Laiska töitään luettelloo

Sen on ainakin oppinu, että jos meinaa pysyä sulana, ei jouvva palijon lerrailemmaan. Kyllä on meijjän esivanhemmatkin pannu kumiteräsaapasta toisen etteen tätä maata rakentaissaan.

Lapsena tuli tehtyä pieniä askareita leikin varijolla. Isä oli teheny puusta lumiauran. Aurattiin pihapolut, minä istun painona ja Teuvo veti auraa. Mulla oli ihan mukavat oltavat ku sain istua kyyvvissä.
Sahalta oli tuotu rimakuorma polttopuiks. Ne piti pätkiä sopivan mittasiks. Minuakin kiinnosti se homma. Telläsin pokasahan polovien välliin ja rintaa vasten ja rupesin rimoja hinkkaamaan. Se tuntu mukavalta leikiltä ja sitä vain intaantu enemmän ku kasa alako suurenemmaan. Äkkiä siihen leikkiin kyllästy mutta olipa ne riman pätkät kumminkin joukon jatkona.

Heinä-aikaan kersat komennettiin pellolle het ku harava pysy käsissä. Olihan se joskus epätoivonen tunne ku seiso aamutuimaan saran päässä silimäluomet puolitangossa ja tyynyn kuva poskessa. Eessä aukeni kaajjettua heinää silimänkantamattomiin. Ei muuta ku harava kouraan ja sarkoja syrijäämään. Ei tullu mieleenkään pullikoijja vastaan.

Ahkeraa ihimistä pijettiin suuressa arvossa. Töillään ja ahkeruuvellaan ei passannu kuitenkaan ruveta rehentelemään. Laiska töitään luettelloo, sano vanha kansa. Varsinkaan kersoja ei ruukattu kehua, nehän pian ylypistyy.
Jos keskellä päivää rupes lueskelemmaan jottain lehteä tai rommaania, piti ainakin istua terävänä suoraselekäsellä tuolilla ettei vain aleta laiskaks luulemaan.

Työt sujjuu välillä niinku valssi kesällä, mutta joskus ei onnistu mikkään. Ei viiti tehä eikä saa mittään äntiin. Äiti kerto käyneesä pikkutyttönä sillon tällön Linijalan mummun luona. Kerran taas mummu oli ollu justiin syömässä ja sanonu: "En viihtiny keittää mittään, paiston vain muutaman suolantuntuvan letun." Minun mielestä letun paisto se vasta viihteliäisyyttä vaatiikin. Varsinkin ku paistajan selän takana on jono kuolaavia näläkäsiä lautaset tanassa. Ei kerry lettuja pinoks asti, häipyvät samantien herkkusuijjen uumeniin. On se turhauttavvaa työtä.

Yhtenä kesänä äiti keitti taas viinimarijoja mehuks. Tuli palijon hyvvää mehua. Minä istun seuraamassa pullotusta. Se meni tasan, kaikki pullot tuli täyteen. Äiti huokas siihen vähän surkutellen: "Tämä oli varmaan viimenen kerta ku minä mehuja pullotan." Minä het säikähin ja alon pelekäämään, että nyt se äiti kohta kuoloo. Kyllä se ehti vielä viiskymmentä vuotta mehuja pullottaa.

Joskus työssä sattuu harmittavia takaiskuja. Isä oli suunnitellu jonkun aikaa raktorin ostoa. Sonnan ajjoon se haki naapurista hevosen lainaks. Sai muutaman kuorman ajettua, sitten hevonen yht'äkkiä nykäs het niettä isä lens selälleen sontasella pellolle. Melekein siitä paikasta se nous ja nykäs paremman tormuupuseron niskaan ja lähti raktorin ostoon. Ku mitta tuli täyteen, raktorin ostopäätös synty samantien.
Ussein on päiviä, ettei saa mittään järkevää aikaan. Sillon tulloo päiviteltyä niinku Honkalehon Ilimi ja Vilima aikoinaan. Niillä oli rankojen kerruu Harsunkankaalla. Taas yhtenä päivänä eivät tulleet lähteneeks työmaalle. Liekö ollu vähän huono ilima tai muuten vain kivesti. Istuvat iltapäivällä lasipielessä, kahtelivat pihalle ja toinen tuumas: "Taas meni päivä vaikkei Harsunkankaalla käytykään."