Ameriikkaan ja takaisin 1: Ennakkoluulo(ton)

Kuka minä olen ja mistä tiedän Kyyjärven? Olen 25-vuotias nuori (toistaiseksi) mies, joka on nähnyt maailmaa enemmän kuin tarpeeksi. Muutimme Eestistä perheeni kanssa vuonna 1991 Suomeen, sillä vanha Neuvostoliitto hyväksi onneksi meni lakkoon eikä koskaan palannut. Asuimme vuosia Parkanossa, Kangasalla ja lopuksi päädyimme Suomen Manseen, eli Tampereelle, jossa opin potkimaan palloa niinkin hyvin, että legendaarinen Seinäjokilainen joukkue oli valmis maksamaan minulle vaatimattomista taidoistani. Yhden vuoden pelaamisen jälkeen sain tarjouksen päästä Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistossa jalkapalloa stipendin avulla, joka rahoittaisi myös opintoni. Ajatella, virolainen maahanmuuttaja pääsee isoon ja suureen Amerikkaan pelaamaan ja vielä yliopiston koulunpenkille vaikka lukion keskiarvo oli enemmän lähellä seiskaa kuin kymppiä. Mutta ennen kuin jatketaan tarinaa Yhdysvalloista niin palataan Seinäjoelle ja Marttilan soluasuntoon, jossa kaksi aivan eri ihmistä yritti jakaa asuinpaikan.

Ensimmäinen muistoni kyseisestä Kyyjärven virtuoosista oli hänen isänmaallinen t-paita, jossa luki "Kiitos 1944-47". Olin jo pienestä pitäen tottunut kuuntelemaan ryssittelyä ja huutoja, kuinka meidän perheemme kuuluisi Venäjälle, eikä Suomeen. Ymmärrettävästä syystäkin yritin peitellä kansalaisuuttani uudelta "kämppikseltäni". Ennakkoluuloni sortuivat juuri siihen samaan mitä olin niin kauan vihannut. Tulikin ilmi suureksi yllätyksesi, että tämä hiukan pelottavan omainen Kyyjärveläinen nuori mies oli täysin samanlainen kuin minä. Fiksu, asiallinen, kohtelias ja puhelias, mikä taas ei ole erityisen suomalainen luonteenpiirre. Miten me pärjäsimme keskenään kun edustimme kahta eri ääripäätä melkein kaikessa. Tietokoneosaajat ja urheilijat eivät ole tunnetusti tulleet toimeen toistensa kanssa ja ulkomaalaiset Suomessa ovat olleet (syystäkin monesti) epäsuosiossa. Mutta jostain syystä Kyyjärveläinen tietokone ekspertti on ainoa ystäväni Suomesta, joka yhä jaksaa pitää yhteyttä. Miksi?

Tämä Kyyjärven urho kertoi monesti iltaisin kuinka kaunista Kyyjärvellä on kesäisin ja kuinka monesti ihmiset unohtavat kuinka paljon luonto Suomessa tuo positiivisuutta ja rauhallisuutta ihmisten arkeen. Näin satoja kuvia Kyyjärvestä ja opin teidän kodistanne jopa enemmän kuin omastani. Uskonkin, että saimme työnnettyä erilaisuutemme sivuun, koska ystäväni esitteli kotiansa minulle avoimesti ja ikään kuin kutsuvalla tavalla. Vaikka en ikinä ollut kuullutkaan Kyyjärvestä, tunsin olevani tervetullut vierailemaan. Vaikka vuosia on mennyt ja tullut, ehkä on vihdoin ja viimein aika tulla vierailemaan Kyyjärvelle näkemään luonnon kauneutta. Ehkäpä Kyyjärveläinen ystäväni vie minut kalaan tai vain metsään kuuntelemaan rauhallisuutta. Tai ehkä pelataan bingoa kaupungin keskustassa. Ehkä voin kertoa oman tarinani ihmisille siitä kuinka asuin Yhdysvalloissa 4 vuotta ja kuinka nykyään opiskelen Kroatiassa ja työskentelen Euroopan Student Think Tank-organisaatiolle. Ehkä voin kertoa nuorille klopeille, jotka räkivät kaupan edessä joka viikonloppu, kuinka kaikilla on mahdollisuus menestyä kovalla työllä. Ehkä on todellakin aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tulla tapamaan hyvää ystävääni Jaakko Pölkkiä."