NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Maalaisjärkeä tietokoneen käytöstä. Maalaisjärkeä tietokoneen käytöstä.

Maalaisjärkeä tietokoneen käytöstä.

3.6.2013 Kyyjärven Mediamyllärit ry / Jaakko Pölkki

Nykyään ihmiset eivät teidä onko heidän tietokoneensa saastunut viruksista vai muuten sekaisin ja hidas. Yleensä vastaus on että se saattaa olla molemmat.

Tietokoneet ovat iso osa nyky-yhteiskuntaa ja sen myötä on myös niiden käyttö lisääntynyt myös meidän kunnassamme. Sen avulla on helppo maksaa laskut, ostaa netistä tavaraa, viestitellä vanhojen tuttujen ja sukulaisten kanssa vaikka toiselta puolelta maapalloa. Tietokoneet on luotu helpottamaan jokapäiväistä elämäämme nyt varsinkin kun palvelut senkun vähenee taikka muuttavat armottoman kauaksi.

Mutta kannattaa muistaa sekin että tietokone on vain siihen asti hyvä kun itse käyttäjäkin. Jollei tietokoneesta pidä huolta niin se saattaa käydä joissakin tapauksissa kalliiksi omistajalleen. Hyvä esimerkki on kun asiakas P toi minulle oman tietokoneensa huolettavaksi sanoen että ei meinaa käynnistyä oikein kunnolla. Kun sain kiinnitettyä koneen johdot ja laitettua virran päälle olikin yllätys suuri. Tietokone alkoi pitää eläimellistä ääntä ja lopuksi sanoi "POKS". Olin vähän aikaa hiljaa, samoin myös asiakas. Aukaisin kotelon ja sisältä löytyi palasina oleva tuuletin. Tämä tuulettimen tehtävä oli pitää tietokoneen prosessori viileänä jotta se ei ylikuumene ja vahingoita konetta. Aloin selvittämään miten se tuuletin oli päättänyt päättää oman päivänsä. Vastausta ei tarvinnut paljoa etsiskellä kun löysin pienen palan narua tuulettimen välistä. Mitä oli tapahtunut niin, tämä kyseinen naru oli tarttunut tuulettimen väliin jollain tavalla ja sen myötä kiertänyt itsensä sen ympärille. Tuuletin oli sitten jo jonkun aikaa toiminut se välissään ja nyt varmaankin kanniskelun ansiosta oli tarttunut seinämään kiinni ja repäissyt koko helahoidon mennessään. Onni onnettomuudessa oli se että mikään muu osa ei ollut rikki ja kyseisen osan hankkiminen helppoa. Tarinan opetus on se että, jos kone alkaa pitää kovempaa meteliä ja sen myötä myös hidastelee, niin kannattaa aina käydä näyttämässä sitä asiantuntevalle taikka kurkistaa itse sisään jos näkee mikä siellä jankkaa vastaan.

Nykyään myös on paljon viruksia liikenteessä. Yksi sellainen on tämä surullisen kuuluisa poliisi virus. Mitä tämä virus tekee niin se kaappaa koneen ja estää sen käytön. Ruutuun pälkähtää paljon tekstiä jossa poliisi vaatii että maksat heille tietyn summan rahaa ja he sitten aukaisevat koneen takaisin käyttöön. Älkää hyvät rakkaat kullannuput menkö maksamaan yhtään mitään tälle viestille millään tavalla. Ensinnäkään ette saa konetta auki vaikka maksatte. Ja toiseksi se ei poista virusta koneelta. Tämä virus vaikuttaa pelottavalta koska siinä sanotaan että koneelta "löytyi" lapsipornoa, eläinpornoa, lapsen pahoinpitelyä ja kaikkea muuta sellaista. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei millään tavalla. Eli jos teidän koneelle tulee tällainen virus, niin kääntykää heti asiantuntevan puoleen ja pyytäkää tätä poistamaan tämä. Älkää alkako ottamaan yhteyttä mihinkään puhelinnumeroon taikka sähköpostiin mikä siinä ilmoituksessa näkyy. Tämä virus on suhkot helppo poistaa, niin ettei se vahingoita koneella olevia tiedostoja. Lisäsin kuvan miltä tämä viruksen aiheuttama ilmoitus saattaa näyttää nykyään. Saatte sen esiin painamalla Katso lisäkuvat nappia pääkuvan alta.

Eli pitäkää virusturvat ajan tasalla, älkää vastatko roskaposteihin, älkää pyörikö epämääräisillä sivustoilla ja pitäkää se kultainen maalaisjärki päässä. Se mikä netissä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se myös sitä on.

Ystävällisin terveisin
Jaakko Pölkki


PS: ajattelin alkaa pitämään pientä blogia tässä nopolanewsissä tietokoneista ja sen käyttämisestä oikein. Haluaisinkin että te hyvä lukija annatte palautetta teksteistäni ja vinkkejä mitä te lukijat haluatte, että käyn läpi tietokoneisiin ja Internetiin liittyen. Palautetta voi lähettää Nopolanewsin info & palaute välilehdeltä taikka painamalla tätä alla olevaa linkkiä: http://www.nopolanews.fi/info_palaute

 

 

    Aihealueen yhteistyöyritykset

    Kodin Kattoturva Oy
    Kyyjärven Lämpö Oy
    Sale Kyyjärvi
    Tulostekniikka
    Yrityspalvelu Paju
    Sigma Trukit Oy
    Millespakka OY
    Sähköveijarit
    Betset
    PJM Monituotanto Oy
    OH-asennus Osmo Huhtala
    Soinin saneeraus
    Mediatili
    Juha Eteläkari
    Töpseli ja roikka
    Rakennuspalvelu Lautanen