Hyrrä pyörii väärään suuntaan

Vientiteollisuudesta on kymmenessä vuodessa hävinnyt 100 000 työpaikkaa ja vaihtotaseen 12 mrd euron ylijäämä on kääntynyt alijäämäksi. Kansainvälisissä sijoittajapiireissä puhutaan Suomi -riskistä. Suomessa säädetään jatkuvasti rajoitteita elinkeinotoiminnalle. Meillä kerätään adresseja vaihtotasetta parantavien elinkeinojen kuten turkis- ja turvetuotannon lopettamiseksi. Rikkidirektiivi, dieselveron korotus, kuljetustukien leikkaus syövät viennin kilpailukykyä. Kaavoihin laitetaan jatkuvasti lisää maankäytön rajoitteita. Nyt puuhataan ympäristönsuojelulakiin uutta luontoarvokäsitettä ja suunnitellaan uutta ilmastolakia. Suomessa tehdään ympäristövaikutusten arviointeja, mutta ei politiikkapäätösten elinkeinoelämän vaikutusten arviointeja. Puolueiden puisto-osastot vahvistuvat.  

Hyrrä pyörii väärään suuntaan sekä Suomessa että EU:ssa. EU parlamentti vahvisti rikkidirektiivin, jonka vaikutuksesta metsäteollisuuden kustannukset uhkaavat nousta satoja miljoonia euroja vanhojen rasitteiden päälle. Nyt EU komissiossa on valmisteilla bioenergian kestävyyskriteerit. Pahimmillaan voi käydä niin, että puun polttamisesta tulee kivihiilen veroinen päästölähde. Valkoista tehdään mustaksi poliittisilla päätöksillä. Samassa yhteydessä puuhataan pakollista metsäsuunnitelmaa, jolla huolehdittaisiin lajiston suojelusta tilatasolla. Kustannukset voisivat nousta pahimmillaan jopa puoleen nykyisistä kantorahatuloista. Edunvalvonnalle riittää totta totisesti töitä.

Suomen talouden selkäranka on puunjalostaminen. Siksi kehityksen suunta on erityisen huolestuttavaa.  Nettovientituloista yli neljännes on puuta ja sen jalosteita. Paperiteollisuuden kapasiteetista on supistunut kuitenkin neljännes seitsemässä vuodessa. Sahausmäärätkin ovat tipahtaneet neljänneksen huippuvuosista. Metsien kasvusta hyödynnetään vain puolet. Kun kakku pienenee, niin jaettavaa jää kaikille vähemmän. Koko toimiala kärsii lopputuotemarkkinoiden rakenteellisesta muutoksesta ja pitkästä taloustaantumasta.

Puumarkkinoiden toimimattomuutta on esitetty yhdeksi selitykseksi puunjalostuksen supistumiseen. Esitetyt lääkkeet ovat perin kummallisia. SAK vaatii maa- ja metsätalousmaata kiinteistöveron piiriin. Se merkitsisi kolmanneksen kiristymistä metsäverotukseen. Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra on vaatinut metsänomistajille 50 euron vuosittaista ja hehtaarikohtaista metsätilamaksua raippaverona varmistamaan, että puuta tulisi tasaisesti markkinoille.

Nämä esitykset veisivät ojasta allikkoon. Moninkertainen verotus koettaisiin täysin epäoikeudenmukaisena - erityisesti niillä alueilla, missä jo nyt puuta on vaikea saada kaupaksi. Metsänomistajat reagoisivat lisärasitteisiin voimakkaasti: puukauppa hiljenisi, vastakkainasettelu jokamiehenoikeuksien, luonnonsuojelun, metsästysvuokrien ja metsäteiden käytön suhteen roihahtaisi. Oikeudenmukaisen järjestelmän luominen olisi mahdotonta ja se maksaisi paljon. Pitäisikö rehevän kasvupohjan järeän tukkipuuston metsähehtaaria verottaa samalla maksulla kuin aukoksi hakattua hehtaaria? Taimikkovaltaisella tilalla tulot saattavat olla vuosikymmenten päässä. Lisärasitteet saattaisivat siirtää pieniä tiloja kokonaan metsätalouden ulkopuolelle. Keskimääräinen metsätila on alle 30 ha. Eivät lisärasitteet saisi tehostamaan tällaisen tilan hoitoa, mutta kannattavuuden ne kyllä veisivät. Metsästä tulisi helposti harrastustila. Jos tila jaettaisiin, puolittuisivat maksutkin, molemmat uudet omistajat pääsisivät metsästysseuran jäseniksi, ja silti tila tuottaisi polttopuut omasta metsästä. Yrittäjämäiselle metsänomistajalle vero olisi puhdas kulurasite, jonka vaikutusta yritettäisiin ulosmitata vaatimalla kovempaa puun hintaa ja laajaperäistämällä metsänhoitoa.

Toimivatko puumarkkinat huonosti viime vuonna? Vuosi 2012 oli viimeisen 20 vuoden historiassa tasaisin puukauppa vuosi - yksi harvoista vuosista, jolloin verotuksessa ei ollut mitään siirtymäkausia.  Metlan puukauppatilastojen mukaan koko maan reaalinen kantohintataso oli 7 prosenttia alempi viime vuonna kuin vuotta aikaisemmin. Mäntytukin kantohinta laski 6 prosenttia ja kuusitukin 8 prosenttia edellisvuodesta. Kuitupuutavaralajien kantohinnat alenivat 5-10 prosenttia. Viime vuosi oli koko 2000-luvun tasaisin puukauppavuosi.  Teollisuus sai hankittua kotimaasta 11 prosenttia enemmän puuta kuin edellisenä vuonna -laskevaan kantohintatasoon. Näiden tietojen valossa tuntuu perin kummalliselta, että metsänomistajia on syytelty puumarkkinoiden toimimattomuudesta. Erikoiselta tuntuu, että sahurit näkevät puumarkkinoiden kehittämisen kovin mustavalkoisena.

Syitä mekaanisen metsäteollisuuden vaikeuksiin kannattaa miettiä puumarkkinoita laajemmin. Puukapan rakenteita on syytä tutkia. Pitäisikö vihdoin yrittää vaikuttaa isoihin rakenteellisiin ongelmiin - tilojen pirstoutumiseen ja metsänomistajien ikääntymiseen? Metsätilojen sukupolvenvaihdosten verohuojennus ratkaisisi tämän ongelman. Maataloudessa vastaava järjestelmä toimii hyvin, mutta metsäyrittäjältä tämä mahdollisuus puuttuu.  Jos metsänomistajien keski-ikä laskisi 10 vuotta ja tilojen keskikoko kasvaisi 10 ha, tulisi Metlan laskelmien mukaan noin 8 miljoonaa m³:ä lisää puuta markkinoille - kahden uuden sellutehtaan tarpeen verran tai monen uuden sahainvestoinnin verran.

Kuitupuun hinta on laskenut 2000-luvulla reaalisesti noin 40 prosenttia. Samalla se on vaikuttanut sahojen sivuainevirtojen hintaan. Bioenergiaratkaisuissa mekaaninen metsäteollisuus jäi paitsioon. Hallituksen olisi syytä korjata ns. sahojen syöttötariffi, jotta investoinnit sahojen sivuainevirroilla tuotettavaa sähköntuotantoa varten saataisiin käyntiin. Kansantaloudellisesti tämä olisi paljon tehokkaampaa, kuin tuulivoiman tukeminen. Lisäksi metsähakevoimalalle maksettava muuttuvan sähköntuotantotuki olisi syytä irrottaa turpeen verotuksesta. Näille toimenpiteille on mahdollista löytää rahoitus bioenergia paketin sisältä ilman valtion budjetin kasvattamista.

Sahurin ja metsänomistajan pitäisi mahtua samaan veneeseen ja soutaa samaan suuntaan. Mekaanisen puunjalostuksen menestyminen on metsänomistajille erityisen tärkeää. Sen suhteellinen merkitys metsänomistajan tulonmuodostuksessa on noussut. Vielä parikymmentä vuotta sitten yksi motti kuusitukkia ja 1,5 mottia kuusikuitua oli samanarvoisia metsänomistajalle kantorahana. Nyt yksi kuusitukkimotti on sama arvoinen kuin kolme kuusikuitumottia.

Sahojen esitykset lisärasitteiden aikaansaamiseksi tärkeimmälle raaka-ainetuottajilleen ovat käsittämättömiä. Jos tälle tielle lähdetään, ovat seuraukset todella huonot sekä sahojen että metsänomistajien kannalta.

26.2.2013

Mikko Tiirola

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja MTK r.y.