Muutama vuosi sitten aloitin Kyyjärven Muksulassa lastentarhanopettajan työt Tenavien ryhmässä eli 3-6-vuotiaiden lasten parissa. Aika on ollut antoisaa ja työ monipuolista ja mielenkiintoista. Olemme yhdessä päiväkodin työntekijöiden kanssa olleet kehittämässä toimintaa lapsilähtöisemmäksi ja tavoitteellisemmaksi. Tänä aikana on aloitettu viisivuotiaiden "pikkueskari", jossa lasten kanssa olemme kolmena päivänä viikossa leikin avulla tehneet erilaisia tehtäviä, harjoitelleet sosiaalisia taitoja ja tukeneet erityisesti ryhmän jäsenten kehittymistä yksilöinä. Näin olemme halunneet madaltaa lasten kynnystä siirtyä esikouluun. Toiminnassa olemme siirtyneet toiminnallisempaan ja perhekeskeisempään aikaan. Joulujuhlana on ollut koko perheen joulupolku ja kevätjuhla perheiden osallisuutta tukeva pihaseikkailu. Tärkeänä asiana lasten hyvinvoinnin kannalta näen hyvät yhteistyöverkostot eri toimijoiden kesken. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö luo turvallisuuden tunnetta lapsille. Rajoja asettamalla aikuiset yhdessä edistävät kasvatuskumppanuutta ja rakastavat lapsia. Varhainen ja ennaltaehkäisevä perheiden tukeminen luo hyvän perustan lasten tulevaisuudelle.
Elämässä teemme jokainen tahollamme erilaisia valintoja ja päätöksiä tulevaisuutemme suhteen. Valinnat voivat olla vaikeita ja joskus hyvinkin selkeitä johdatuksia. Itse koen, että perheeni tarvitsee minun läsnäoloa nyt, joten minun on aika jatkaa matkaani..
Haluan kiittää teitä vanhempia hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä. Minulle on ollut suuri ilo olla lastenne arjessa hetken aikaa rinnalla kulkijana. Yhdessä olemme oppineet paljon elämästä ja arjen kauneudesta.
Lämmin kiitos myös Kyyjärven kunnalle muistamisesta ja hyvästä yhteistyöstä. On ollut helppoa kääntyä kunnantoimiston väen puoleen erilaisissa asioissa.
Kiitän päivähoidon väkeä reilusta ja leppoisasta työtoveruudesta. Teidän kanssanne on ollut ilo tehdä töitä ja yhdessä viettämämme aika on jäänyt arvokkaana mieleeni.
"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin. Teille sanomme nyt näkemiin...Turvallista matkaa, nyt toivotamme näin. On aika purjeet nostaa ylöspäin. Turvallista matkaa aalloissa elämän, kanssa hyvän ystävän..Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa. On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa. On yksi joka pysyy, kaiken ymmärtää, Jeesus vierellemme aina jää.."
Taivaan Isän jalanjäljissä kulkua jatkaen, Marika