Tervehdys kaikille!
Jouluun on enää muutama päivä aikaa! Joulun aika täällä päiväkodissa on aina jännittävää ja taianomaista! Alle 3-vuotiaiden Taaperoiden ja ryhmisläisten kanssa olemme joulukuussa muun muassa tehneet jouluisia askarteluja, leiponeet pipareita, käyneet metsäretkillä ja kylällä ihailemassa jouluvaloja ja -koristeita! Vietimme myös pikkujouluja, joissa vieraili Liisa-tonttu Korvatunturilta. Liisan kanssa laulettiin sekä etsittiin puoliksi leikatuille joulukorteille oikeat parit. Tonttu toi meille myös yllätyksiä!
Päiväkoti ei voinut tänä vuonna järjestää perheille joulujuhlaa, joten päätimme tehdä perheitä varten lähimetsään heijastinradan! Tehtävänä oli etsiä kadonnutta tonttua seuraamalla metsässä olevia heijastimia ja suorittamalla matkan varrella olevia tehtäviä. Tehtävinä olivat muun muassa porojen taitorata, tonttujen aamujumppa sekä puuttuvat laulun sanat. Kaikille radan suorittaneille päiväkotilaisille ja heidän kouluikäisille sisaruksilleen oli luvassa yllätyspussukka. Kyyjärven Sale lahjoitti tätä varten meille heijastimia ja lakuja. Kiitos paljon Sale!
Näin joulun alla lapsetkin alkavat jo väsyä. He kaipaavat lomaa siinä missä aikuisetkin. Kohta pääsemmekin kaikki parin viikon mittaiselle ansaitulle joululomalle! Ihanaa! Toivottavasti lomalla saataisiin hieman lunta maahan! Ihanaa joulua kaikille lukijoille!
Toivottaa Nopolan päiväkodin pikkuiset