Yllätyshullu

Olin alle kymmenen vanha ku sain Kankaanpään porukalta nimipäivälahajaks littosen, pyöreän paketin. Vieno-täti sano, että siinä on rieska. Minun naama venähti, ettäkö rieska lahajaks. Se olikin Viipurin linnaa esittävä kipsitaulu. Isä kirijotti sen taakse kosmoskynällä päivämäärän ja keneltä olin sen saanu. Taulu taitaa olla vielä tallessa aitan seinällä. Tämän ikäselle rieskalahaja kyllä kelepais ja ois mieluinen.

Joululahajarulijanssi  on nykypäivänä paikkapaikon ryöstäytyny käsistä. Joulupukki tuo lapsille het niin hirveästi lahajoja, ettei taho aatto-ilta piisata pakettien aukomisseen. Johan siinä mennöö sevon semmosen röykkiön keskellä. Ennenvanhaan lahajat oli käytännöllisiä. Ihan mieluisia oli puupenaali, aamutohovelit ja yöpyjama vaaleanpunasta rikkoota. Kerran sain Anita-serkun tikkaaman nätin villapuseron. Se oli joulukiireessä jääny vähän keskeneräseks. Ei siinä mittään, paketti aukastiin ja serkku otti ja tikkas puseron valamiiks. Velipoika Teuvo sai ensimmäiset monot joululahajaks. Niitä oli toivottu ja ootettu. Iltasella, nukkumaan mennessä se telläs monot uunin viereen ja vielä kammarin ovella seisahtu ja käänty niitä ihhailemmaan.

Joskus 60-luvulla Vieno-täti ja äiti sai yhteisen joulupaketin Kiviniemen  Elemalta Kannaatasta. Meijjän koko porukka lähti Kankaanpäähän sitä aukasemmaan. Jonkun verran jännitti, mitä suuren maaliman ihimeitä paketista löytyy. Paketti oli meleko iso. Se oli kangassäkillä päällystetty, vissiin sen tähen, että laatikko säilyy ehejänä perille asti. Myö kersat pyörittiin uteliaina pöyvvän ympärillä, oiskohan siellä meillekin jottain. Kahavipurkkia siinä oli ja muistaakseni riisryyniä ja jottain kuivattuja hetelmiä. Äitille kullan väriset korvanapit ja rintarossi, isälle ravattineula ja tupakointivehkeet. Siinä oli pienellä tarijottimella sytkä ja tuhkakuppi, johon natsat sai kätevästi piilotettua. Pikku-veli sai patterilla toimivan oranssin kippiauton. Siinä oli het oikein kääntyvät etupyörät, sitä piti ihimetellä. Makkeita ja suklaata oli monenlaista ja vielä tinapaperikolikoita. Arveltiin, että niissä on suklaata. Sisällä oli jottain vaaleanpunasta, meleko kovvaa ja sitkeätä. Ne olikin purukumikolikoita. Leukaperät oli lujilla ku niitä jauhettiin.  Makkeat oli kovia ja aika erikoisen makusia, mutta ei ne kauan joutanu happanemmaan, kyllä ne häipy parempiin suihin. Vieno-täti  rupes het keittämään Ameriikan kahavia. Kuuluvat äitin kans toimittavan, että pittää joulun jäläkeen laittaa Elemalle kiitoskirije.

Martti-setä kerto saaneesa pikkupoikana oikein mieluisen  joululahajan . Se oli rasia, jonka lokeroissa oli tinapaperiin pakattuja suklaapukkia. Mistä lie oli Kalle-isä saanu sen sota-aikana ostettua. Ku kaikki suklaapukit oli syöty, setä oli säästäny rasian. Kans vain tiukasti kiinni ja rasia varmaan talteen. Ussein se oli ottanu aarteen esille, raottanu rasian kantta ja nuuhkinu syvvään suklaan hajua. Siinä sai palata takasin joulun tunnelmaan.