Tietoa koronarokotusten edistymisestä Saarikassa

Hyvinvointi
Kyyjärven kunta
Leila Järvinen
Covid 19.

Tietoa koronarokotusten edistymisestä Saarikassa

Saarikassa rokotetaan tällä hetkellä

  • Kotihoidon asiakkaita ja iäkkäitä omaishoitajia (rokotettu n. 80 %)
  • Yli 80- vuotiaita (noin puolet rokotettu, rokotukset jatkuvat vielä muutaman viikon)
  • Alle 70- vuotiaita erityisen vakavassa riskiryhmässä olevia henkilöitä.

Vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila: elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes ja Downin oireyhtymä (aikuiset)

  • AIKA ILMOITETAAN TERVEYSASEMALTA SOITTAMALLA (Terveysaseman numeroista osa näkyy tuntemana asiakkaille. On tärkeä vastata näihin, koska muutoin on vaikea tavoittaa asiakkaita. ja henkilökunnan potilastyöhön tarkoitettua työaikaa kuluu turhaan asiakkaita tavoitellessa)
  • Aikoja annetaan viikoksi tai kahdeksi kerrallaan, kun saatujen rokotteiden määrä on varmistunut. Näin vältetään aikojen perumiset.
     
  • Seuraa Saarikan sivuilta rokotusten etenemistä www.Saarikka.fi. Kun aikoja tulee varattavaksi, sivustolle päivittyvät ohjeet sähköiseen ajanvaraukseen sekä puhelinnumero, josta aikoja voi varata.


    https://www.saarikka.fi/artikkeli/tiedote-saarikan-koronarokotustilanteesta-1032021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset