Tokko

Joskus mulla oli vaikeuksia ymmärtää Pohojanmaan murretta. Esimerkiks ku pyyvettiin: "Tuoppas flikka lavitta!" Vähän aikaa piti arssiloija mikä on lavitta. Selevis, että se on tuoli.

Meijän perheessä tokko oli kans nukke. Varsinkin mummu käytti nukesta sitä nimitystä. Se oli varmaan vääntyny ruotsinkielen sanasta docka. Minulla oli kersana kaks nukkea.  Kangasvartaloinen, kumipäinen oli ehkä äitin tekemä. Sen nimi oli Marjatta. Sillä oli puna-valakonen ristirantunen leninki. Joulupukilta sain toisen nuken. En muista sitä ite, mutta kehuvat, että olin aukassu paketin ja henkässy syvvään:"Nu-ukke!" Nukke oli vaaleatukkanen, siniset sulukeutuvat silimät ja sisällä oli itkulaite. Tokkoa ku käänteli selälleen ja  mahalleen, se päästi itkun. Minä sitä sitten lohuttelin ja peittelin nukenvaunuun nukkumaan. Annon sille nimeks Heidi. Äiti meinas, että se on ulukomaalainen nimi. Totta se d-kirijain oli vaikea sannoa, niinpä annon sille toisen nimen, Sirpa. Nukella oli nätti vaalea mekko, alushousut ja kengät. Sitä tuli rettuutettua aikalailla. Mekko pois, mekko takasin päälle, tukka letille ja tukka auki. Nuken sisällä oli kuminauhaviritys, jolla käit, jalat ja itkulaite oli kiinni vartalossa. Minun käsittelyssä kuminauhat alako löystymään ja raajat irtos vähänväliä. Niitä sitten näprättiin virkkuukoukulla takasin. Minun nailonmekosta oli jääny tilikkuja ja Anita teki niistä nukelle uuven mekon. Nukke laitettiin välillä piirongin päälle istumaan koristeena. Nätti se olikin eikä raajat irtoillu istuissa.

Marita-serkun kans leikittiin palijon yhessä. Koti-leikkiä se oli enimmäkseen. Keitettiin ruokaa pikku hellalla. Mulla oli vihireäkylykinen pellistä tehty hella. Pullon korkit oli sopivan kokosia kattiloita. Nukkeja ulukoilutettiin, lykättiin vaunussa. Mulla oi vihireät vaneriset nukenvaunut. En tiijjä oliko isä ne teheny. Sivulle kuomuun oli maalattu kukkia. Maritalla oli rottinkiset vaunut. Meillä oli semmonenkin leikki, että laitettiin kiiltonahkakengät jalakaan, nuket peiteltiin vaunuun ja lähettiin Tervaniemeen. Lupa piti kysyä kenkien laittamisseen. Marita oli rohkeampi luvan pyytäjä, aina sitä luppaa ei herunu. Ei passannu juhulakenkiä sotkea jos ei vielä ollu puolikenkäkeli. Mistä lie keksitty se Tervaniemeen meno. Ehkä oli kuultu ku aikuiset kehu joskus pyhänä lähteväsä Tervaniemeen kylläilemmään. Meijän Tervaniemen reissu oli semmonen, että lykeltiin nukenvaunuja pihapolokua pitkin postilaatikolle ja takasin. Kiiltonahkakengät jalassa.

Vanhempana innostun piirtämään paperinukkeja. Tyttöjen vaaleanpunanen rikkookerrasto oli pakattu pahavilaatikkoon. Kanteen oli painettu paperinukke ja sille mekko. Leikkasin sen irti, siitä oli hyvä kahtoa mallia. Tein muutamia paperinukkeja ja niille vaatteita ja asusteita, het hattuja, kenkiä ja käslaukkujakin. Se oli mukavaa askartelua. Joskus jäi kiinnityslipareet piirtämätä. Sitä leikkas tyytyväisenä hienon ite suunnitellun ja väritetyn mekon irti. Eihän sitä saanu paperinuken päällä pysymään. Kyllä pisti vihaks.

Minun tokot on muisto vain. Joululahajanukke saattaa olla osina jossain aitan perällä. Marjatta joutu hukkaan eikä sitä näkyny monneen vuoteen. Yhtenä kevväänä se sitten palijastu lumen alta marijapuskan juurelta. Oli menny huonoon kuntoon. Siinä vaiheessa minäkin olin kasvanu niin palijon , ettei lapsuuven kiiltonahkakengät ennää mahtunu jalakaan.

Kuvassa on pari Maritan nukkea, jotka on säilyny elämän pyörteissä.