aikaan joka kevät peittäen tietä vedellä n. 150 metrin matkan. Tulvan kohdalla odotti Ansaharjun Paavo Allischalmers-traktorinsa kera siltä varalta, että jos joku kuorma-auton perässä tulleista hautajaissaaton henkilöautoista jää kiinni tulvaan, niin silloin Paavo vetää sen traktorilla kuivalle maalle. Kaikki autot selvisivät omin avuin tulvasta yli. Hautajaiset sujuivat sitten normaaliin tapaan.

Hokkalalaisten traditioihin kuuluivat, ennen enempi ja nytten vähemmin, juhannuskoivut ulko-oven portaiden päihin ja koivuinen lehtimaja muualle pihaan, joulukuusen etsiminen ja koristelu ja pääsiäiskokon rakentaminen ja polttaminen. Ennen lapset ja nuoret keräsivät kelkkoineen katajat lähiseuduilta kokon tekemiseen. Jopa monimetriset pylväskatajatkin vietiin kokkoon. Katajaa pidettiin täysin arvottomana ja näin hävitettiin katajikkoja. Nyttemmin kokot tehdään hakkuujätteistä. Kerran poltettiin Lehtiharjulla erikoinen kokko. Eero Uusimäen talo oli palanut Möksyn Hongolla. Palamatta jäänyt rakennusmateriaali, etupäässä lautoja, vietiin kokoksi. Se paloi todella kuumasti verrattuna risukokkoihin.

Hannes Keskitalo