Musta (Kertonut Hannes Keskitalo)

Ajan hammas oli tehnyt tehtävänsä niin mieheen kuin hevoseenkin. Mustalla olivat hampaat kuluneet niin, ettei se oikein pystynyt syömään kokonaisia jyviä, vaan sille oli tehtävä sulavampaa apetta. Samoin isäntä leikkasi kädessään tee- tai sipulimakkarasta paloja murkinakseen ja heitteli lattialle Ella ja Mikuli kissoille ja me kersatkin kokeilimme pyydystää osamme morapuukon leikkauksista.

Vaikka aika kului, vanhan hevosen askeleen tahti vain koveni. Jotkut epäilivät, että se ei pystynyt saamaan tarpeeksi ravintoa huonojen hampaidensa takia ja lisäsi nälissään askeleensa pituutta. Vaari kumminkin koetti ruokkia hevosta tarpeeksi jo lehmänmaidollakin, mutta sitten tuli aika jolloin Mustan syömähalut loppuivat kokonaan. Vaari ei halunnut antaa Mustaa teurastamoon ihmisten märehtimiseksi, vaan halusi työtoverilleen arvokkaamman lopun. Oli moniakin jännittäviä kumppaneille tapahtuneita muistoja, joita he sisimmässään kantoivat. Vaari oli pudonnut kuorman päältä niin, että kylkiluu oli mennyt poikki. Kessujen poltto oli täytynyt lopettaa ja luunkorjautuminen oli kestänyt kuukausia. Toisen kerran vaari oli jäänyt reen alle ja Musta oli vetänyt parireet hänen yli. Heinäpellolla hevonen laiskotteli, kuten hevosten tapana oli, nosti kersoja olkapäästä ilmaan. Kerran salama oli lyönyt lähelle Mäkelän mäessä niin, että mummun käsi oli mennyt tunnottomaksi ja Musta oli vetänyt vaarin niittykoneineen Uudenkydön veto-ojaan. Onneksi niittokone oli jäänyt takapyöristään penkan laitaan kiinni. tässä vain muutamia sattumuksia. Mummun käteenkin palasi tunto kohta Mäkelän tuvassa.

Nyt olivat kuitenkin yhteiset viimeiset hetket menossa. Vaari ei hennonut katsoa vanhan ystävänsä poismenoa, vaan vetäytyi silmiään pyyhkien metsän siimekseen. Tauno Kriivarinmäki oli kaivanut haudan paria päivää aiemmin Mustalle. Sitten Kalle Lassilan pyssy puhui ja Musta kaatui kuin hidastetussa filmissä kyljelleen hautaansa. Maantiellä Eetu Uusimäen sekarotuinen piski REX (=kuningas) haistoi verenhajun ja vinkaisi muutaman kerran sydäntä särkevästi.

Vaari osti myöhemmin Nivalaisilta vaaleanharmaan nuoren hevosen, joka oli saanut virman puskettuaan lonkkansa ikkunalasiin Hilja Nivalan kaupan palon yhteydessä. Kesällä hevonen oli laiska, kun tehtiin heinää. Talvella kersojen ajaessa se yritti katkaista aisat tehdessään liian tiukan käännöksen. Vaarin vanhetessa oli melkoinen työ saada hänet luopumaan lehmästä ja hevosesta.

Varsinainen Hokkalan hevosjoppari oli Mauno Uusimäen kertoman mukaan Lauri Uusimäki, joka saattoi vaihtaa useita hevosia viikossa. Myös Iso-Lauri yritti kasvattaa varsoista juoksijoita. Melkein jokaisessa talossa oli hevonen. Kaikkien nimiä en muista, Lassilassa oli Sirkka, Kotasessa oli Lippo. Uusimäen Jormalla oli yhteen aikaan pari Islanninponia. Nyt kylässä on vain keppihevosia.

Teksti ja kuva: Hannes Keskitalo

Lähteet:

Anna Lehtomaa

Tauno Kriivarinmäki

Kalle Lassila

REX-koira

Mauno Uusimäki

Hokkalan asukkaat

PS. Mestarimetsuri Markku Parkkonen on nyttemmin tehnyt Mustan haudalle puisen muistomerkin.